Joulua ja juoksua

Tänä vuonna tuli vietettyä vähän erilainen joulu. Joulufiilistä yritin hakee pitkin joulukuuta, mutta pakko myöntää, että vaikeeta se oli, enkä mä sitä oikeestaan lopulta löytäny ollenkaan. Parempi niin, muuten olis voinu tulla kova koti-ikävä. Perheen jouluaattoon pääsin sentään vähän ottamaan osaa, kiitos Skypen. Aamulla kattelin keittiössä, kun äiti leipo viimesiä herkkuja ja iskä kuorrutteli kinkkua. Sitten jäin hetkeks yksin vahtiin uunia, kun muut lähti käymään hautausmaalla ja hakeen mummut ja papan taloon. Iltapäivä menikin mukavasti seurustellessa ja ruokailun ajaks mut laitettiin kirjahyllyn päälle tarkkaileen. Oli kiva päästä vähän osallistumaan perheen jouluun, vaikka eihän se ihan sama ollu. Hetken ehdin olla myös lahjojen jakamisessa ja avaamisessa mukana, kunnes lähdettiin kämppiksen kanssa kaverille kansainväliselle jouludinnerille. Näillä Suomi-eväillä: 

Perunalaatikko meni tosi hyvin kaupaks, sitä jopa kehuttiin. En tosin tehny siitä ihan tosi imellettyä, kun itekkin tykkään sellasesta vähän vähemmän imelletystä. Rosollista kaikki otti mistä tykkäs, mutta salmiakki ja laku sai aikaan vähän nyrpeempiä ilmeitä. Kyllä kaks saksalaista väitti tykkäävänsä ja toinen jopa kysy, mistä vois ostaa salmiakkia täältä. Ikeaan vaan, sieltä sitä kuulemma saa. Muutenkin oli ihan kiva ilta, pelailtiin vähän pelejä ja tutustuin pariin uuteenkin tyyppiin. Vähän erilainen joulu, mutta kyllä ens vuonna on taas Suomi-joulun aika. Ja  toivottavasti olis lunta! 

Joulupuu

Aattoillan juhlaväki

Joulupäivänä halusin käydä uimassa, jotta voin sanoo, että oon uinu meressä jouluna. Olin varautunu vaan pulahtaan nopeesti, mutta yllätys oli suuri, kun varpaat kosketti vettä. Sehän oli oikeesti lämmintä! Niinpä uiskentelin vähän pidemmänkin aikaa ja kylmä tuli vasta, kun piti tulla vedestä pois. Muuten mun elämään on kuulunu joulun jälkeen lähinnä lenkkeilyä, vähän leipomista ja leffojen katselua, oon ottanut rennosti ja lomaillu. 

Gluteenittomat peruna-porkkanarieskat

Lauantaina kävin sentään yhdessä pienessä juoksukisassa Moyassa, pienessä kylässä täällä saaren pohjoispuolella. Matkana oli yhteensä 7km, josta noin 2km juostiin pienellä kivikkojuurakkopolulla. Oli vähän ekstriimiä vetää DS Trainereilla liukkailla kivillä, nastarit olis ollu kivat. Mutta hengissä selvittiin. Maalissa oli sitten tarjolla kuumaa sulaa suklaata ja jotain muitakin paikallisia moyalaisia herkkuja. Juoksu tuntu kivalle ja olis tehny mieli juosta vähän enemmänkin. Vettä sato koko iltapäivän ihan kaatamalla, joten oli ainakin happirikas ilma juosta. Muuten se vesisade ei ollu niin kiva juttu, verkatkin jäi aika lyhyiks, kun juoksin melkein suoraan autosta viivalle ja maalista autoon vaihtaan kuivat kamat. Onneks oli paljon vaatetta mukana. Hyvä reeni oli joka tapauksessa ja vaihtelun vuoksi hauska juosta kisaa vähän muuallakin kun pelkästään asfaltilla. 

No nyt on vähän vaarallisen näköstä siellä taustalla

Älä kaadu, älä kaadu

Iloinen, mutta niin märkä

Vuoden varmasti viimesen kisan (San Silvestre) juoksen sitten huomenna uudenvuodenaattona viiden aikaan täällä Las Palmasissa. Matkana oli viime vuonna ollut kuulemma 10km, mutta tänä vuonna jostain syystä vaan 6.1km. Harmi, olisin halunnu päästä taas ennätysjahtiin. Mutta kovaa kamppailua kärkisijoista tulee varmasti olemaan, kattelin osallistujalistoja ja kovia nimiä on viivalla. Mutta olen valmis taistelemaan! Ilmoittautuneita on yhteensä joku 6 000, joten hieno tapahtuma tulee varmasti taas kerran olemaan. Illemmalla saadaan sitten talo täyteen vieraita ja päästään kokemaan, kuinka uusi vuosi otetaan vastaan espanjalaisittain viinirypäleitten syömisineen ja kaikkine muine rituaaleineen. Siitä tulee hauskaa! Vuoden alussa ajattelin julkasta vähän erilaisen blogitekstin, joten pysykää kuulolla, jos kiinnostaa tietää vähän mun syvällisemmistä ajatuksista täällä.

LPA NightRun ja palkintoreissuja

Lauantaina kisattiin kauan odottamani LPA NightRun, jossa matkoina oli kymppi ja puolimaraton. Kun Lanzaroten maratonille oli aikaa aika tarkalleen 3 viikkoa, sopi puolimaraton omaan ohjelmaan paremmin kun hyvin viimesenä pidempänä kovana reeninä. Yhteensä juoksijoita oli tässä loppuunmyydyssä tapahtumassa 3000, joista noin 2100 kympillä ja loput puolimaratonilla. Startti oli vasta klo 20.30 illalla, joten lauantaipäivä menikin lähinnä syödessä ja aikaa tappaessa, pienen lenkin heitin myös aamupäivällä. Kisapaikalle siirryttiin hyvissä ajoin seittemän jälkeen mun torstaina Suomesta saapuneen huoltaja-kannustaja-manageri-valmentaja-Tiinan kanssa. Vähän aikaa kisatunnelman haistelua, hyvät verkat ja sitten olinkin jo valmis tähän elämäni kolmanteen puolimaratonkilpailuun. Miten niitä ei ookkaan tullu sen enempää juostua?

Vihreä ranneke ranteessa takasi sen, että pääsin lähteen ensimmäisestä lähtöryhmästä (tavotevauhti <4.30min/km). Siirryinkin hyvissä ajoin lähtökarsinaan, jossa oli vielä mahdollisuus pitää lämpöö yllä juoksemalla pientä ympyrää. 5min ennen pamausta sitten ryhmittäydyttiin lähtövaatteen alle. Ihan eturiviin en tunkeutunu, mutta kohtuullisen eteen silti päädyin. Tsekkasin vieruskaverinaisten numeroita (keltasia vai valkosia, puolimaraton vai kymppi?) ja totesin, että kaks kovannäköistä keltanumeroista kilpakumppinia ainakin löytyy.

Puolimaratonin reitti, 13.5 kilometrin kohdilla oltiin aika lähellä kotia

Tavotteena mulla oli alottaa 4.00-4.10min/km vauhdilla. Tiesin kyllä jo valmiiksi, että se ei tulis ikinä onnistuun. Varsinkin, kun kympin juoksijat oli joukossa mukana, oli riski enemmän kun suuri, että vauhti karkais käsistä heti alussa. Yritin muistuttaa itelleni, että pidä oma juoksu. Älä välitä muista juoksijoista, älä ainakaan säntää kympin juoksijoiden vauhtiin. Ensimmäisten neljän kilometrin keskinopeudet oli 3.50-3.58. Mutta juoksu tuntu kyllä älyttömän helpolta, vähän joutu jopa hiljentään, jottei ihan hurjasteluks olis menny. Neljän kilometrin jälkeen vauhti tasottu neljän minuutin tuntumaan, keskivauhdit nelosen molemmin puolin. Vajaaseen yheksään kilometriin saakka oli tosi upeeta juosta, yleisöö oli paljon, kannustus kovaa ja juoksu tuntu helpolta. Vähän ennen yheksää kilometriä kympin ja puolimaratonin reitit eros ja tapahtuman luonne muuttu. Yleisö katos moneks kilometriks kokonaan ja juoksijatkin harveni aika tavalla. Onneks nyt koko ajan oli sentään joku, ettei ihan yksin tarvinnu juosta. Puolivälin tienoilla yli yks hitaampi kilometri (4.26), mutta siihen osukin pitkähkö ylämäki. Kolmeentoista kilometriin saakka juoksin nopeimpana naisena ja sain kiritystä järjestäjien pyöräilijältä, jonka tehtävänä oli seurata nopeinta naista. Sitten Patricia pyyhälsi ohi, eikä ollu kyllä mitään toivoo seurata. Toisaalta en edes yrittäny, jatkoin omaa tasasta vauhtiani, mutta kirittäjäpyöräilijän seuran menettäminen vähän harmitti. Aina 15 kilometriin saakka vauhdit pysy vähän reilussa nelosessa, eli ihan hyvin pystyin vauhtia pitämään yllä. 15 kilometrin väliaika näytti 1:00:02, ja olo tuntu hyvältä ja jaksavalta. Mutta siitä ne ongelmat sitten alko. Reitti teki käännöksen takasin pohjoseen päin ja viimeset kuus kilometriä juostiin suoraa rantabaanaa pitkin. Mereltä tuuli aika kovaa, vastatuuli tottakai. Yritin suojautua miehen taakse juokseen, mutta ei se paljon helpottanu. Vauhdit tippu aika radikaalisti, viimesten kokonaisten kilsojen keskivauhdit oli 4:35, 4:26, 4:26, 4:17, 4:21 ja 4:20. Lopulta kellot pysähty aikaan 1:27:39, joka on kuitenkin noin 3min vanhaa ennästystä kovempi aika, joten ei kai sitä kovin pettyny voi olla, vaikka väliajat antokin odottaa vielä parempaa. Olosuhteille ei kuitenkaan mitään voi ja voihan olla, että vauhdit nyt muutenkin olis loppua kohden vähän tippunu. Juoksu ja tuntemukset sen aikana antavat kuitenkin uskoa, että suunta on oikea ja tästä on hyvä jatkaa kohti Lanzaroten maratonia.  Tulokset täältä.

Fotos: Carlos Diaz - Recio

Maalissa oli taas aikamoinen hulabaloo. Saatiin lämpimät (sade)viitat zipin palautuksen yhteydessä ja maalialueella oli juoksijoille tarjolla hurjasti ruokaa ja juomaa: banaania, appelsiinia, pähkinöitä, kuivattuja aprikooseja ja taateleita, karkkia, lakuja, patukoita, limpparii, urheilujuomaa... Paljon sain onnitteluja ja juttelin niitä näitä muiden juoksijoiden kanssa. Lisäksi kävin vaatteiden vaihdon jälkeen hieronta/fysioterapiassa, ja fysioterapeutti löysikin muutaman jumitilan mun jaloista. Sain vähän hierontaa ja jumppa- ja venyttelyohjeita. Lupaan itelleni näin julkisesti huoltaa, jumpata ja venytellä jalkoja vähän ahkerammin, ennen kun taas mitään vammoja ehtii syntymään. Loppuillasta järjestettiin sitten vielä näyttävä palkintojenjako, konsertti ja ilotulitus. Tiinan kanssa lähdettiin puolenyön aikoihin kotia kohti, mutta ite kävin kyllä niin ylikierroksilla vielä pari tuntia, että unta pystyin edes alkaa ajatteleen vasta kahden jälkeen. Koko yön nukuinkin tosi huonosti, heräilin koko ajan ja oli kauhee nälkä. Ei oo ihan tervettä niin kovaa ja pitkään juokseminen noin myöhään illalla.

Fotos: Carlos Diaz - Recio

Mitäpä sitä muutakaan nainen voi palkinnoks kaivata kuin viiniä ja kilokaupalla suklaata

Aamulla herätys oli kuitenkin jo seittemän jälkeen, kun oltiin sovittu saaren kiertoautoretki. Matkaseurue koostu tällä kertaa neljästä Suomen tytöstä + kuski. Reitti kulki ensin Arucasiin (kirkko ja kukkulan vallotus), Teroriin (sunnuntaimarkkinat ja aamupalakahvitauko), Pico de las Nieves (korkeimman huipun vallotus), Roque Nublo (kävely paasille ja kolme kätköö), Puerto de Mogan (iltapäiväauringosta nauttimista, ruokailu italialaisessa ja auringonlasku) ja Maspalomas (dyynit pimeellä). Alkuretken kaupungeissa oli pilvistä ja vähän sateista, vuorilla oli jäätävää (minkä  voi ehkä kuvistakin aistia) ja Moganissa lämmintä ja aurinkoo. Ihan mukava reissu oli. Hyvä läpileikkaus saatiin saaresta, paljon ehdittiin yhden päivän aikana nähdä. Ite olin kyllä vähän haamu koko päivän, pikkasen yritin autossa nukkua, mutta mutkasilla serpentiiniteillä se ei ollu niin helppoa.

Päivän reitti suurinpiirtein

Tytöt ja Arucasin kirkko

Tytöt ja Pico de las Nievesin huippu

Kätköilyä Roque Nublolla

Puerto de Mogan <3

Maanantaina otettiin Tiinan kanssa suunta kohti etelää ja Playa del Inglesiä. Vaikka matka kotoo on vaan reilu 40km, on se elämänmeno siellä vaan niin erilaista. Tuntu ihan kun olisin ollu lomalla, ja niinhän mä olinkin! Hotellimajotus järjesty edulliseen hintaan ja kun aurinkokin paisto ihan täysiä molemmat päivät, ei kunnon lomafiilistä voinu pilata mikään. Kahden päivän aikana ehdittiin nauttia auringosta rannalla ja kiertää dyynit, tehdä pitkä kävelylenkki Inglesistä San Agustiniin ja takasin rantabulevardia pitkin, vähän geokätköillä, juoksulenkkeillä, syödä hyvin, pulikoida uima-altaassa (aamulla, päivällä, yöllä...) ja vähän pyörähtää yöelämässäkin. Teki kyllä niin hyvää tällainen pieni miniloma tähän väliin. Tiistai-iltana palattiin takasin Las Palmasiin ja sato vettä... Onneks sentään keskiviikko ja torstai oli taas kotonakin kuuma ja aurinkoista, joten ei tarvii ihan vielä suunnitella pysyvää muuttoo etelään.

Kätköilyä dyynien keskellä

Yhdeltä kätköltä yllätetty uusi kätköily-ystäväni från Sverige

Lomaan vaan kuuluu sangria

Tuli syötyä puolikas kana ja kokonainen kala. Nyt voikin taas palata mussuttaan sitä jauhelihaa ja tonnikalaa...

Tiina lähti eilen takasin Suomeen ja samalla munkin lomailu loppu. Viikonlopun aikana pitäiskin vähän opiskella, kun tuli jonkin verran laiminlyötyä koulua tän viikon aikana. Lisäksi sunnuntaina on taas pieni kilpajuoksupyrähdys, kun Las Palmasin keskustassa järjestetään XXVIII Carrera Popular El Corte Ingles 2013 -juoksutapahtuma. Matka on tällä kertaa naisilla vaan 2610m, joten vähän kovempaa saa juosta kun viime lauantaina. Eipä oo maratoniinkaan aikaa enää kun reilu kaks viikkoa. Odotan kyllä innolla koko Lanzaroten reissua!

Trofeo Orienta Isleta: suunnistusta maanalaisissa tunneleissa

Mä oon vieläkin ihan täpinöissä tän päivän suunnistuksesta! Kouluhommat odottais, mutta antaa odottaa, pakko päästä heti vähän hehkuttaan. Eli suunnistusliigan päätösosakilpailua tänään tarjoiltiin, Trofeo Orienta Isleta oli tapahtuman nimi. Kisapaikkana oli armeijan alue Las Palmasin pohjoispuolella, La Isletan niemimaalla. Kisapaikalle oli kotoo matkaa kymmenisen kilometriä, joten tuli ihan hyvät alkuverkat pyöräillen tehtyä. Kilsa ennen kisakeskusta piti vilauttaa passia armeijamiehille, että pääsi portista alueen sisäpuolelle.

Kisa oli aivan uskomaton! Uus kartta ja hieno maasto. Matkaakin oli naisilla ihan mukavat 6,5 km ja rasteja yhteensä 27. Alku ja loppu oli ihan normisuunnistusta, mutta esim. ykkösen ja kakkosen rastipisteet oli aika mielenkiintosissa paikoissa, sellasten ihme labyrinttihökkeleiden sisällä. Kasi ja ysi rastit oli pienissä tunneleissa ja ensimmäistä kertaa heitin lampun päälle. Olin ysirastin jälkeen vähän pettyny, että tässäkö tää tunneliosuus nyt oli. Mutta ei, se koko radan kohokohta oli onneks vasta edessä. Kympiltä paineltiin siis ylös mäen päälle, josta alko vähän erilainen suunnistusosio. Luulin aluks, että kartassa on vaan suurennos tosta alueesta, jossa sijaitsee siis rastit 11-15. Mäen päällä sitten pyörittelin karttaa ja ihmettelin, että mitäs tää nyt on, mitä mun pitää tehdä, mihin mun pitää mennä. Kesti vähän aikaa tajuta, että kyllä, mun pitää varmaankin mennä tonne tunneliin. Olis tätä ehkä jossain kisaohjeissa jotenkin selitetty, mutta en ollu jaksanu niin hirveesti niihin syventyy. Mutta ei kun tikka sitten vaan päälle uudestaan ja maan alle! Mutta eihän sillä tikalla mitään nähny. Sen verran näki, että kartasta sai selvää, mutta eteenpäin näkemiseen olis tarvinnu vähän tehokkaampaa lamppua. Pero no pasa nada, eteenpäin sitä oli vaan mentävä. Siellä sitä sitten paineltiin maan alla laskien vasen oikee vasen vasen ja poimittiin välissä rasteja. Hauskinta oli, että tunneleita oli kolmessa tasossa, jotka on merkitty kartalla eri väreillä. Tuli siellä mieleen, että mitä jos eksyn kartalta ulos ja jään ikuisiks ajoiks seikkaileen noihin tunneleihin. En tosin tiiä, jatkuks ne sit niin kauheesti, ehkä ei. Mutta se oli niin jännää! Ja varsinkin siks, koska sain olla siellä ihan yksin, kun mulla oli niin aikainen lähtöaika, ettei kukaan muu ollu vielä ehtiny sinne saakka. Kun kisan jälkeen verkkasin tunneleille takasin ottaa vähän kuvia, niin siellä oli porukkaa kun pipoo. Ei siis yhtään niin jännittävää. 

Loppumatka tunneliosuuden jälkeen oli taas ihan beisikkii suunnistusta, mutta tein aikamoisen pummin 19. rastille. Alue tosin oli vähän epämääränen ja mun mielestä rasti oli liian pitkällä, mutta en lyö päätäni pantiks. Loppuverkkaillessa juoksin tänkin rastin kautta ja porukka kyllä kartotti sitä ihan huolella. Mut olin ihan suu kiinni, porukka sai kaivaa sen rastin ihan ite, kun kerran mäkin jouduin. Haha. Mutta edes toi pikku pummi, joka johtu sitten järjestäjien virheestä tai omasta osaamattomuudestani, ei pystyny pilaamaan sitä mahtavaa fiilistä, mikä jäi tästä päivästä! Kolme liigan kisaa ehdin täällä ollessani käydä ja taso nousi kyllä silmissä. Finca de Osorion reissun jälkeen Maspalomaksen rogaining oli jo luksusta, mutta tää ylitti kyllä kaikki odotukset. Vaikka oon monessa maassa suunnistanu ja kaikennäköstä nähny, niin en kyllä ennen mitään tällasta. Ennen tätä ehkä pitkänmatkan kilpailu Venetsian kapeilla kujilla oli erikoisinta suunnistusta, mitä olin kokenu. Onko joku muu joskus suunnistanu maanalaisissa tunneleissa, missäpäin maailmaa? Haluun lisää!

1. rasti

8. rasti oli tuon tunnelin päässä

9. rasti

Tunneliosuuden k-pisteellä

Kisan jälkeen oli tarjolla paellaa niin paljon kun napa vetää. Ja sehän veti, kaks isoo lautasellista. Kunnon hiilarimätöt. Mutta oli kyllä parasta paellaa mitä oon koskaan syöny. Tarjolla oli myös kaljaa, niin kun kunnon espanjalaisen kisan jälkeen kuuluukin olla, sekä limppareita ja paljon erilaisia hedelmiä. Tulikin tankattua sen verran, että ei ihan heti pystyny lähteen kotiinpäin pyöräileen. Mutta mikäs siellä oli iltapäivää vietellessä, aurinko paisto, oli hyvää musiikkia ja samanhenkistä seuraa. Pokaalitkin jo aseteltiin pöydälle, mutta ne pakattiin sitten takasin laatikoihin. Tais olla tulosten kanssa vähän jotain hämminkiä, mañana, mañana. Saa nähdä, riittääkö mun ilmeisesti kolme osakilpailuvoittooni kuinka korkeelle tässä kahdeksan osakilpailun sarjassa. Voittoon ei riitä, mutta podiumpaikasta en oo varma. Sen näkee sitten myöhemmin, kun tulokset valmistuu.

p.s. Sain taas ranteet auki, vaikka yritinkin ottaa vähän iisimmin pahimmat kivikot, enkä painanu ihan sata lasissa. Mut tähän olikin syynä piikkilanka, johon kompastuin. Sain kisapaikalla ihan tarpeeks kuittia Maspalomaksen tapahtumienkin johdosta. Ei tainnu olla kenellekään yllätys, että taas se Suomen tyttö tuli verisenä maaliin. Onneks armeijahoitsupoitsut hoisi mun kädet kuntoon!

Kun vanhat haavat arpeutuu, tulee tilalle uusia. Se on tärkeetä, että katu-uskottavuus säilyy!

Residenssiä ja tapasiltaa

Perjantaiaamua kaikille! Viikonloppu jo kolkuttelee ovella, vielä pitäs tänään jaksaa espanjan tunneille raahautua viidestä seittemään, muuten onkin vapaapäivä. Ihana ajankohta, mutta vois toisaalta vielä huonompikin olla: pari kämppäkaveria on toisessa ryhmässä, jolla on tunnit pe klo 19-21. Onneks mun espanjan tunnit tiistai- ja perjantai-iltasin on tolla lähemmällä Obeliscon kampuksella, jonne kestää pyöräillä kotoa vaan 7min. Ei tarvii siis keskiviikkosin (kun on kokonaan vapaapäivä) eikä perjantaisin kavuta ollenkaan vuorille Tafiran kampukselle.

Eilen tuli hommattua Residencia –kortti, eli nyt oon virallisesti saaren asukas ja saan muun muassa saarten ja mantereen välisistä lennoista ja laivamatkoista 50% alennusta. Aika näppärä kortti siis omistaa, jos yhtään haluaa reissata muuallekin, kun vaan saaren sisällä. Kortti tulee heti tarpeeseen, kun tuli suunniteltua joulukuulle Lanzaroten viikonloppureissu ja olis siellä tarkotus vähän urheiluakin harrastaa. Siitä sitten myöhemmin lisää.

Kortin saaminen ei ollu ihan mutkaton juttu. Ei nyt tosin mikään kauheen vaikeekaan homma, mutta vähän kärsivällisyyttä se vaati. Täällä pitää vaan oppia, että yleensä mitään ei voi saada asenteella  heti mulle kaikki tänne nyt. Kolmannella yrityksellä poliisiasemalle vihdoin sain kortin käteeni. Eka kerta jo elokuussa oli enemmän sellanen tiedustelutyyppinen vierailu, en edes kuvitellu, että voisin saada sen vielä sillon. Selviskin, että kaikennäkösiä papereita pitää metsästää ja kopioida. Se, miks pääsin korttia hankkimaan vasta tällä viikolla johtui siitä, että koulusta todistuksen saaminen otti oman aikansa. Passin, eurooppalaisen sairaanhoitokortin ja vuokrasopimuksen kopioiminen ei tuottanu ongelmia, kunhan ensin löysin vaan paikan, josta saa kopioita.

No, keskiviikkona sitten papereineni lähdin käymään poliisiasemalla ja melkein sinne jo päästyäni tajusin, että itse passi jäi kotiin. No suuri yllätys ei ollu, että eihän ne mulle sitä korttia myöntäny, vaikka kopio passista olikin mukana. Eilen sitten uus yritys, ja tällä kertaa kaikki tarvittava oli mukana. Hassua oli sellanen, että tietojen koneelle syöttämisen jälkeen sain laskun (10,40 eur), joka piti käydä välissä maksamassa pankissa ja sitten vielä palata poliisiasemalle vastaanottamaan itse kortti. Mutta nyt se vihdoin on mulla ja voin alkaa suunnitteleen muitakin reissuja. Joululomalla ainakin pitäis olla aikaa reissata vähän ehkä muuallekin. Vähän harmittaa, että Suomen valkoinen joulu jää nyt väliin, mutta en vaan katsonu sitä järkeväks tulla jouluks ja ehkä uudeksvuodeks Suomeen ja palata tänne pelkästään tenttiviikon takia, koska itse luennot päättyy jo ennen joulua. Jos olisin täällä koko lukuvuoden, niin sitten asia olis ollu eri ja aika varmasti olisin Suomeen joululoman ajaks tullu. Mutta onhan se kokemus tääkin, viettää vähän erilainen joulu tällä kertaa. Ja kämppiksistäkin moni jää jouluks tänne, joten eiköhän me ihan hyvä juhla saada yhdessä järjestettyä.

Eilen illalla mentiin lähes koko talon porukalla viettään tapasiltaa täällä Veguetassa. Veguetassa on siis joka torstai Tapas Noche, joka tarkottaa sitä, että juomat ja tapakset maksaa euron. Meijän talon koko ulottuvuus on pikkuhiljaa alkanu selviään mulle ja yhteensä meitä asuu täällä 19! Kahdeksan alakerroksessa, kahdeksan omassa kerroksessa ja kolme ylhäällä kattoterassin vieressä. Alakerran tyyppeihin en ollukaan vielä kunnolla tutustunu, joten oli kyllä kiva päästä jutteleen. Hauska ilta oli ja tuli maisteltua erilaisia tapaksia, nam! Mahtavaa porukkaa kyllä asuu meijän kämpässä, ei voi muuta sanoo! 15/19 oli mukana tällä kertaa, eli ihan hyvä prosentti. Ja kiva, ettei aina tarvii lähtee kaupunkiin saakka, jos haluu mennä ulos. Olin nukkumassakin jo kahden jälkeen, mistä voi vaan haaveilla, jos lähtee kunnolla ulos. Yökerhot kun täällä aukee vasta sillon kahden aikaan, jollon Suomessa usein aletaan suunnitteleen jo kotiin lähtöä... No maassa maan tavalla, ja voihan sitä sillon tällön käydä ulkona pidemmänkin kaavan mukaan, mutta ei liian usein! Tykkään kuitenkin viikonloppusin reissata ja puuhailla erilaisia asioita, enkä vaan nukkua koko päivää. Viikonloppua vietänkin nyt rauhallisissa merkeissä, koska menin ilmottautumaan kympin kisaan sunnuntaiaamuks. Toivotaan, että askel on kevyt näin lepoviikon jälkeen!

Koulua ja kursseja

Vihdoin oon saanu hiottua mun learning agreementin lopulliseen kuntoon, joten enää ei kursseja muutella. Päänvaivaa kurssien kanssa aiheutti tosiaan se, että koska Aallolla oli yhteistyösopimus vaan Telekommunikaatio- ja sähköinsinööritieteiden koulun kanssa, niin mun olis pitäny ottaa 60 % kaikista opintopisteitä sieltä. Ja tarjonta oli vähän mitä oli, ei oikeen kolahtanu kyseisen laitoksen kurssit. Viikolla tullut sähköposti helpotti olennaisesti kurssivalintojen tekemistä ja teki syksystä huomattavasti kivemman ja helpomman: ‘’We have talked with our coordinator and we have decided that you can enroll without the 60 % in the EITE as an unique exception. You can take one or two subjects in our school (like the ones of English) and then you can enroll in other schools of the ULPGC.’’

Jee!! Hyvästi Historia de las Telecomunicaciones, ehdin mä sentään yhden luennon käydä ja meinasin kuolla tylsyyteen. Lopullisesta learning agreementista löytyy vaihtareille tarkotettu espanjan kurssi, kolme enkun kurssia (meniks tää jotenkin väärinpäin nyt? tosin ei tee pahaa mulle enkkuakaan opiskella) sekä pari lakikurssia (työ- ja kilpailuoikeus). Ensimmäiset kurssit on valittu varmistamaan riittävä määrä noppia, jotka oikeuttaa apurahan loppuosan vastaanottamiseen. Tosin yks noista enkuista on vielä epävarma, järjestetäänkö sitä ollenkaan. Selviää varmaan HUOMENNA tai ens viikolla tai jouluun mennessä. Heh. Lakikurssit olis tarkotus saada sivuaineeseen hyväksluettua. Saa nähdä miten käy. Täytyy myöntää, että välillä oon kyllä vähän pihalla, mistä edes puhutaan. Mutta eiköhän se espanjan kielikin tässä syksyn aikana parane.

Eilen oli pitkä hyppytunti keskellä päivää, jonka aikana ehdin käydä tekemässä mm. määräintervallireenin yliopiston urheilukentällä. Kentän viereisellä sora-aukolla näin mielenkiintoisen näyn.

Miksei kukaan kertonu mulle, että voin opiskella täällä maanmittausta? En meinaa kyllä millään pysty muistaan enää 4 vuotta sitten hankittua teodoliitin (vai oliko se takymetri?) käyttötaitoo. Olosuhteet olis ainakin ollu täällä huomattavasti miellyttävämmät suorittaa kyseinen harkka. Ossinlammen lätäköissä räntäsateessa jäätyessä meinas tulla äitiä ikävä.

Ikävä on myös Alvaria, Tuasia, Dipolia, Täffää ja mitä  näitä  nyt on. Kouluruoka täällä ei oo mitään kummosta, jos et haluu syödä joka päivä ranskalaisia tai erilaista variaatiota täytetystä leivästä. Salaattikin oli vetistä ja pahaa. Ja tyypillisestä kouluruoka-annoksesta joutuu vieläpä maksaan vähintään tuplat Suomen opiskelijalounaaseen  verrattuna. Onneks lähes aina ehdin lounasaikaan tai viimestään iltapäivästä kotiin syömään. Tällä viikolla ennen lukujärjestyksen lopullista muokkautumista jouduin parina päivänä syömään koulussa. Ensimmäisessä kuvassa tyypillinen kouluruoka täällä, toisessa esimerkkiratkaisu tähänkin pulmaan.  Kyllä täältä palattuani arvostan suuresti 2.5 euron kouluruokaa sen aikaa, kun siitä vielä ehdin nauttia!

Sinne meni elokuu

Tarkalleen kuukausi sitten Norwegianin lento DY 5221 Copenhagenista minä mukanaan laskeutu Las Palmasin lentokentälle. Kyllä aika rientää, kun on mukavaa! Syyskuu alko, mutta täällä ei kyllä oo vielä tietoakaan syksystä. Lämpötilat kipuaa joka päivä reilusti yli 30 asteeseen, kyllä kelpaa! Jännä juttu on sellanen, että ennen tätä päivää en ollu törmänny yhteenkään suomee puhuvaan ihmiseen kuukauden aikana, vaikka kyllähän tällä saarella toki suomalaisia (turisteja) paljonkin liikkuu. Ja tänäänkin tähän yhteen perheeseen törmäsin saaren eteläosan turistirysä Playa del Inglesin Lidlissä, missäs muuallakaan. No ehkä esim. suomalaisravintola Kuparipannussa tai muussa vastaavassa, mutta ihan niin ikävä ei oo vielä lihapullia tullu, että ois pitäny suomalaiseen ravintolaan turvautua.

Tiistai-iltana vietettiinkin jo ensimmäisiä läksiäisiä täällä meillä kotona. Brasilian tyttöjen  työharjoittelut tuli päätökseen, ja oli aika lähteä takasin kotiin. Sen kunniaks tytöt järjestikin oikein kunnot pippalot. Ruokaa valmistettiin monta tuntia ja herkkuja oli jos minkälaisia. Oli mahtavaa päästä maisteleen brasilialaisia ruokia, tykkäsin kovasti! Juhlissa oli kaikkien meidän kämppisten lisäks kymmenkunta tyttöjen muutakin kaveria. Upeeta oppia uusia asioita vieraista kulttuureista ja kyllähän tässä kielitaitokin paranee kohisten. Vaikka ehdittiinkin asua vaan vajaa kuukausi yhdessä tyttöjen kanssa, niin silti tulee ikävä. Mutta täytyy vastata kutsuun ja mennä joku kerta käymään Brasiliassa! Viikonlopun aikana tänne muuttikin sitten jo kaks uutta tyttöä Latviasta, tosi mukavilta vaikuttaa hekin. Myös alakerran huoneiston remontti on valmistunu, joten lähipäivinä meidän perhe kasvaa entisestään, kun sinnekin pikkuhiljaa muuttaa ihmisiä. Tosin alakerran väellä on kyllä omat keittiö ja olkkari ym., että ei ehkä niin paljoo päästä oleen tekemisissä, kun oman kerroksen väen kanssa.

Intensiivinen espanjan kurssi saatiin päätökseen perjantaina. Viimesellä tunnilla meidän kaikki kolme ryhmää laitettiin samaan luokkaan, ja päästiin leikkiin kaikki yhdessä. Jokainen sai suoritettavakseen vuorotellen tehtävän, joka saatto olla imitaatiota, tanssimista, laulamista, esiintymistä jne. Itse sain kunnian parin kaverin kanssa esittää humalaisia yökerhossa. Tosi hyvä yhteishenki koko kielikurssiryhmällä. Voin kyllä lämpimästi suositella kaikille vaihtoon lähteville osallistumista kielikurssille, jos sellanen järjestetään ennen varsinaisen koulun alkamista. Helppo tapa tutustua ihmisiin, saada kavereita ja oppia kieltä. Maanantaina alkaakin sitten tervetuliaisviikko, jonka aikana järjestetään kaikennäköstä aktiviteettia. Siitä kerron sitten myöhemmin lisää. Ensi viikko on myös reenien osalta ns. kevyt viikko, koska edeltäneet viikot on ollu määrällisesti aika kovia. Hyvä välillä vähän keventää, jotta jaksaa sitten taas myöhemmin uudella innolla painaa menemään. J

Perjantaina illemmalla tein tän viikon ns. kovan reenin, 6*4min/2min palautukset jo tutuksi tulleessa Parque de las Rehoyasin urheilupuistossa. Jalat tuntu tosi kevyiltä ja muutenkin juoksu tuntu rennolta ja kivalta. Vauhti nyt ei vielä päätä huimaa, mutta ei kai sen tässä vaiheessa vuotta tarviikkaan. Suunta on ylöspäin ja se on pääasia! Viikonloppuna oli puolestaan taas reissaamisen vuoro, koska haluun nähdä ja kokee tätä saarta mahdollisimman paljon tän puolen vuoden aikana. Lauantaina heti aamusta sininen guagua alle ja matkustusta reilun tunnin verran kohti länttä. Päivän teemana oli Azuajen rotkovaellus, joka kulki viidakkorotkossa vesiputoukselle ja kylpylän raunioilta päätyen lopulta San Andresin merenrantakylään. Rotko oli paikoin hyvinkin rehevä ja välillä sai kiipeillä kallioseinämiä köyttä apuna käyttäen. Vesiputous oli kyllä vähän pettymys. Odotin vähintään jotain Niagaran putousten kaltasta nähtävyyttä, mut se olikin vähän pienempi...

Tänään sunnuntaina matkustin ensimmäistä kertaa etelään, monelle suomalaisellekin tuttuihin Maspalomaksen ja Playa del Inglesin lomakohteisiin. Tottakai samalla piti yks vaelluskin käydä, jotta iltapäivällä sai sitten hyvillä mielin tutustua muun muassa dyyneihin ja viettää aikaa rannalla. Otin Faro de Maspalomaksen bussiasemalta guaguan nro 18, jonka on niin sanottu vuoristobussi pääteasemanaan mullekin jo tuttu Tejeda. Jäin pois Artearan kylässä, josta reitti alkoi kamelisafarin kupeesta. Samaisen kamelisafarin ravintola-baari pelasti hyvin uupuneet pyöräilijät keväällä 2010, kun oltiin iskän ja Niinan kanssa pitkällä pyörälenkillä samoilla huudeilla. Sweet memories<3 Alkumatkasta kuljin läpi alkuasukkaiden muinaisen hautausmaan, jossa oli pari sataa hautakumpua eli tumulia. Siksakkaava kivinen polku vei ylös soratielle, josta alkaen hölkkäsinkin koko loppumatkan (eli suurimman osan reitistä). Reitti tarjosi avaria ja jylhiä näkymiä yhdessä saaren suurimmista rotkoista. Myös noin kymmeneen pyöräilijään törmäsin reitin varrella, oispa kiva itekin pyöräillä tuolla vielä joku päivä. Jatkoin lenkkiä läpi Playa del Inglesin, jossa pidin evästauon. Kuljin pitkin rantaa ja dyynejä ja päädyin lopulta El Faro de Maspalomaksen majakalle. Kuuma päivä oli ja rannalla tuhansia turisteja. Vähän eri meininki tuolla etelässä, kun kotona Las Palmasissa.  Saattaa olla, että syksyn mittaan pitää vähän useemminkin tehdä reissuja etelään, koska Las Palmas on tunnettu siitä, että se kerää pilviä ylleen. Vaikka kotona olisikin pilvistä, saattaa etelän lomakohteissa aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Mutta ainakin toistaiseksi täällä pohjosen puolellakin saarta on aurinkoo riittäny ihan tarpeeksi, ja vasta muutama sadepisara on kuukauden aikana näkyny. Todo bien aqui!