Lanzaroten maraton

42195 metriä on pitkä matka. Matkan varrella ehtii myös ajatella kaikenlaista, mm. seuraavan blogitekstin otsikkoa. Finaaliin pääsivät muun muassa Via Dolorosa, Kärsimysten tie sekä Eienääkoskaanmaratoniamullekiitos. Lopulta päädyin kuitenkin neutraaleimpaan versioon. Mun kohdalla kisa oli aika kaksijakoinen. Karkeesti jaettuna eka puolisko täyttä nautintoo, vika täyttä tuskaa. No ei ehkä täyttä tuskaa, mutta ei helppookaan.

10min ennen starttia (kuva: Fernando Jiménez)

Kisa lähti vauhdikkaasti liikkeelle. Ehkä liiankin? Vauhti oli tasasella sellasta 4:15min/km, ylämäissä tietysti vähän hitaampaa. Reitin suurimmat ja jyrkimmät ylämäet tuli vastaan ihan heti ensimmäisen kympin aikana, mutta mielestäni en liian kovaa niitä tykittäny, ei menny jalat hapoille. Juoksu tuntu kivalle ja mieli olis tehny päästellä vieläkin kovempaa, mutta onneks sentään jossain määrin olin tiedostanu, että matka on tänään aika pitkä. Kympin väliaika tais olla noin 43.30, mutta jyrkimmät mäet oli jo takana. 12km:n kohdalta alkoi laskettelu ja sitä jatkui lähemmäs 6 kilometrin ajan. Tällä välillä vauhti oli välillä reilusti alle nelostakin, mutta alamäkeen oli vaan niin mukava rullailla ja tuntu tosi hyvältä. Puolivälin saavutin aika tarkkaan ajassa 1:30:30 ja kaikki oli hyvin. Olin jo kymmenisen kilometriä taivaltanu yhdessä suomalaisen Timon kanssa ja meillä oli ihan hyvä vauhti päällä. 

Ekan kympin aikana otettu kuva, toi pallomies on 1:30 puolimaratonjänis (kuva: Fernando Jiménez)

Puolivälistä vielä muutamia kilometrejä tuntu helpolta, mutta sitten yhtäkkiä alko matka painaan. Tuli ylämäki ja Timo karkas. Oli aurinko ja tajuttoman kuuma. Juottopaikkaa sai odotella ikuisuudelta tuntuvan matkan ja rupesin kelaileen, kuinka monta kilometriä sitä nyt pitikään vielä juosta. Joku 18 tuntu aivan mahdottomalta. Tuli henkinen lamaannus kun huomasin, että vauhdit oli laskusuunnassa ja matka väheni tajuttoman hitaasti. Kylmiä väreitä tuli ja hiki virtas. Kävi kyllä mielessä, kun matkaa oli vielä jäljellä noin 15km, että näinköhän sitä päästään maaliin tänään ollenkaan. Yritin sulkee ikäviä ajatuksia pois mielestäni, mutta se oli vaikeeta. Jalat paino tonnin ja olisin halunnu vaan pysähtyä ja luovuttaa. Mutta en pysähtyny. Jatkoin vaan ja niin se matka väheni hitaasti, mutta varmasti. Juottopisteitäkin tuli vähän tiheemmin ja käytin kyllä ne kaikki hyväks. Monta mukillista tuli sekä suuhun, että päähän kaadettua. Tässä vaiheessa ajalla ei ollu enää mitään väliä. Tärkeintä oli, että maaliin pääsisin. Tiesin koko ajan tilanteen, että juoksin toisena naisena ja kääntöpaikoissa pystyin arvioimaan eroa kolmantena juoksevaan. Viimeisellä kierroksella eteläisimmän kääntöpaikan jälkeen (matkaa maaliin noin 7km) tajusin, että jos maaliin juoksen ja en ihan kävelyks heitä, niin pitäs eron riittää kyllä 2. sijaan. Palkintorahat mielessä taistelin loppuun saakka ja kellot pysähty aikaan 3:19:27. Maalissa olo oli onnellinen, että selvisin maaliin, mutta vähän pettynyt, kun jäin siitä omasta 3:12 tavotteesta useita minuutteja. Ja varsinkin kun tavotteena ollut hyvä nousujohteinen kisa ei onnistunut sitten alkuunkaan. Tulokset.

Mitä olisin voinut tehdä paremmin? Mielestäni tankkaus oli ihan onnistunut, edellisinä päivinä söin ja join enemmän kun normaalisti ja riittävästi hiilareita. Myös kisan aikana join joka juottopisteellä ja söin yhteensä kolme geeliä, ekan otin 15 kilometrin kohdalla. Ehkä alotin liian kovaa, vaikka se ei sillon siltä tuntunu. Mutta olisinko jaksanu lopun paremmin, jos olisin alottanu hiljempaa tai rullaillu alamäkipätkän hitaampaa? Vaikuttiko antibioottikuuri? Oliko pitkiä lenkkejä liian vähän takana? Syksyn aikana mun pisin juoksu tais olla reilu 23km, joten sen puolesta vähän kylmiltään lähdin maratonia vetään. Nyt kun miettii, niin ekat 23 kilometriähän niitä helppoja oli ja sitten vasta alkoi väsyttään. Ehkä se vaatis niitä reilun kolmenkympin lenkkejäkin pari alle. Oon kuitenkin halunnu säästellä jalkoja, ja sen vuoks en oo tosi pitkiä lenkkejä juosten heittäny. Nyt on kuitenkin jalat taas kunnossa ja kunnossa ne aion myös pitää!

Viimeiset kolme kuvaa nappastu järjestäjien facebook-kuvista

Reitistä en oikeen osaa sanoo puolesta tai vastaan, kun niin vähän maratoneja on vasta takana, että en tiiä mikä on nopee ja mikä hidas. Kokeneemmat sanoivat, että ei tää nopeimmasta päästä ollut. Alku oli melko mäkistä sisältäen myös pari tiukempaa jyrkempää nyppylää. Sit oli toki se kuuden kilometrin laskettelupätkä, joka oli tosi nopee, mutta loppu rannikolla edestakas oli aika raskasta, pientä yläalamäkee ja mereltä tuuli jonkin verran. Lisäks loppureitti oli melko sekava. Vaikka olin kartasta reittiä etukäteen yrittäny opiskella, niin välillä olin kyllä ihan sekasin, että mihin pitää seuraavaks mennä. Onneks sentään maratonin reitinohjaajat oli vähän paremmin kartalla, kympin kisassahan osa porukasta oli ilmeisesti ohjattu väärälle reitille... Ei oo kuulemma reitti joka vuosi sama ja ens vuonna taas tullee muutoksia reittiin.

Garminin käppyrät

Seuraavaks on pieni joululoma paikallaan. Heti maratonpalauttelun jälkeen reenaamista jatkan tottakai, koska se on asia jota tykkään tehdä ja tekee mut onnelliseks. Eikä tää varmasti ollu viimeinen maraton, jonka juoksin, vaikka sellasia ajatuksia matkan varrella mielessä kävikin. Mutta se varmaan kuuluu asiaan. Näillä näkymin jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, seuraava mahdollisuus ennätyksen parantamiseen on 26.1.2014 kotinurkilla Las Palmasin kaduilla. Sitä ennen on ohjelmassa palauttelua, reenailua, tentteilyä, lomailua ja lyhyempiä kisoja kovina/reippaina reeneinä. Pari päivää Lanzarotella maratonin jälkeen meni mukavasti, mutta liian nopeesti. Koko saarta en ehtiny nähdä, joten siinä on hyvä syy palata sinne vielä uudestaankin joskus. Nyt meinais pientä maratonflunssaa pukata päälle, mutta en anna sen iskee pahasti, taistelen vastaan! Tänään saankin seuraa taas, kun lempisiskoni tulee viikoks vierailulle. Sopivasti saapuu myös vuosisadan myrsky tai jotain sinne päin, koulutkin suljettu ainakin tän päivän ajan kovan tuulen takia. Saa nähdä miten tilanne kehittyy... Mutta nyt purkaan pyykkivuorta. Hasta luego!