Pyhä Tunturimaraton

Hiljaista on ollut blogin puolella tässä kesällä, mutta valitettavasti jouduin priorisoimaan diplomityön kirjottamisen blogin edelle. Nyt kun viimenen pilkun viilaus on enää jäljellä, voin kirjottaa pientä kisaraporttia taas vaihteeks. Pyhä Tunturimaraton 2014, olkaa hyvät!

Vasta siinä kuukausi sitten päätin, että voisin lähtee reissuun mukaan. Tapahtuma oli loppuunmyyty, mutta järjestäjät oli saanut Metsähallitukselta luvan ottaa vielä muutamia juoksijoita kisaan, joten pääsin osanottajalistalle mukaan. Ilmoittauduin puolimaratonille, mutta pari viikkoo ennen kisaa päätin, että kai sitä nyt kokonainen vedetään jos sinne saakka lähdetään. Onneks oli Maltsun jätemäellä muutamat mäkivedot kesän mittaan vedetty ja vielä pari viikkoo ennen ehti kerran käydä fasaaninousua kävelemässä. Viikkoo ennen kävin tekemässä 10 kilometrin viimeistelyharjoituksen ja testaamassa Time-to-Run Suomen toimesta The Summer Run tapahtuman. Aikaa meni melko kauan (41.17), mutta sillä reitillä, siinä säässä ja sillä kunnolla ei sinä päivänä parempaan pystyny eikä toisaalta tarvinnutkaan. Kiva pikkutapahtuma sekin!

Kohti Pyhää lähdettiin keskiviikkoiltana, välistoppeina Varkaus ja Rovaniemi (uuden kämpän avain jee!). Torstai-iltana iltaverkkana Aittakurussa piipahtaminen ja lauantain kisareitin alku tuli tsekattua. Perjantaina kevyt minivaellus Isokuruun ja illan mittaan kisaroinan haku, pastapartyt ja kisainfo. Oltiin valmiita seuraavan päivän kisaan.

Juoksentelua Aittakurussa

Aittakurun amfiteatteri

Isokurua

Lauantai valkeni melko viileessä, mutta poutasessa säässä. (Mikä tuuri kävi kyllä säitten kanssa, perjantaina oli vielä hellettä ja sunnuntaina sato vettä!) Kisapaikalle puoli tuntia ennen starttia ja lyhyet alkuverkat. Vähän jännitti, vaikka suotta: olihan tää jo mun kuudes maraton, tosin vasta toinen maastossa ja ensimmäinen tuntureilla!

Tunti starttiin

Reittikartta

Lähtöpamaus klo 9.00 ja reilut 100 maratoonaria säntäs matkaan. Lähdin reippaasti liikkeelle miesten peesiin tietä juoksemaan. Heti alkuun pitikin kivuta vähän matkaa laskettelurinnettä ylös ja takasin alas tielle. Hetken päästä lähdettiin laskeutuun kohti Aittakurua. Alkumatkasta oli paljon rappusia, mutta onneks jalat oli vielä tikissä, niin portaat ei tuottanu mitään ongelmia. Jos Pyhällä kesällä vierailee, niin Aittakuru on kyllä ihan must see! Parin kilometrin jälkeen päästiin leveelle latupohjalle, jossa oli hyvä lisätä vähän vauhtia. Aattelin, että tällasta jos tää on, niin sopii mulle! Tiesin meinaan heikkouteni: tekniset, kivikkoiset ja juurakkoiset polut varsinkin alamäkeen ei oikeen sovi mulle. Onneks en vielä siinä vaiheessa tienny, mitä oli luvassa.

Siinä neljän kilometrin jälkeen siirryttiin pienelle polulle ja maastojuoksu alko. Onneks tässä vaiheessa jalat oli vielä voimissaan, joten kivikoissa hyppely ei tuottanut ongelmia. Viiden kilometrin paikkeilla polku vähän leveni ja lähdettiin nousemaan kohti Karhunjuomalampee, jossa oli ensimmäinen juomapiste. Tässä vaiheessa ei vielä suuremmin tarvinnu juomavarastoja täyttää, joten matka jatku hetken hyvää ulkoilureittiä pitkin, kunnes siirryttiin taas pienemmälle polulle. Vastaan tuli rakkaa ja oli otettava kisan ensimmäiset kävelyaskeleet. Rakan jälkeen matka jatku pitkin suhteellisen hyväpohjasta metsäpolkua. Sitä ralleteltiin letkassa puolimaratonin kääntöpisteelle (noin 11,5km) saakka, jossa sijaitsi matkan toinen juomapiste, jonka tosin siinä innostuksissani yleisön näkemisestä ja kannustuksesta onnistuin kokonaan skippaamaan. Eipä se tosin haitannut, juomaa oli ihan riittävästi reppu täynnä, joten tuskin olisin kuitenkaan mitään lähtenyt siinä vaiheessa täyttelemään.

Matka jatku teknistä polkua pitkin Huttutunturin rinnettä ylöspäin. Tässä vaiheessa meidän 8 hengen letkasta 5 lähti irti, mutta ite en kyllä millään päässy sitä polkua niin kovaa. En olis uskaltanutkaan lähtee repimään, kisaa oli kuitenkin vielä hurja matka jäljellä. Matka jatku Petterin kanssa kaksin taivaltaen. Oltiin ennen kisaa sovittu, että jos matkalla nähdään ja vauhti on molemmille hyvä, niin voidaan mennä yhdessä, mutta toista ei odoteta... Kisa kisana, sunnuntaivaellukset on sit erikseen. :)

Kun Huttutunturilta oli hengissä selvitty, alko vähän helpompi polku, joka hetken päästä yhdisty leveemmälle latu-uralle, jota paineltiinkin varmaan seuraavat 6 kilometriä ohittaen Kapustan autiotupa ja puolivälin juoma- ja tarkistuspiste, jossa oli aika täyttää pikkupullot. Noin vajaa 23 kilometrin kohdalta alkoi sitten kipuaminen kohti Latvavaaraa erittäin teknistä polkua pitkin ja paikka paikoin oli rakkaa taas. Kunnioitus sille joka koko tän pätkän pysty juoksemaan, ite en pystynyt. Jalatkin alko ilmotteleen jo ensimmäisiä väsymyksen merkkejä, ei tosin mitään hälyyttävää vielä. Petterillä alko tässä vaiheessa jalat krampata kunnolla, joten Latvavaaran huipulta matka jatku yksin. Onneks  25 kilometrin jälkeen mentiin pari kilometriä samaa uraa kun mistä reitti oli jo kerran menny, joten sai vähän ajanvietettä kun pääsi morjesteleen vastaantulevia juoksijoita. Seuraavat kilometrit aina neljännelle juomapisteelle (noin 32,5km) saakka oli hyväpohjasta latupohjaa pitkin, jota oli mukavan helppo juosta. Kerran tosin onnistuin lentään naamalleni alamäessä, mutta onneks ei käyny pahemmin ja selvisin parilla naarmulla käsivarressa. Tällä etapilla ohitin pari hyytynyttä miestä, oma juoksu tuntu aika vahvalta. Kunnes sitten juuri ennen juomapistettä reilun 32 kilometrin kohdalla reidet rupes kramppaamaan. Aattelin jo että tässäkö tää nyt oli, pitääkö alkaa kävellä. Sinnittelin juomapisteelle ne pari sataa metriä. Juomapisteellä sain tsemppikannustukset: "enää" 10 kilometriä jäljellä! Sain myös suolatabletin kramppeja helpottamaan, ja se tuntukin purevan aika nopeesti. Heti juomapisteen jälkeen edessä oli aika raaka nousu teknistä polkua pitkin, jossa oli kyllä pakko kävellä jyrkimmät kohdat. Jaloissa alko painaa kunnolla ja geelit ei enää oikein uponnu. Varsinaista kunnon väsähtämistä ei tullu, mutta huomasin kyllä, että alko energiat aika vähissä jo olemaan. Asiaa ei auttanu kun mietti, minkälainen loppunousu oli vielä edessä.

Sitä ennen oli kuitenkin vielä taivallettavaa. Jossain vaiheessa palattiin samalle reitille, josta oltiin jo kerran juostu. 38km:n kohdalla oli viimeinen juomapiste. Vähän vettä ja urheilujuomaa ja matka jatku hyvää ulkoilureittä pitkin. Olipa ihanaa juosta ilman, että tarvi koko ajan kattoo jalkoihin. Tosin juoksu itessään ei enää tässä vaiheessa ollu niin ihanaa. Vähän ennen 40 kilometrin rajapyykkiä käännyttiin viimeseen loppunousuun Kultakeron huipulle. Huh mikä mäki. Mutta toisaalta oli lupa kävellä. Huipulle päästyäni oli kyllä mahtava fiilis! Ehkä pahin oli kuitenkin vielä edessä. Alamäki jyrkkää laskettelurinnettä pitkin teki reisille tosi hyvää! Mutta ne selvis. Mä selvisin! Aikaa reissuun meni 4:44 ja Garmin näytti matkaks 43.6 km. Tulokset löytyy täältä. Palkinnoks sain viikonlopun laskettelureissun Pyhälle. Onneks Rovaniemeltä ei oo pitkä matka. Ei voi kun suositella tapahtumaa, aika hieno elämys varmasti kaikille juoksijoille!

Voittajafiilis!

Maalissa!

Sunnuntai menikin matkustellessa ja tää viikko on ollu kovaa dipan viimeistelyä. Kiire on, että saan vanhat opinnot pois uusien alta. Vaikka blogiin saattaakin tulla vähän harvemmin juttua kun vuosi sitten, niin Instagrammissa (heinipapinsaari) ja Twitterissä (heinipa) voi myös seurata, päivitystahti saattaa ainakin välillä olla himpun verran tiheempi. :)