Hyvää, kaunista ja vähän huonookin

Heippahei blogin lukijat, onks ollu ikävä? Tiiän, olisin voinu päivitellä vähän kuulumisia, mutta eipä mun elämään mitään niin erikoisen järisyttävän ihmeellistä oo kuulunu. Oon reenannu, leireilly, lukenu, kirjottanu, nähny kavereita, geokätköilly, syöny, juonu, nukkunu, mitä näitä nyt on. Vähän on valittamistakin, mutta yritän ettii jotain positiivisiakin asioita tähän tekstiin. Pari todistetta, lenkillä on käyty, sekä talvella, että nyt jo lähes kesän kynnyksellä (ainakin poseerattu lenkkivaatteet päällä):

Ei tarvii enää nastalenkkareita

Tää se vasta siistii oli, ei oo vaan enää jäille menemistä :(

Saan pikkuhiljaa koko suvun geokätköileen. Täti ja sisko on jo koukussa ja nyt on äitikin perehdytetty kätköilyn saloihin!

Jatketaan uutisella, että oon juossu maratonin 2:58:29! Ainakin paperilla. Tai siis vaan paperilla. Oikeesti mulla tais mennä se 20min kauemmin. No mut joskus vielä!

Reeni maittaa ja urheilu on kivaa. Jalat on kunnossa ja juoksu kulkee. MUTTA. Oon silti telakalla. Urheilija ei tervettä päivää nää. Olkapää meni ja plomsahti pois paikaltaan muuten ihan onnistuneen suunnistusreenikisan toiseks vikalla rastivälillä viime viikolla. Kaaduin ja tietty jotenkin sen käden päälle. Kyl se heti takas meni ja maaliinkin juoksin, mutta seuraavana päivänä oli aika kipee. Kyllä se joka päivä on nyt menny parempaan suuntaan, eikä onneks juoksua paljoo haittaa. Vaatteitten pukeminen on tosin vielä vähän vaikeeta ja olkapää muljahtelee välillä ikävästi. Eli ei se ihan kunnossa oo, mutta ei pitäs mitään rikki kuitenkaan isommin olla. Suunnistusmettään en kyllä ihan vielä uskalla mennä. En tiiä, mitä tapahtuis, jos kaatuisin taas. Jos jotain positiivista pitää hakee, niin ainakaan vamma ei oo jaloissa ja tiellä pystyn juokseen (lähes) normaalisti, vaikka suunnistukseen tulikin nyt ikävä pieni tauko.

Hyvää on myös se, että dippa on saatu käyntiin, mutta huonoo se, että en saanu niin paljon sitä maaliskuun aikana tehtyä, kun oli tarkotus. Nyt kuitenkin hetkeks dippa sivuun ja päätyönä oikiksen pääsykokeisiin lukua. Lukumotivaatioo kyllä löytyy, joten yritys on kova päästä sisään! Välillä oon tosin miettinyt, jaksaisinko taas opiskella vähintään 4 vuotta, mutta jos intoo riittää ja ne asiat kiinnostaa, niin miksei. Kyllä niitä töitä ehtii sitten tekeen koko loppuelämän tai opintojen välissäkin, jos siltä tuntuu. Kiitos korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen nyt on vaan viimenen kevät, kun mihinkään kantsii enää hakee, sen jälkeen onkin aika vaikeeta sisään päästä tällasen jo yhden korkeakoulupaikan vastaanottaneen. Kesällä pääsykoeprojektin jälkeen dippa jatkuu taas ja samalla paluu pääkaupunkiseudulle, ainakin hetkeks.

Mihin on viidessä vuodessa päästy? Asun kotona äitin ja iskän kanssa, reenailen, luen pääsykokeisiin samat abiverkkarit päällä ja leikin sillon tällön luokanopee. Kaikki on melkein niinku keväällä 2009. Sillon oli sentään poikaystävä, nyt ei oo sitäkään. Dammit. :)

Mitäs vielä, ehdottomasti kaunein, söpöin ja sulosin asia saapu maailmaan puolitoista viikkoa sitten, kun rakas ystäväni jo vuodesta 1997 synnytti ensimmäisen pienen söpöläisen. Ja puolentoista viikon päästä musta tulee ensimmäistä kertaa kummitäti, oon niin ilonen!

Eilen olis ollu lähtö suunnistusleirille Ruotsiin. Pitkään arvoin lähenkö vai en, mutta lopulta järki voitti ja päätin jäädä kotiin. Jos vaatteiden pukeminenkin on vaikeeta, tuskin musta olis ollu mettään vielä. Ja leirillä ei oo kiva olla vammasena, parempi vaan suosiolla jäädä kotiin juokseen ja lukeen. Vaikka into olis kyllä ollu kova ja viimeseen saakka ajattelin, että kyllä mä voin lähtee. Joskus on vaan pakko olla järkevä ja tunnustaa tosiasiat. Reissussa ei olis kiva lähtee lääkäriin, jos huonosti kävis. Nyt on vaan annettava olkapäälle hetki aikaa, tuleehan noita leirejä. Kisakausi on jo ovella, nyt ei oo aikaa telakoitua enää yhtään lisää!

Alkuvuoden reenielämää

Heippahei, täällä ollaan taas! En oo kadonnu, vaikken hetkeen oo blogia päivitelly. Ei oo vaan millään ehtiny kuulumisia kirjotella, kun on pitäny maksimoida rusketusta ja imee itteensä kaikki tää aurinkoenergia, mitä vaan on saatavilla. Vuoden alkupäivät on ollu täällä ihan mielettömät kelit, lähes joka päivä aurinko paistanu ihan pilvettömältä taivaalta ja ollu ihanan lämmintä. Päivät onkin sujunu mukavasti peruskaavalla herätys - aamupala - reeni - ruoka - auringonotto kattoterassilla - välipala - reeni - ruoka - nukkumaan meno. No ehkä välissä on pitäny ihan vähän facebookatakin... Mukavaa elämää, tähän vois melkein jopa tottua. Tosin torstai oli ainut poikkeus. Aamulla odottelin sopivaa rakoa, että sade ja ukkonen lakkais ja pääsisin reenin heittämään. Melkein onnistuinkin, 12km pysyin kuivana, mutta 2km ennen kotia sade alko taas ja kastuin ihan litimäräks. Mutta ei mua onneks sokerista oo tehty. Tällä viikolla piti kyllä alottaa vähän yhtä koulujuttua kirjottamaan, mutta ehtiihän sitä ens viikollakin, odottelen sitä ensimmäistä toista sadepäivää ja sit alan sykkimään.

Voisko pitkälle lenkille lähteminen olla aina näin hauskaa?

32,3 kilometriä myöhemmin...

Reenien välissä pitää välillä vähän levätäkin

Kisoja täällä on nyt tammikuussa vähän heikommin, mutta ei oikeestaan haittaa. Kyllähän mä niissä tykkään käydä, mutta toisaalta on myös kiva nyt kun saa pelkästään keskittyä reenaamiseen. Tosin ei tässä oo enää kun huomenna tasan kaks viikkoa maratonille, joten pikkuhiljaa aletaan taas keventään. Viimeset pari viikkoo on ollu ihan hyviä reeniviikkoja, oon juossu pari vähän pidempääkin juoksua (~30km) ja muutamia normaalia pidempiä reippaampia reenejä. Tänään tosiaan oli viimenen pitkä nousujohteinen 30km + verkat päälle ja täytyy kyllä sanoo, että hyvin meni. Jospa vaikka näiden ansioista en hyytyis tällä maratonilla niin aikasessa vaiheessa kun Lanzarotella, mieluummin en ollenkaan!

Yhden kolmen kilometrin pyrähdyksen kävin juoksemassa tossa 4. päivä lauantaina Arucasissa. Hauska tapahtuma, tosin koko ilta siellä meni kun lähtöjä oli useempi ja oma (seniorinaiset) oli vasta toiseks viimesenä. Kisan jälkeen oli tarjolla churroja ja suklaasulaa. Tulihan sieltä taas vähän palkintokaapin täytettäkin, mutta voitosta en tällä kertaa pystyny taisteleen. Ekan kierroksen (kilsan kierroksia yht. 3) pysyin Marian peesissä, mutta sitten se karkas alamäessä. No, ens kerralla sitten yritän tarjota vastusta! Jos sellasta ens kertaa nyt koskaan tulee. 

Gran Canaria Maraton juostaankin sitten koko porukka (-Oh, your family is as crazy as you!? -Yep!) sunnuntaina 26.1., jonka jälkeen on vielä muutamia päiviä aikaa nauttia saaresta ja lomailla yhdessä. Vaikka voisin vielä toisenkin puoli vuotta täällä helposti viettää, niin toisaalta on myös kiva päästä sitten taas Suomeen, vaikka vähän jännittääkin, miten se sopeutuminen sinne taas sujuu. Toivotaan, että hyvin! Ainakin on tosi ihanaa päästä näkeen kaikkia kivoja ihmisiä. Odotan myös, että pääsisin hiihtämään, jospa se talvi ei nyt sittenkään olis ihan kokonaan peruttu.

Ajatuksia

Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikille! Tänään tulee tasan 5 kuukautta täyteen Las Palmasissa asumista. En voi tajuta. Tää syksy on menny ehkä nopeiten ikinä. En voi sanoo, että olisin ihan koko ajan nauttinu. Aluks oli aika vaikeeta. Kevät ja kesä ei menny ihan suunnitelmien mukaan, joten sinällään maisemanvaihto teki hyvää. Mutta aluks olin aika yksin täällä. Mulla oli melkein kaksi ja puoli viikkoo lomaa ennen kielikurssin alkua, joka oli ehkä vähän liian pitkä aika, kun ei tuntenu ketään paitsi kämppikset, joilla niilläkin oli töitä ym. vähän omat kuviot. Jalan tilannekin oli vähän auki, kauheesti en uskaltanu juosta, koska parantuminen oli vasta alkanut. Vaelluksia ja pyörälenkkejä tein kuitenkin paljon, ja kun kielikurssi ja paria viikkoa myöhemmin varsinainen koulukin alko, pääsin taas arkirytmiin mukaan ja sain enemmän kavereita. Syyskuun lopussa kävin ekan suunnistuskisan täällä ja sillä tiellä oon edelleen. Tajusin, että näitä juoksu- ja suunnistuskisojan on täällä syksyn mittaan joka viikonloppu, joten miksen niissä kävis, kun sitä tykkään tehdä. Sitä myöten oli selvää, että biletykset jäi syksyn edetessä aika vähälle, mutta en mä nyt Suomessakaan niin kauheesti oo sellasta harrastanu, joten miks sitten täällä? Kaverit on kyselly mukaan juhlimaan, enkä mä tahallani oo halunnu olla töykee vastatessani, että sori en mä nyt voi viettää perjantaiyötäni ulkona, vaikka mulla onkin vasta sunnuntaina kisa. Jotkut tajuu, useimmat ei. Tiedän, että tää on vähän erilaista Erasmus-vaihtoelämää, kun monet sen mieltää olevan, mutta toisaalta tää on just sitä mun näköstä. Enkä mä välitä, vaikka oonkin saanu ’’crazy sporty Finnish girl’’ -maineen täällä. Oikeestaan se on ihan hauskaa. 

Monet Suomessa vähän naurahti, kun kerroin lähteväni Las Palmasiin vaihtoon. Täytyy myöntää itsekin vähän hymähtäneen, kun joskus 10 vuotta sitten matkalla täällä perheen kanssa ollessamme huomattiin kyltti Universidad. Onko Las Palmasissakin tosiaan yliopisto? Enpä olis sillon uskonu, että vielä jonain päivänä oikeesti itsekin opiskelen siellä. Tai opiskelen ja opiskelen. Niinku etukäteen  olin suunnitellutkin, tän vaihdon tarkotus oli tosiaan ’’puolen vuoden reeniloma’’ ja se on toteutunu aika hyvin. Tottakai mä oon opiskellukin, mutta vaan sen verran, kun oikeesti on ollu pakko. Ihan 0-opintopisteillä ei Aalto apurahoja myönnä, joten kyllä mä oon vähän töitäkin tehny. Mutta en mitään ylimäärästä, Aallon puolesta kun opintopisteet alkaa olemaan aikalailla dippatyötä vaille nyt suoritettu, joten hulluhan sitä nyt turhaan työtä tekis? 

Ajatuksia Las Palmasista. Kaupungista on tullu mun toinen koti ja varsinkin täällä vanhassa kaupungissa Veguetassa oon viihtyny tosi hyvin asua. Vähän rauhallisempaa ja siistimpää aluetta kun itse keskusta, jonne kuitenkin pyörällä pääsee alle vartissa (bussilla menee puoli tuntia). Lomalle en kuitenkaan Las Palmasiin itse lähtis. Löytyy hienompiakin paikkoja (Las Palmas on oikeesti aika ruma kaupunki...) ja puhdasta rantalomaa kaipaavalle etelä on parempi. Tähän saareen kokonaisuutena oon kyllä vähän rakastunu. Unelmapaikka urheilijalle ja muillekin. Ilmasto on kiva. Täällä on meri ja upeita hiekkarantoja, mutta vastapainona vuoret ja mahtavat maisemat. Las Palmasista löytyy sitä kaupungin vilskettä ja etelästä puolestaan kunnon turistirysäkeskittymät, mutta ympäri saarta myös lukuisia kauniita vanhoja kaupunkeja ja kyliä, jotka on lomalaisille ehdottomasti näkemisen arvoisia paikkoja. Etelä ja pohjonen on kun kaksi eri maailmaa. Jos tulee koti-ikävä, ei tarvii ottaa kun bussi alle, huristella 45min etelään ja sen jälkeen kuuleekin joka toisen puhuvan suomee tai vähintään ruotsia. Toisaalta taas täällä Veguetassa en oo kertaakaan törmänny suomalaisiin turisteihin, vaikka varmasti niitäkin täällä käy. Las Canterasin rantabulevardilla lenkkeillessä suomee kuulee sentään vähän enemmän. Mutta noin yleisesti paljon paikallisempi meininki täällä pohjosessa, kun etelän turistirysissä. Mutta on sielläkin aina välillä kiva käydä. 

Mitä tulee sitten yleensä espanjalaiseen elämäntyyliin, siitä voisin kirjottaa vaikka pienen kirjan. Niinkun oon aikasemminkin jo täällä blogin puolella maininnu, niin tottuminen maan tavoille ei oo ollu helppoo. Kun on suomalaisena tottunu, että asiat hoituu, niin täällä se on välillä vähän vaikeeta hyväksyä, että asiat ei hoidukkaan ihan samalla tehokkuudella. Mañana mañana. Ja välillä se ärsyttää, ja paljon. Toinen asia, mille kämppikset ja jotkut kaverit naureskee on mun ruokailurytmi. Kun porukka syö aamupalaa, mä syön lounasta. Kun porukka syö lounasta, mä syön päivällistä. Kun porukka syö päivällistä, mä... oon nukkumassa. :) Multa on kysytty, miks en oo onnistunu vaihtaan rytmiä, vaikka oonkin ollu täällä jo useemman kuukauden. Ei se oo niin helppoo. Minkä sille voi, jos herää joka aamu ennen kello seittemää, kyllä siinä väkisinkin alkaa oleen lounasaika viimestään kello 12.  

Oon syksyn aikana ollu tekemisissä ulkomaalaisten ihmisten kanssa enemmän kun koskaan ennen. On ollu mielenkiintosta tutustua eri kulttuureista tuleviin ihmisiin, huomata eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia. Pohjoismaalaisia Erasmus-ihmisiä täällä ei juurikaan oo. Meitä on tosiaan kolme suomalaista ja yhteen ruotsalaiseen oon törmänny. Eniten porukkaa tuli Italiasta, Puolasta ja Saksasta. On ollu mielenkiintosta huomata, kuinka kiinnostuneita ihmiset on Suomesta ja kuinka vähän ne toisaalta tietää siitä. Se on jossain siellä kaukana pohjosessa, siellä on aina lunta ihan kauheesti ja jäätävän kylmä. Monelle tuli yllätyksenä, kun kerroin, ettei siellä Suomessa joulunakaan suurimmassa osassa maata ollu lunta ollenkaa. Ja tosiaan kesällä on samanlaista kun täällä nyt. Siis mitä, eikö siellä aina ookkaan lunta? Tän viiden kuukauden aikana oon todella oppinu arvostaan Suomea ja oppinu oikeesti ymmärtään, mitä tarkottaa, että on ollu lottovoitto syntyä Suomeen. Esimerkiksi se, että meille maksetaan Suomessa siitä, että opiskellaan, on jotain aivan luksusta. Ja se, että vettä saa juoda hanasta! Alkaa jo kyllästyttään noiden 8 litran vesikanistereiden kantaminen. No on ainakan haba kasvanu, jos ei muuta.

Syksyn aikana oon löytäny jonkinlaisen tasapainon elämääni. Olin pari vuotta tehny töitä ja koulua samanaikasesti ja välillä se oli aika raskasta. Vaikka ei sillä, on mulla välillä sinne töihinkin ikävä. Ja niitä työkavereita. Mutta joskus se 3 päivää viikossa koulua + 3 päivää töitä + reenit + kisat + sosiaalinen elämä oli vaan aika rankkaa. Mutta suorittaja mikä suorittaja. Sen verran rentoo elämänasennetta oon täällä kuitenkin oppinu, että josko saisin sitä vähän mukaan Suomeenkin sitten. Ainakin koulu + työ pitäis olla yhtä kuin dippa keväällä. Kunhan sais eka kaiken järjestymään, vähän on vielä prosessi kesken. Ehkä siks mulla ei niin kiire täältä vielä pois oliskaan. Vaikka oon täältäkin muutamia hyviä kavereita saanu, niin kyllä ne parhaat kaverit silti on Suomessa ja vähän on jo ikävä. Ja perhettä myös. Onneks on Skype ja koti-ikävää vähän helpotti, kun sisko kävi täällä ja vajaan kuukauden päästä saankin lähes koko suvun tänne, kun äiti, iskä, Niina ja täti miehineen saapuu saarelle. Vajaa kuukausi on myös seuraavaan suurempaan voimanponnistukseen, kun Gran Canaria maraton kisaillaan 26.1. Viimeset tentit mulla on 23.1. ja 24.1., joten viikolla 4 onkin sitten paljon ohjelmaa. Siihen saakka otan rennosti ja nautin täysillä viimesestä kuukaudesta täällä!

Elämää maratonin jälkeen

Vajaa pari viikkoo maratonista takana. Palautuminen on sujunut hyvin ja tällä viikolla oon jo alkanut juostakin taas vähän enemmän, mutta ihan vähän vaan. Mikään pakko ei oo ollu, vaan oon antanu itelleni luvan olla myös reenaamatta, jos siltä tuntuu. Maratonin jälkeen meinas tosiaan pieni flunssa iskee, mutta parin päivän levolla ja keventelyllä alkava nuha ja kurkkukipu lähti kokonaan, joten helpolla päästiin tällä(kin) kertaa. Just tässä mietin, että kipeenä en oo tän syksyn aikana ollu kunnolla kertaakaan. Varmaan ilmasto on suurin syy tähän terveenä pysymiseen, mutta saattaapa myös uudistuneella ruokavaliolla olla jotain vaikutusta. Oli miten oli, en valita.

Viikko sitten keskiviikkona Niina-sisko otti äkkilähdön lämpimään ja tuli mun luo kyläileen viikoks. Tuli tehtyä yhdessä kaikennäköstä kivaa. Viikon aikana vähän lenkkeiltiin, paljon shoppailtiin, käytiin lillumassa Spassa (jonne sain sisäänpääsyt palkinnoks yhdestä kisasta) ja pääsin saunaan ekaa kertaa koko syksynä. Lisäks juhlistettiin Ninnun 22-vuotissynttäreitä ja lahjaks annoin benjihypyn, jotka käytiin sunnuntaina hyppäämässä yhdessä muutamien muiden vaihtareitten kanssa. Oli ekat kerrat meille, mutta ei varmasti vikat. Pelottavaa, mutta niin siistii kyllä! :)

Perjantain juoksuvaellus

Vähän jänskättää

Mä lennän!

Synttärisankari ja Ikean Tårta mörk choklad

Viikon aikana tuli myös vähän reissailtua ympäri saarta. Lauantaina otettiin bussi alle ja suunnattiin Maspalomakseen. Päivän mittaan käveltiin dyynien ja rannan kautta Playa del Inglesiin. Matkalla etsittiin vähän Niinan ensimmäisiä kätköjäkin ja taas oon saanu yhden ihmisen koukutettua harrastuksen pariin. :) Etelässä aurinko paisto ja oli lämmintä, mutta tuuli oli aika kova. Dyyneillä kävellessä puhaltava hiekka välillä oikein sattu ja joka paikka oli ihan hiekassa. Illemmalla tavattiin vielä toisia lomalaisia Katsua ja Saulia Inglesissä ja käytiin yhdessä syömässä ja jätskillä vielä ennen kun palattiin Niinan kanssa takaisin pohjoiseen.

Samalla köörillä lähdettiin tiistaina tekeen kunnon retkee saareen ympäri. Auto starttas Palmasista klo 7:45 ja puoli yheksän jälkeen poimittiin Katsu ja Sauli messiin ja suunnattiin kohti Puerto de Mogania. En ollukaan ennen käyny Moganissa aamulla, ihanan rauhallista ja tosi kiva paikka. Kierrettiin satamassa ja kiivettiin näköalapaikalla (siellä oli kätkö). Moganista matka jatku saaren länsipuolta pitkin mielettömissä maisemissa kivaa serpentiinitietä pitkin. Reitti oli mullekin ihan uus, koskaan en ollu saaren länsipuolella vieraillu. La Aldea de San Nicolasissa pidetiin kahvitauko ja jatkettiin siitä saaren luoteisnurkkaan Agaeten kylään, jossa pidettiin vähän pidempi tauko. Agaeten jälkeen lähdettiin kiipeemään vuorille, jossa pidettiin ensimmäinen stoppi Pico de las Nievesillä, eli saaren korkeimmalla kohdalla. Tää oli mulle kolmas kerta siellä, mutta ensimmäinen kerta, kun näin jotain. Aina ennen on ollu kauhee sumu, kun siellä oon vieraillu. Pico de las Nievesiltä suunnattiin Roque Nublolle, jossa käveltiin paasille ja takasin eli noin reilu 3km ja Niina sai matkalla ettii pari uutta kätköö. Ilma vuorilla oli ihan mieletön, parempaa ilmaa ei olis voinu toivoo. Aurinko paisto pilvettömältä taivaalta ja ilma oli ihanan kirpeetä. Vaikka vähän tuuli, niin aurinko silti lämmitti. Roque Nublon jälkeen suunnattiin lähes suorinta tietä takaisin Inglesiin. Kotona Palmasissa oltiin kahdeksan jälkeen, joten yli 12h reissu oli. Illalla oltiin aika väsyneitä... Mutta oli meillä kyllä tosi hauska reissu ja hyvä läpileikkaus saatiin koko saaresta, mullekin osin ihan uusia reittejä.

Puerto de Mogan

Pico de las Nieves

Mitä täällä on?!

Roque Nublo

Koulun sain tän vuoden osalta pakettiin eilen ja tammikuussa on jäljellä enää pari tenttiä. Eli paljon vapaa-aikaa luvassa. J Huomenna illemmalla onkin tiedossa ensimmäinen kisa ja samalla kova reeni maratonin jälkeen, kun meen juokseen Maspalomakseen 10km:n kisan. Vuoden viimesen kilpailun juoksen uudenvuodenaattona Las Palmasissa. Ei uskois, että neljän päivän päästä on jouluaatto. Sitä joulufiilistä saa täällä kyllä aika hakemalla hakee. Kyllä siihen mun jouluun vaan kuuluu läheiset ja lumi (ja lahjat!). Mutta onneks sentään ihan kaikki kaverit ei lähde koteihinsa joulun viettoon, joten eiköhän me ihan hauska joulu saada aikaseks täälläkin. Ainakin tosi erilainen. Ens vuonna se oikee toivottavasti luminen joulu perheen luona maistuu varmasti vielä kaksinverroin paremmalta.

Kohti Lanzarotea

Suomi 96 vuotta ja 2 päivää maratonille. Siinä mulle päivän tärkeimpiä lukuja. Kovasti en pääse tässä Suomen itsenäisyyttä juhlimaan, mutta ajatuksissa Suomi tänään on. Ihan Suomen itsenäisyyspäivää kunnioittaen täälläkin on tänään pyhäpäivä, koulut ja kaupat suljettu. Sehän sopii mulle, ettei tarvii espanjan tunneille raahautua, vaan ehtii hoitaan kaikki loput matkaan liittyvät asiat ja kerätä voimia (=syödä).

Ruualla ei sais leikkiä, mut oli pakko. Aika hieno vaikka itse sanonkin.

Ihan ei oo kaikki putkeen tällä viikolla menny ja nyt onkin 5 päivän antibioottikuuri päällä. Onneks syynä oli ’’vaan’’ hammassärky ja viisaudenhampaat, jotka sieltä kovasti haluis alkaa kasvamaan. Kävin tosiaan tiistaina hammaslääkärissä, kun jo pari päivää jatkunut hammassärky ei ottanu helpottaakseen. Olin varma, että siellä on joku megaiso reikä, mutta röntgenkuvat tosiaan sitten paljasti, että pari uutta hammasta sieltä olis puskemassa ja pieni tulehdus päällä. Sovittiin kuitenkin, että hoidan jatkotoimenpiteet sitten Suomessa vasta (Go YTHS!) ja toivon, ettei tilanne kovin pahaks sitä ennen pääse muodostumaan. 

Muuten viikko onkin sujunu ihan suunnitelmien mukaan, enkun koe ja esitelmä klaarattu, lähes 30 sivun referaatti melkein valmis (ja DL vasta viikon päästä, kerrankin oon ajoissa!) lapsenhoitokeikka Puerto Ricossa heitetty (ja mm. viidet salkkarit, kiitos tv-kaista ja kiltisti koko ajan nukkunut vauva), matkajärjestelyt tehty ja laukku pakattu. Nyt vaan toivotaan, että sunnuntaina olis kulkupäivä! Haastavaa mulle tulee olemaan, kuinka osaan alottaa tarpeeks hiljaa. Tässä on nyt sen verran juostu lyhyitä kisoja, että helposti tulee vanhasta muistista alotettua samaa vauhtia. Se vaan on fakta, että alle nelosen vauhtia en voi maratonia juosta, vielä. ;) Jotkut on kyselly multa aikatavotetta ja mun on tosi hankala vastata siihen. Maratonin ennätyshän (ja mun ainoa katumaratonaika) on 3:42 (Tukholma 2013), mutta toisaalta sillon en edes oikeestaan mitään aikaa yrittäny juosta, ekat 10km vetelin siskon kanssa reilusti yli vitosen kilsavauhtia, eli melko hölkkää. Puolen tunnin ennätyksen parantamiseen olisin kyllä tyytyväinen, mutta saa nähdä. Reitistä en oikeen osaa sanoo, kuinka nopee se on, mutta ei nyt ainakaan pahimmalta mahdolliselta profiili näytä.

Jostain oon tosin lukenut, että vähän tuulista saattaa olla. Mutta tää on vaan yks kisa muiden joukossa, eikä sillä oikeestaan oo mitään vaikutusta mun elämään, mikä se aika nyt loppujen lopuks tulee olemaan. Toivon, että pystyisin tekemään hyvän, nousujohteisen kisan ja välttyisin pahalta hyytymiseltä. Lisäks toivon, että jalat olis ehjinä vielä maratonin jälkeenkin. Tänään yölaiva kohti Arrecifea ja aamulla sitten perillä. Ei tässä kai muuta sitten, kun palataan asiaan ens viikolla kisaraportin muodossa. Adios, hasta luego! 

Corte Inglésin juoksukisan jälkitunnelmia

Sunnuntai-iltaa täältä peiton alta. Referaatin kirjottaminen on työn alla, mutta välissä voin vähän raapustella kuulumisia tänne bloginkin puolelle. Aamupäivällä juostiin XXVIII Carrera Popular El Corte Inglés. Tällä kertaa en tuu hehkuttaan, kuinka hieno tapahtuma oli. Oli aika ahdistavaa oikeesti. Porukkaa oli aivan liikaa kisa-alueen kokoon nähden, aikataulut oli 40min myöhässä, kisan jälkeen palkintojenjakoo sai odotella yli 1.5 tuntia, enkä ollu ees varma, saanko palkintoo ollenkaan. Kaiken lisäks vettä sato kaatamalla ja reppu ja vaatteet kastu ja vähän jäädyinkin. En ollu varautunu sateeseen, kun aamulla kotoo lähdettäessä oli ihan aurinkoista.

Yhteensä eri lähtöjä tässä tapahtumassa oli toista kymmentä. Pienimmät lapset juoksi ensin, ja se oli kauheeta katteltavaa, kun monet kaatu ja jäi takaa juoksevien ylijuoksemaks. Vähän liian ahdas juoksureitti ja aivan liikaa ihmisiä yhtä aikaa juoksemassa. Omassa lähdössäni oli mukana pääsarjan naisten lisäksi junioritytöt sekä nuoret- ja veteraaninaiset. Eli ihan kunnolla oli populaa meidänkin lähdössä. Matka oli tosiaan vaan 2610m ja aikaa mulla meni noin 9min 15sek. Kovin hyvältä ei oma juoksu tuntunut, eilen tuli vähän valvottua kun juhlittiin kämppiksen synttäreitä. Vaikka alkoholilla läträämisen jätinkin kokonaan synttärisankarin ja muiden juhlavieraiden tehtäväks, tuli kuitenkin valvottua ja syöpöteltyä sen verran, ettei ihan tuorein ja kevyin olo ollu kisaan lähdettäessä.

Kisassa oli mukana saaren kaikki parhaat, joihin oon tähän mennessä täällä törmänny, joten kovaa taistelua käytiin kärkisijoista. Voittaja ja kakkonen (=NightRunin 10km:n ja puolimaratonin voittajat) oli selkeesti parempia, mutta kolmannen kanssa kävin kovaa kamppailua. Tällä kertaa ei vaan loppukiri irronnu ja jouduin tyytymään neljänteen sijaan. 150 euron lahjakortti Corte Inglésiin (=paikallinen Stockmann) lämmitti mieltä sen verran, että loppujen lopuksi tapahtuma jäi kuitenkin plussan puolelle. Kyllä tuolla reilun 9min rutistuksella ihan tuntipalkoille pääsin minäkin, voittajan 400 euron kortista puhumattakaan.

Nyt aletaan pikkuhiljaa keventään ja viikon päästä sunnuntaina olis tarkotus juosta vielä 10.5km:n viimeistelyreenikisa, jos vaan saan ilmoittautumisen hoidettua. Se ei oo täällä aina niin helppoo! Ens viikonlopun jälkeen jalat sitten lopullisesti kattoon. Kahden viikon päästä on muuten maraton jo juostu. Toivottavasti olo on väsynyt, mutta onnellinen. 

Asioiden hoitelua ja kuulumisia

Kävin eilen kaupungintalolla... ...neljättä kertaa. Suomessa olisin saanu asiani varmasti hoidettua jos en ekalla, niin viimestään tokalla kerralla. Mutta tosiaan, nyt ei ollakaan Suomessa. Kirjottelin tossa viime kuussa tekstin residenssikortista ja siitä, kuinka sen avulla saan laiva- ja lentomatkat Espanjan sisällä puoleen hintaan. Kun kävin sitten yrittämässä ostaa laivalippuja Lanzarotelle, selviskin, että tarviin vielä toisenkin todistuksen, joka vaatii käyntiä kaupungintalolla. Sinnepä siis. Siellä iskettiin hakemus kouraan ja toivotettiin tulemaan uudestaan, kunhan oon saanu metsästettyy vuokranantajan nimmarin ja kopion henkilöllisyystodistuksesta sekä tietysti kopiot taas omasta passista, vuokrasopimuksesta  ja tästä residenssikortista. Kun tarvittavat lippuset, lappuset ja nimmarit oli kasassa, menin viime viikon lauantaina kaupungintalolle, jossa otettiin hakemus vastaan ja pyydettiin tulemaan seuraavalla viikolla hakemaan todistus. No menin sitten tiistaina ja sain kuulla, että todistuksen saamiseen menee kolme päivää. Tätä ei voitu kertoo sillon lauauntaina!? No eilen sitten vierailin siellä neljättä kertaa ja vihdoinkin onnisti. Vielä kun muistais todistuksen ottaa sitten niille matkoillekin mukaan.

Kaupungintalolta pyöräilin suoraan Naviera Armasin  toimistolle ja sain vihdoin ostettua laivaliput Lanzaroten maratonreissua varten. Eihän niillä niin kiire muuten olis ollu, mutta halusin varmistaa, ettei hyttipaikat lopu menomatkalta, kun se on tosiaan yölaiva. Tasan kuukausi muuten enää, sunnuntaina 8.12. olis tarkotus pistää maratonenkkaa uusiks ja sen verran kehno aika se onkin, että jos ei ennätys murskaannu, niin aika pettynyt saa kyllä olla.

Pari hakemusta, todistus ja matkaliput, finally!

Koulua oli tällä viikolla taas aika sopivan vähän. Mun toinen enkun kurssi on ollu tässä pari viikkoo jäissä, kun meijän opettaja jäi äitiyslomalle ja espanjalaiseen tyyliin uuden opettajan hankkimisesta ei paljon stressattu. 2.5 viikkoo se otti ja ens maanantaina meillä kuuleman mukaan pitäs olla taas tunti. Haha, eipä haittaa, kyllä mulle ylimääränen vapaapäivä kelpas, kun toisenkin kurssin luennon korvasin itseopiskelulla. Tällä viikolla kävin tekemässä myös yhden välikokeen, joka oli aika helppo, monivalintakysymyksiä vaan. Suomessa on tottunu kaikissa tenteissä aina niin paljon kirjottaan, joten tää tuntu ihan kivalta yllätykseltä. Reenien puolesta viikko on ollu aika kevyt, alkuviikosta tuntu tosi väsyneeltä, joten päätin kerrankin kuunnella kroppaa ja levätä. Lisäks jalkapohjassa oli maanantaiaamusta alkaen joku omituinen tunne, vähän niinku pientä kipua kun käveli, joten välttelin juoksua. Eilen kävin ekaa kertaa pikkulenkin juoksemassa ja tuntu olevan ihan ok, ei sattunu juostessa. Mutta pitää vielä kuulostella tilannetta, mitään uusia vammoja en nyt tähän väliin haluu ottaa. Ja venytellä pitäs muistaa ahkerasti! Tänään vielä espanjan tunti illalla ja sen jälkeen viikonloppu saa alkaa!

Lauantaiaamupäivän kuulumisia

Vähän kuulumisia ajattelin taas päivittää, vaikkei mitään merkittävää tässä ookkaan tapahtunu. Alkuviikosta opiskelin ’’ahkerasti’’ (oli mulla yhteensä neljä oppituntia!), mutta ke-pe menikin vähän sellaseks kaffeen keittelyks kotona. Tai kyllä mä välissä vähän reenasinkin, mutta en liikaa, koska huomenna sunnuntaina on kympin juoksukisa täällä kotinurkilla Veguetan kaduilla, joten tällä viikolla jäi jalat jumittava vaelluskin kokonaan tekemättä. Onhan noita tossa jo tullu tehtyä ja tullaan vielä tekemäänkin. Varsinkin nyt, kun oon saanu lisää reittejä toisesta kirjasta testattavaks, kiitos Raimo! Saaren keskiosissa riehu torstaina aikamoiset metsäpalot, joten eipä sinne olis ollu asiaakaan. 70 hehtaaria mun vaellusmetsämaata tuhoutu ja noin 500 ihmistä jouduttiin evakuoimaan. Ollu ilmeisesti aika kuivaa aikaa täällä, ei sitä sadetta pahemmin kyllä ookkaan näkyny. Lämpötilatkin huitelee edelleen päivisin reilun 25 asteen tienoilla.

Sain tosiaan tälle viikolle ylimääräsen vapaapäivän, kun torstain tunnit (mun tapauksessa yks enkun tunti siis) oli peruttu, koska opettajat meni lakkoon. Jippii, vois mennä useemminkin! Jotenkin mun alkuinnostus koulun suhteen on vähän lopahtanu ja tällä hetkellä haluisin vaan reenailla. Mutta toisaalta koulu tuo ihan hyvää vastapainoo reenielämälle, eikä sitä koulua nyt ihan liikaa oo. Kaikennäkösiä pippaloitakin olis kyllä lähes joka yölle, mutta ne on kyllä nyt jääny vähän vähemmälle mun kohdalla. Lanzaroten maraton joulukuun alussa –projekti on tärkeempi. J

Kävin just hakemassa huomisen kisan materiaalit. Alkaa näitä paitoja ja pussukoita tulee niin joka ainoosta kissanristiäisestä, että eipä tarvii hetkeen uusia ostella. Toivotaan, että huomenna olis kulkupäivä ja kympin aika paranis kolmen viikon takasesta, saapas nähdä!

p.s. Kun Suomen räntäsateet alkaa kyllästyttään, niin äkkilähtöö tänne vaan! Tarjoon majotusta paria salmiakkipussia vastaan! ;) Tällä hetkellä varauskirjassa on rutkasti tilaa, vasta yks viikko marraskuun puolivälistä on varattu Tiinalle ja yks tammikuun (ja ihan koko vaihdon) lopussa kotiporukoille!

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla