Mä oon
vieläkin ihan täpinöissä tän päivän suunnistuksesta! Kouluhommat odottais,
mutta antaa odottaa, pakko päästä heti vähän hehkuttaan. Eli suunnistusliigan päätösosakilpailua
tänään tarjoiltiin, Trofeo Orienta Isleta oli tapahtuman nimi. Kisapaikkana oli
armeijan alue Las Palmasin pohjoispuolella, La Isletan niemimaalla. Kisapaikalle
oli kotoo matkaa kymmenisen kilometriä, joten tuli ihan hyvät alkuverkat
pyöräillen tehtyä. Kilsa ennen kisakeskusta piti vilauttaa passia
armeijamiehille, että pääsi portista alueen sisäpuolelle.
Kisa oli
aivan uskomaton! Uus kartta ja hieno maasto. Matkaakin oli naisilla ihan
mukavat 6,5 km ja rasteja yhteensä 27. Alku ja loppu oli ihan normisuunnistusta, mutta esim. ykkösen ja
kakkosen rastipisteet oli aika mielenkiintosissa paikoissa, sellasten ihme labyrinttihökkeleiden sisällä. Kasi ja ysi rastit oli pienissä tunneleissa ja ensimmäistä kertaa
heitin lampun päälle. Olin ysirastin jälkeen vähän pettyny, että tässäkö tää
tunneliosuus nyt oli. Mutta ei, se koko radan kohokohta oli onneks vasta edessä.
Kympiltä paineltiin siis ylös mäen päälle, josta alko vähän erilainen suunnistusosio. Luulin
aluks, että kartassa on vaan suurennos tosta alueesta, jossa sijaitsee
siis rastit 11-15. Mäen päällä sitten pyörittelin karttaa ja ihmettelin, että
mitäs tää nyt on, mitä mun pitää tehdä, mihin mun pitää mennä. Kesti vähän aikaa tajuta, että kyllä,
mun pitää varmaankin mennä tonne tunneliin. Olis tätä ehkä jossain kisaohjeissa jotenkin selitetty, mutta en ollu jaksanu niin hirveesti niihin syventyy. Mutta ei kun tikka sitten vaan päälle uudestaan ja maan alle! Mutta eihän
sillä tikalla mitään nähny. Sen verran näki, että kartasta sai selvää, mutta eteenpäin
näkemiseen olis tarvinnu vähän tehokkaampaa lamppua. Pero no pasa nada,
eteenpäin sitä oli vaan mentävä. Siellä sitä sitten paineltiin maan alla laskien vasen
oikee vasen vasen ja poimittiin välissä rasteja. Hauskinta oli, että tunneleita oli kolmessa
tasossa, jotka on merkitty kartalla eri väreillä. Tuli siellä mieleen, että
mitä jos eksyn kartalta ulos ja jään ikuisiks ajoiks seikkaileen noihin
tunneleihin. En tosin tiiä, jatkuks ne sit niin kauheesti, ehkä ei. Mutta se oli niin jännää! Ja varsinkin siks,
koska sain olla siellä ihan yksin, kun mulla oli niin aikainen lähtöaika, ettei kukaan muu ollu vielä ehtiny sinne saakka. Kun kisan jälkeen verkkasin
tunneleille takasin ottaa vähän kuvia, niin siellä oli porukkaa kun pipoo. Ei siis yhtään niin jännittävää.
Loppumatka tunneliosuuden jälkeen oli taas ihan beisikkii suunnistusta, mutta tein
aikamoisen pummin 19. rastille. Alue tosin oli vähän epämääränen ja mun
mielestä rasti oli liian pitkällä, mutta en lyö päätäni pantiks.
Loppuverkkaillessa juoksin tänkin rastin kautta ja porukka kyllä
kartotti sitä ihan huolella. Mut olin ihan suu kiinni, porukka sai kaivaa sen
rastin ihan ite, kun kerran mäkin jouduin. Haha. Mutta edes toi pikku pummi, joka
johtu sitten järjestäjien virheestä tai omasta osaamattomuudestani, ei pystyny pilaamaan sitä mahtavaa fiilistä, mikä jäi tästä päivästä! Kolme liigan kisaa ehdin täällä ollessani
käydä ja taso nousi kyllä silmissä. Finca de Osorion reissun jälkeen Maspalomaksen rogaining oli jo luksusta, mutta tää ylitti kyllä kaikki odotukset. Vaikka oon monessa
maassa suunnistanu ja kaikennäköstä nähny, niin en kyllä ennen mitään tällasta.
Ennen tätä ehkä pitkänmatkan kilpailu Venetsian kapeilla kujilla oli
erikoisinta suunnistusta, mitä olin kokenu. Onko joku muu joskus suunnistanu maanalaisissa tunneleissa, missäpäin maailmaa? Haluun lisää!
 |
| 1. rasti |
 |
| 8. rasti oli tuon tunnelin päässä |
 |
| 9. rasti |
 |
| Tunneliosuuden k-pisteellä |
Kisan
jälkeen oli tarjolla paellaa niin paljon kun napa vetää. Ja sehän veti, kaks
isoo lautasellista. Kunnon hiilarimätöt. Mutta oli kyllä parasta paellaa mitä
oon koskaan syöny. Tarjolla oli myös kaljaa, niin kun kunnon espanjalaisen kisan
jälkeen kuuluukin olla, sekä limppareita ja paljon erilaisia hedelmiä. Tulikin
tankattua sen verran, että ei ihan heti pystyny lähteen kotiinpäin
pyöräileen. Mutta mikäs siellä oli iltapäivää vietellessä, aurinko paisto, oli hyvää musiikkia ja samanhenkistä seuraa. Pokaalitkin jo aseteltiin pöydälle,
mutta ne pakattiin sitten takasin laatikoihin. Tais olla tulosten kanssa vähän
jotain hämminkiä, mañana, mañana. Saa nähdä, riittääkö mun ilmeisesti kolme osakilpailuvoittooni kuinka korkeelle tässä kahdeksan osakilpailun sarjassa. Voittoon ei riitä,
mutta podiumpaikasta en oo varma. Sen näkee sitten myöhemmin, kun tulokset
valmistuu.
p.s. Sain
taas ranteet auki, vaikka yritinkin ottaa vähän iisimmin pahimmat kivikot, enkä
painanu ihan sata lasissa. Mut tähän olikin syynä piikkilanka, johon
kompastuin. Sain kisapaikalla ihan tarpeeks kuittia Maspalomaksen tapahtumienkin
johdosta. Ei tainnu olla kenellekään yllätys, että taas se Suomen tyttö tuli verisenä
maaliin. Onneks armeijahoitsupoitsut hoisi mun kädet kuntoon!
 |
| Kun vanhat haavat arpeutuu, tulee tilalle uusia. Se on tärkeetä, että katu-uskottavuus säilyy! |
