Tenerife Golden Mile ja Teide

Viimestä kokonaista Kanaria-viikkoa viedään… Toisaalta surullista ja haikeeta, toisaalta jännityksellä myös odotan, mitä uutta ja mukavaa Suomessa odottaa. Vielä en kaikkee tiiä, mutta eiköhän se tässä kevään mittaan selviä mihin tie vie. 

Viime viikonloppuna tuli tehtyä pieni reissu Teneriffalle. Olin aikasemminkin käyny saarella perhelomalla ehkä 4 kertaa jos oikein muistan, mutta kiva oli päästä nytkin uudemman kerran taas ja nähdä saarta vähän eri näkökulmasta, paljasjalkaisen teneriffalaisen opastuksella. Matka oli tosiaan vähän extempore reissu. Kisoja ei viikonlopulle löytyny omalta saarelta yhtä vuorijuoksukisaa lukuunottamatta, joten puoliläpällä ryhdyin tarkistamaan naapurisaarten kisatarjontaa. Runners.es -sivusto auki ja bingo! 10km kisa Teneriffalla, täydellinen viimeistelyharjoitus 8 päivää myöhemmin juostavalle maratonille. Kauaa ei tarvinnut mun juoksukisoja harrastavaa kaveriakaan reissuun houkutella, joten hetkessä oli jo lauttapaikat varattu ja kisoihin ilmottauduttu. Ihan pelkästään yhden kisan takia ei olis viittiny useempaa tuntia suuntaansa matkustaa, joten päätettiin samalla jäädä saarelle maanantaihin saakka, jotta ehdittiin sitten kisaa seuraavina päivinä vähän kierteleen saarella ja näkeen mm. Teide. Majotuskin järjesty kaverin isän luota, eikä pelkkä majotus, oli kyllä kunnon täyshoitopaketti. Ruoka aina valmiina pöydässä odottamassa kun takasin tultiin, kunnon kanarialaisia ja espanjalaisia herkkuja tarjoiltiin joka aterialla. Ja selvennettäköön sen verran, jos se joillekin on epäselvää, en ollu vierailulla miniäkokelaan roolissa, en todellakaan. Ihan kavereita ollaan vaan. 

Teide

Lauantaina tosiaan aamulautta Las Palmasista Santa Cruziin, majoittuminen ja ruokailu. Iltapäivällä sitten lähdettiin ajeleen kohti Playa de las las Americasia, jossa kisa käytiin klo 19.00 alkaen. Kyseessä ei ollu mikään kauheen iso kisa, noin 200 osallistujaa ja kaks matkaa: 5km ja 10km. Yks lenkki oli 2.5km, jonka juoksin sitten neljä kertaa. Tai oikeesti se oli vaan 2 460m, jonka sain myöhemmin harmikseni todeta. Ei mahdollisuuksia siis ennätyksen kohentamiseen, kun reitti oli sen 160m alimittanen. Mutta ei se mitään, hyvä reeni tuli tehtyä. Juoksin kovaa, mutta en ihan täysiä. Juoksu tuntu mukavalta, vaikka joka kierroksella rantaraitilla juostessa tuulikin aika kovaa mereltä. Aikaa tähän 9 840 metrin reittiin meni 38:07, joten ihan tyytyväinen voi juoksuun olla. Juoksulla irtos naisten sarjan toinen sija norjalaisen oikeen juoksijatytön jälkeen, joka tais pistellä reitin n. 3min kovempaa. Siinä mulle tavotetta! 

Palkinnot

Sunnuntaina oli sitten kokopäiväretki saaren läpi, pääasiallisena tarkotuksena nähdä Teide ja nousta sen päälle, jos mahdollista. Alhaalla sato vettä kaatamalla aamulla, mutta onneks päivän mittaan noustiin pilvien yläpuolelle ja Teidellä olikin ihan mieletön auringonpaiste. Valitettavasti päälle ei päästy, kun hissi oli koko päivän suljettu kovan tuulen takia ja vaelluspolkukin poikki jään vuoksi, tosin ei nyt muutenkaan tähän väliin olis neljän-viiden tunnin vaellus oikeen sopinut. Mutta kivaa oli muutenkin, löydettiin muutamia kätköjä ja otettiin paljon kuvia. Maanantain retki suuntautu sitten saaren koillisnurkkaan, jossa vierailtiin muun muassa Pico del Inglesin huipulla ja Playa de las Teresittasin hiekkarannalla, jonka hiekka on tuotu Saharasta. Illalla sitten lautta kotiin. Oli kiva pieni minivierailu saarelle.

Löysin metsästä ihan oikeen aarrearkun!

Voiko olla tyttö näin onnellinen lumen näkemisestä?

Pico del Ingles

Playa del Teresitas

Muutenkin tällä viikolla on ollu kivaa tekemistä, mutta myös vähän velvollisuuksien hoitoa. Viimesiin tentteihin on pitäny vähän kertailla ja hoitaa loppupaperisotaa. Muun muassa kaupungintalolla sai taas tovin vierähtämään, mutta onpahan nyt uloskirjautuminenkin hoidettu. Tentitkin on onnellisesti ohi ja toivotaan, että menee läpi! Eiköhän ne mee. Tänään iltapäivästä meenkin lentokentälle vastaanottamaan porukat. Meijän Gran Canarian maratonprojektista tehtiin oikein lehtijuttukin La Provinciaan. Numerot haettu, kaikki hyvin! Vielä kun ne loput juoksijatkin saadaan paikalle. Huomenna sit mennään!

Alkuvuoden reenielämää

Heippahei, täällä ollaan taas! En oo kadonnu, vaikken hetkeen oo blogia päivitelly. Ei oo vaan millään ehtiny kuulumisia kirjotella, kun on pitäny maksimoida rusketusta ja imee itteensä kaikki tää aurinkoenergia, mitä vaan on saatavilla. Vuoden alkupäivät on ollu täällä ihan mielettömät kelit, lähes joka päivä aurinko paistanu ihan pilvettömältä taivaalta ja ollu ihanan lämmintä. Päivät onkin sujunu mukavasti peruskaavalla herätys - aamupala - reeni - ruoka - auringonotto kattoterassilla - välipala - reeni - ruoka - nukkumaan meno. No ehkä välissä on pitäny ihan vähän facebookatakin... Mukavaa elämää, tähän vois melkein jopa tottua. Tosin torstai oli ainut poikkeus. Aamulla odottelin sopivaa rakoa, että sade ja ukkonen lakkais ja pääsisin reenin heittämään. Melkein onnistuinkin, 12km pysyin kuivana, mutta 2km ennen kotia sade alko taas ja kastuin ihan litimäräks. Mutta ei mua onneks sokerista oo tehty. Tällä viikolla piti kyllä alottaa vähän yhtä koulujuttua kirjottamaan, mutta ehtiihän sitä ens viikollakin, odottelen sitä ensimmäistä toista sadepäivää ja sit alan sykkimään.

Voisko pitkälle lenkille lähteminen olla aina näin hauskaa?

32,3 kilometriä myöhemmin...

Reenien välissä pitää välillä vähän levätäkin

Kisoja täällä on nyt tammikuussa vähän heikommin, mutta ei oikeestaan haittaa. Kyllähän mä niissä tykkään käydä, mutta toisaalta on myös kiva nyt kun saa pelkästään keskittyä reenaamiseen. Tosin ei tässä oo enää kun huomenna tasan kaks viikkoa maratonille, joten pikkuhiljaa aletaan taas keventään. Viimeset pari viikkoo on ollu ihan hyviä reeniviikkoja, oon juossu pari vähän pidempääkin juoksua (~30km) ja muutamia normaalia pidempiä reippaampia reenejä. Tänään tosiaan oli viimenen pitkä nousujohteinen 30km + verkat päälle ja täytyy kyllä sanoo, että hyvin meni. Jospa vaikka näiden ansioista en hyytyis tällä maratonilla niin aikasessa vaiheessa kun Lanzarotella, mieluummin en ollenkaan!

Yhden kolmen kilometrin pyrähdyksen kävin juoksemassa tossa 4. päivä lauantaina Arucasissa. Hauska tapahtuma, tosin koko ilta siellä meni kun lähtöjä oli useempi ja oma (seniorinaiset) oli vasta toiseks viimesenä. Kisan jälkeen oli tarjolla churroja ja suklaasulaa. Tulihan sieltä taas vähän palkintokaapin täytettäkin, mutta voitosta en tällä kertaa pystyny taisteleen. Ekan kierroksen (kilsan kierroksia yht. 3) pysyin Marian peesissä, mutta sitten se karkas alamäessä. No, ens kerralla sitten yritän tarjota vastusta! Jos sellasta ens kertaa nyt koskaan tulee. 

Gran Canaria Maraton juostaankin sitten koko porukka (-Oh, your family is as crazy as you!? -Yep!) sunnuntaina 26.1., jonka jälkeen on vielä muutamia päiviä aikaa nauttia saaresta ja lomailla yhdessä. Vaikka voisin vielä toisenkin puoli vuotta täällä helposti viettää, niin toisaalta on myös kiva päästä sitten taas Suomeen, vaikka vähän jännittääkin, miten se sopeutuminen sinne taas sujuu. Toivotaan, että hyvin! Ainakin on tosi ihanaa päästä näkeen kaikkia kivoja ihmisiä. Odotan myös, että pääsisin hiihtämään, jospa se talvi ei nyt sittenkään olis ihan kokonaan peruttu.

San Silvestre ja uudenvuoden juhlintaa

Palataan vielä hetkeksi vuoden 2013 viimesen päivän tapahtumiin. Aattona alottelin juhlinnat osallistumalla noin 6 000 muun ihmisen kanssa San Silvestre Las Palmas juoksutapahtumaan. Fiilikset ei tosin ollu ihan katossa. Edellisenä päivänä numerolappua ja kisapaitaa hakiessani sain kuulla, että chippejä ajanottoo varten ei voinu saada enää päivää ennen, vaan ne olisi pitäny hakee jo 2 päivää ennen. Oli ihan tapahtuman sivuilla kerrottu. Joo ei ollu tullu luettua. Maanantaina tein sitten kaikkeni, että olisin saanu chipin itelleni vielä metsästettyä, mutta ei auttanu. Enkä ollu ainut, joka jäi ilman. Aikamoisia avautumisia järjestäjien facebook-sivuilla oli asian tiimoilta, mutta oma syyhän se oikeestaan oli, kun ei oltu ohjeita tarpeeks tarkasti ja ajoissa luettu. Vaikkei kyseessä ollutkaan mikään totinen kilpailu, vaan enemmänkin tapahtuma, jossa pidetään hauskaa ja kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen, niin kyllä mua silti se chipin puute aika paljon ärsytti ja varsinkin se, etten vois virallista tulosta saada. Kun chippiä ei yrityksistä huolimatta maanantaina järjestyny, uhosin etten juokse sitten ollenkaan. Mieli muuttu kuitenkin yön aikana ja päätin kuitenkin lähtee viivalle, jos en muuta, niin pitään edes hauskaa.

Porukkaa oli kyllä vähän ahdistavan paljon. Yritin päästä lähteen mahdollisimman edestä, ettei ihan tarvis kävellä ekaa kilometriä, mutta koska tulosta en kuitenkaan tulis edes saamaan, en väkisin tunkenu ihan eturiviin. Se oli kyllä virhe. Edessä oli jos minkälaista mammaa ja eka kilsa oli kyllä hidas ja aikamoista pujottelua, ennen kun alko väki vähän väheneen ja juoksemisesta tuli mukavaa. Juoksin lopulta sit ihan reipasta vauhtia ja ylitin maaliviivan toisena naisena ajassa n. 23.30 (matka siis 6.1km). Hienoo oli, kun maalissa kuuluttaja hehkuttaa ja toimittajat ottaa kuvia, ja ite kuitenkin tietää, että tuskin mä tulosta tuun saamaan. Hetken jo luulin, että voisin ehkä saadakin, kun järjestäjä tuli varmistamaan mun nimee siinä vaiheessa kun kävi ilmi, ettei mulla ollu sitä chippiä.

Etsi Heini (vinkki: Niinan pinkit sortsit)

Porukkaa riitti

No en mä sit kuitenkaan tulosta saanu. Palkinnot jaettiin, mutta siinäkin oli jotain uskomatonta sählinkiä, kun lopullisissa virallisissa tuloksissa n. 12-vuotias tyttö löyty kolmannelta sijalta. Järjestäjätkin myönsi, että siinä on joku virhe, mutta ne ei sitä pysty nyt heti korjaan, joten jaetaan palkinnot nyt näitten tulosten mukaan sit. Just. :) Mutta pahin oli vielä edessä. Yhtäkkiä kuuluttaja mainitsi mun nimen ja porukka rupes kattoon mua. Menin ihan paniikkiin enkä tajunnu yhtään mitä tapahtuu. Sit joku sano, että mun pitäs nyt mennä tonne lavalle. Olin ihan paniikissa. No ne sitten ilmeisesti selitti tätä tilannetta, että kaikki tietää, että olin oikeesti toinen, mutta niitten piti jakaa trofeonsa virallisten tulosten mukaan, mutta ne halus antaa mulle jonku (sääli)palkinnon. Sain sitten kunnon hedelmäkorin lohdutukseks. Huomattavasti parempi se tosin oli, kun ne muoviset palkintolaatat, jotka kolme ekaa sai. Mutta oli se vähän noloo mennä sinne lavalle suurinpiirtein lähemmäs 10 000 ihmisen eteen, mieluummin olisin ollu menemättä... No nyt ainakin koko Las Palmasin juokseva väki tietää Erasmus-opiskelijan Suomesta, joka ei osaa hoitaa asioitaan ajoissa. Jep jep. Oon kuuluisa.

Mitä tästä opin. Kisaohjeita pitää alkaa lukeen vähän aikasemmin kun päivää ennen, sillon se voi olla jo liian myöhästä. Onneks kyseessä ei ollu tän vakavampi kisa, jossain maratonilla vastaava ois harmittanu huomattavasti enemmän. Ja koska kyseessä ei ollu ees mikään tarkka 5km tai 10km, jossa olis voinu ennätystä rikkoo, niin sama se on mulle lopulta, vaikkei mun nimi sieltä virallisista tuloksista löydykään. Myönnän virheeni ja en syytä järjestäjiä mistään, mutta oli tää siltä vähän omituinen juttu. Varsinkin, kun itekin olin jo 3 viikkoo sitten tapahtumaan ilmottautunu ja samat kisamaksut maksanu kun kaikki muutkin, ja sitten ei voida tarjota tulospalvelua kaikille. Mutta pääasia tässä tapahtumassa ei ollutkaan kilpailu, vaan juoksun juhla, hauskanpito ja hyväntekeväisyys. Ei pidä ottaa niin vakavasti.

Uutta vuotta otettiin sitten vastaan meillä kotona. Paikalliset kämppikset oli koko päivän kokannu meille jos minkälaisia herkkuja ja ite pääsin suoraan valmiiseen pöytään. Kiitos! Ruoka oli aivan mahtavaa, melkein vois sanoo, että parasta mitä oon täällä päässy syömään. Ja sitä oli paljon, riitti vielä näille seuraavillekin päiville. Keskiyöllä mentiin syömään viinirypäleitä katedraalin aukiolle: 12 yhteensä, 1 jokaiselle tulevan vuoden kuukaudelle tuomaan onnea, syömisen aloitus 12 sekuntia ennen keskiyötä, 1 per sekunti. Myöhemmin palattiin kotiin kattoterassille ampuun raketteja ja katteleen ilotulituksia. Liian myöhään ei kuitenkaan jaksanu valvoo, vaan oma sänky kutsu jo kahden jälkeen. Mä oon selvästi tullu niin vanhaks, kun edes uutenavuonna ei baariin lähtö vois kiinnostaa tippaakaan. Ei tosin muutkaan lähteny, joten hyvä niin. Siitä huolimatta vuoden eka päivä meni vähän väsyneissä merkeissä, mutta eiköhän tää vuosi tästä pikkuhiljaa käynnisty. Ja tästä vuodesta 2014 tulee hyvä, siihen mä uskon!

Ajatuksia

Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikille! Tänään tulee tasan 5 kuukautta täyteen Las Palmasissa asumista. En voi tajuta. Tää syksy on menny ehkä nopeiten ikinä. En voi sanoo, että olisin ihan koko ajan nauttinu. Aluks oli aika vaikeeta. Kevät ja kesä ei menny ihan suunnitelmien mukaan, joten sinällään maisemanvaihto teki hyvää. Mutta aluks olin aika yksin täällä. Mulla oli melkein kaksi ja puoli viikkoo lomaa ennen kielikurssin alkua, joka oli ehkä vähän liian pitkä aika, kun ei tuntenu ketään paitsi kämppikset, joilla niilläkin oli töitä ym. vähän omat kuviot. Jalan tilannekin oli vähän auki, kauheesti en uskaltanu juosta, koska parantuminen oli vasta alkanut. Vaelluksia ja pyörälenkkejä tein kuitenkin paljon, ja kun kielikurssi ja paria viikkoa myöhemmin varsinainen koulukin alko, pääsin taas arkirytmiin mukaan ja sain enemmän kavereita. Syyskuun lopussa kävin ekan suunnistuskisan täällä ja sillä tiellä oon edelleen. Tajusin, että näitä juoksu- ja suunnistuskisojan on täällä syksyn mittaan joka viikonloppu, joten miksen niissä kävis, kun sitä tykkään tehdä. Sitä myöten oli selvää, että biletykset jäi syksyn edetessä aika vähälle, mutta en mä nyt Suomessakaan niin kauheesti oo sellasta harrastanu, joten miks sitten täällä? Kaverit on kyselly mukaan juhlimaan, enkä mä tahallani oo halunnu olla töykee vastatessani, että sori en mä nyt voi viettää perjantaiyötäni ulkona, vaikka mulla onkin vasta sunnuntaina kisa. Jotkut tajuu, useimmat ei. Tiedän, että tää on vähän erilaista Erasmus-vaihtoelämää, kun monet sen mieltää olevan, mutta toisaalta tää on just sitä mun näköstä. Enkä mä välitä, vaikka oonkin saanu ’’crazy sporty Finnish girl’’ -maineen täällä. Oikeestaan se on ihan hauskaa. 

Monet Suomessa vähän naurahti, kun kerroin lähteväni Las Palmasiin vaihtoon. Täytyy myöntää itsekin vähän hymähtäneen, kun joskus 10 vuotta sitten matkalla täällä perheen kanssa ollessamme huomattiin kyltti Universidad. Onko Las Palmasissakin tosiaan yliopisto? Enpä olis sillon uskonu, että vielä jonain päivänä oikeesti itsekin opiskelen siellä. Tai opiskelen ja opiskelen. Niinku etukäteen  olin suunnitellutkin, tän vaihdon tarkotus oli tosiaan ’’puolen vuoden reeniloma’’ ja se on toteutunu aika hyvin. Tottakai mä oon opiskellukin, mutta vaan sen verran, kun oikeesti on ollu pakko. Ihan 0-opintopisteillä ei Aalto apurahoja myönnä, joten kyllä mä oon vähän töitäkin tehny. Mutta en mitään ylimäärästä, Aallon puolesta kun opintopisteet alkaa olemaan aikalailla dippatyötä vaille nyt suoritettu, joten hulluhan sitä nyt turhaan työtä tekis? 

Ajatuksia Las Palmasista. Kaupungista on tullu mun toinen koti ja varsinkin täällä vanhassa kaupungissa Veguetassa oon viihtyny tosi hyvin asua. Vähän rauhallisempaa ja siistimpää aluetta kun itse keskusta, jonne kuitenkin pyörällä pääsee alle vartissa (bussilla menee puoli tuntia). Lomalle en kuitenkaan Las Palmasiin itse lähtis. Löytyy hienompiakin paikkoja (Las Palmas on oikeesti aika ruma kaupunki...) ja puhdasta rantalomaa kaipaavalle etelä on parempi. Tähän saareen kokonaisuutena oon kyllä vähän rakastunu. Unelmapaikka urheilijalle ja muillekin. Ilmasto on kiva. Täällä on meri ja upeita hiekkarantoja, mutta vastapainona vuoret ja mahtavat maisemat. Las Palmasista löytyy sitä kaupungin vilskettä ja etelästä puolestaan kunnon turistirysäkeskittymät, mutta ympäri saarta myös lukuisia kauniita vanhoja kaupunkeja ja kyliä, jotka on lomalaisille ehdottomasti näkemisen arvoisia paikkoja. Etelä ja pohjonen on kun kaksi eri maailmaa. Jos tulee koti-ikävä, ei tarvii ottaa kun bussi alle, huristella 45min etelään ja sen jälkeen kuuleekin joka toisen puhuvan suomee tai vähintään ruotsia. Toisaalta taas täällä Veguetassa en oo kertaakaan törmänny suomalaisiin turisteihin, vaikka varmasti niitäkin täällä käy. Las Canterasin rantabulevardilla lenkkeillessä suomee kuulee sentään vähän enemmän. Mutta noin yleisesti paljon paikallisempi meininki täällä pohjosessa, kun etelän turistirysissä. Mutta on sielläkin aina välillä kiva käydä. 

Mitä tulee sitten yleensä espanjalaiseen elämäntyyliin, siitä voisin kirjottaa vaikka pienen kirjan. Niinkun oon aikasemminkin jo täällä blogin puolella maininnu, niin tottuminen maan tavoille ei oo ollu helppoo. Kun on suomalaisena tottunu, että asiat hoituu, niin täällä se on välillä vähän vaikeeta hyväksyä, että asiat ei hoidukkaan ihan samalla tehokkuudella. Mañana mañana. Ja välillä se ärsyttää, ja paljon. Toinen asia, mille kämppikset ja jotkut kaverit naureskee on mun ruokailurytmi. Kun porukka syö aamupalaa, mä syön lounasta. Kun porukka syö lounasta, mä syön päivällistä. Kun porukka syö päivällistä, mä... oon nukkumassa. :) Multa on kysytty, miks en oo onnistunu vaihtaan rytmiä, vaikka oonkin ollu täällä jo useemman kuukauden. Ei se oo niin helppoo. Minkä sille voi, jos herää joka aamu ennen kello seittemää, kyllä siinä väkisinkin alkaa oleen lounasaika viimestään kello 12.  

Oon syksyn aikana ollu tekemisissä ulkomaalaisten ihmisten kanssa enemmän kun koskaan ennen. On ollu mielenkiintosta tutustua eri kulttuureista tuleviin ihmisiin, huomata eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia. Pohjoismaalaisia Erasmus-ihmisiä täällä ei juurikaan oo. Meitä on tosiaan kolme suomalaista ja yhteen ruotsalaiseen oon törmänny. Eniten porukkaa tuli Italiasta, Puolasta ja Saksasta. On ollu mielenkiintosta huomata, kuinka kiinnostuneita ihmiset on Suomesta ja kuinka vähän ne toisaalta tietää siitä. Se on jossain siellä kaukana pohjosessa, siellä on aina lunta ihan kauheesti ja jäätävän kylmä. Monelle tuli yllätyksenä, kun kerroin, ettei siellä Suomessa joulunakaan suurimmassa osassa maata ollu lunta ollenkaa. Ja tosiaan kesällä on samanlaista kun täällä nyt. Siis mitä, eikö siellä aina ookkaan lunta? Tän viiden kuukauden aikana oon todella oppinu arvostaan Suomea ja oppinu oikeesti ymmärtään, mitä tarkottaa, että on ollu lottovoitto syntyä Suomeen. Esimerkiksi se, että meille maksetaan Suomessa siitä, että opiskellaan, on jotain aivan luksusta. Ja se, että vettä saa juoda hanasta! Alkaa jo kyllästyttään noiden 8 litran vesikanistereiden kantaminen. No on ainakan haba kasvanu, jos ei muuta.

Syksyn aikana oon löytäny jonkinlaisen tasapainon elämääni. Olin pari vuotta tehny töitä ja koulua samanaikasesti ja välillä se oli aika raskasta. Vaikka ei sillä, on mulla välillä sinne töihinkin ikävä. Ja niitä työkavereita. Mutta joskus se 3 päivää viikossa koulua + 3 päivää töitä + reenit + kisat + sosiaalinen elämä oli vaan aika rankkaa. Mutta suorittaja mikä suorittaja. Sen verran rentoo elämänasennetta oon täällä kuitenkin oppinu, että josko saisin sitä vähän mukaan Suomeenkin sitten. Ainakin koulu + työ pitäis olla yhtä kuin dippa keväällä. Kunhan sais eka kaiken järjestymään, vähän on vielä prosessi kesken. Ehkä siks mulla ei niin kiire täältä vielä pois oliskaan. Vaikka oon täältäkin muutamia hyviä kavereita saanu, niin kyllä ne parhaat kaverit silti on Suomessa ja vähän on jo ikävä. Ja perhettä myös. Onneks on Skype ja koti-ikävää vähän helpotti, kun sisko kävi täällä ja vajaan kuukauden päästä saankin lähes koko suvun tänne, kun äiti, iskä, Niina ja täti miehineen saapuu saarelle. Vajaa kuukausi on myös seuraavaan suurempaan voimanponnistukseen, kun Gran Canaria maraton kisaillaan 26.1. Viimeset tentit mulla on 23.1. ja 24.1., joten viikolla 4 onkin sitten paljon ohjelmaa. Siihen saakka otan rennosti ja nautin täysillä viimesestä kuukaudesta täällä!