Gran Canaria maraton ja vaihdon loppu

Blogi laahaa vähän jäljessä, pahoittelut siitä niille, jotka innokkaana on odottanu mun maratonraporttia. Viimeset Kanaria-päiväni käytin kuitenkin tietokoneen sijaan mieluummin lomailuun perheen ja sukulaisten kanssa ja vasta lentokoneessa oli aikaa kirjotella tekstiä. Alkuviikko meni maratonista palautteluun: kierreltiin autolla saarta, käytiin shoppailemassa, siivottiin mun kämppä Las Palmasissa ja siirryttiin Puerto Ricoon hotelliin. Keskiviikkona ja torstaina tehtiin pari vaellusta geokätköilyineen ja käytiin vuorillakin, mutta oli kyllä niin kylmä ja sato vettä, ettei paljon tehnyt mieli siellä sen enempää hengailla. Myös uima-altaalla tuli aikaa vietettyä ja syötyä joka päivä hyvin, kun kerran pappa betalade. 

Tädin eka kätkö!

Lisää kätköilyä

Mutta sitten siihen maratoniin. Edellisen maratonin ja samalla ennätykseni juoksin siis Lanzarotella 8.12.2013. Joulu-tammikuussa olin reenannut  hyvin ja tehnyt pidempiäkin lenkkejä, joten lähdin matkaan ennätys mielessä. Reitti oli paljon tasasempi kun Lanzarotella, oikeestaan mitään suurempia mäkiä ei kaksi kertaa juostava 21.1km:n mittainen reitti sisältäny. Lauantaipäiväks mut kutsuttiin pressitilaisuuteen, jossa esiteltiin meitä juoksijoita, poseerattiin Haile Gebrselassien kanssa ja sen jälkeen Haile piti pienen luennon elämästään, taustastaan, harjottelustaan ja filosofiastaan. Tosi mielenkiintosta ja oon niin ilonen, että sain kutsun tähän tilaisuuteen ja pääsin tapaamaan tän paitsi mahtavan juoksijan, mutta myös todella sydämellisen ihmisen. Sain nimmarinkin maratonin rintanumerooni, joten sunnuntaina juoksin sitten Hailen nimmari mukanani. 

Aamulla oli vähän epätietoisuutta kisakeskuksen sijainnista: kukaan ei ollut pahemmin stressanut sijainnin tarkistamisesta. Onneks kaduilla maratonin pussit selässä kisapaikkaa kohti kävelevät juoksijat paljasti oikeen suunnan ja ei tullut edes kiire. Maratonin ja puolikkaan lähtö oli klo 9.00 aamulla, kymppi lähti jo 20min ennen. Pienet verkat ja siirtyminen kohti ykköskarsinaa 10min ennen starttia. Kuulin kuuluttajan luettelevan ennakkosuosikkeja ja jotain omaa nimeeni muistuttavaakin kuulu. Mun nimen lausuminen ei oo täällä kaikille ihan helppoo, ehkä siks oonkin saanut lempinimen Papi. 

Olin ajatellut lähteväni noin 4:15 kilometrivauhtia. Eka kilometri nyt tietysti oli vähän nopeempi, mutta nopeesti vauhti tasottu siihen 4:05-4:15 väliin. Vähän liian kovaa siis ehkä, mutta hyvälle tuntu. Kaduilla oli aika paljon yleisöö, mutta ei sellasta hulabaloo-meininkiä kun Tukholmassa olin kokenut. Selvästi suurempi tapahtuma kuitenkin kun Lanzaroten maraton, jossa juoksijat jäi selvästi alle tuhanteen. Täällä sentään oli jotain 6 000 ilmottutunutta kaikille matkoille yhteensä. Eka puolimaraton meni helposti ja oli paljon juoksuseuraa. Myös yleisö kannusti paljon ja yllättävän paljon ihan omaa nimeekin kuuli, josta sai paljon lisätsemppiä. Puolimaratonin väliaika oli 1:30:45, eli 15 sekuntia kauemmin kun Lanzarotella. Aikalailla samaa vauhtia olin siis tullu, erona vaan se, että Lanzarotella oli alkupuoliskolla aika paljon alamäkee, mutta toisaalta myös muutamia aika tiukkoja nyppylöitä kavuttavana. Seura väheni puolivälin jälkeen, suurinosa kun jatko 21km:n kohdalla maalia kohti menevään karsinaan. Kuitenkin vielä noin 10km puolivälin jälkeen juoksu tuntu hyvälle ja vahvalle. Vauhti oli vähän hiipunu, mutta ei radikaalisti vauhdin ollessa noin 4:45. Kuumuus alko painaan ja kolmenkympin jälkeen tapahtu jotain. Jalat meni vaan lukkoon, muuttu tosi väsyneiks. Matkaa maaliin reilu 10km. Ja voin kertoo, oli pitkät ja HITAAT 10km. Jos matkan varrella vielä kolmenkympin kohdalla olin laskeskellut 3:10 alittamisen olevan mahdollista, niin pikkuhiljaa piti todeta, että hyvä jos ennätykseni tänään teen. Tai kumpa pääsisin edes maaliin. Energiat alko oleen aika loppu, vaikka kyllä mä matkan varrella riittävästi join ja pari geeliä söin. Olis varmaan pitänyt syödä se kolmaskin, mut jotenkin se vaan unohtu. 

Loppu oli kyllä aika taistelua. Joku järkevämpi olis voinu jättää leikin kesken, mutta mua ei oo tehty luovuttamaan. Sitä paitsi palkintorahat oli taas opiskelijalle sen verran mukavat, että pelkästään jo niittenkin takia tiesin, että maaliin sitä tänään on juostava, muuten en kyllä itelleni anteeks anna. Ja kyllä mä juoksinkin, yhtään kävelyaskelta en ottanu. En olis varmaan pystyny enää jatkaan juoksua, jos kävelyks olisin välissä heittäny. Loppumatkan keskikilsavauhdit huiteli 5:30 ja 5:50 välillä, joten aika radikaalia vauhdin hiipumista sitä kyllä tapahtu. Tasasesti hiipuva maraton, well done Heini! Sehän meni just taas niinku oli suunniteltu. Masennus oli vielä kovin suuri, kun Garmin näytti 42.2km (aika 3:15 jotain) ja maalia ei näy. Siinä vaiheessa mä kyl mietin et mie romahan. Jotenkin sitä sitten vaan taisteltiin tajunnan rajamailla maalivaatteen alle ja pysäytettiin kellot aikaan 3:18:25, joka on kuin onkin noin minuutin kovempi aika kun Lanzarotella, vaikka tää reitti nyt ilmeisesti olikin sitten sen puoli kilsaa ylipitkä, kun iskän, äitin ja Niinan Garminit näytti samaa lukemaa. Maalissa lysähdin aitaan vasten makaamaan ja mut kiikutettiin pyörätuolilla ensiapuun. Vähän aikaa lepoo, vettä ja banaania ja kyllä se elämä alko siitä sitten voittamaan. Tervettä tämä urheilu! :) 10 minuutin ensiavun jälkeen järjestäjät tuli hakeen mua vippitelttaan, jonne onnistuin ihan ite jo käveleen. Teltassa sitten odoteltiin puolisen tuntia kukitusta ja nautittiin täydestä palvelusta. 

Taistelu palkittiin naisten sarjan toisella sijalla. Brittivoittaja (yli 45-vuotias!) oli ylivoimanen ajalla 2:54, mutta mun jälkeen alko oleen vähän tiukempaa, kolmas hävis mulle vaan noin pari minuuttia. Jos olis matka ollu vähän pidempi, voi olla, että olis saanu kiinni. Voi olla myös, että olisin lysähtäny sitä aitaan vasten jo ennen maaliviivan ylitystä. Kisan jälkeen olo oli ristiriitanen. Tottakai olin onnellinen sijasta ja niistä kaikista onnitteluista ja hehkutuksesta, joita sain siellä osakseni ja ilonen siitä, että ylipäätään pääsin maaliin. Toisaalta olin kyllä ja oon vähän pettyny aikaan. Selvästi mulla olis rahkeita juosta maratonia 3:10, jopa 3:05 aikaan, mutta kestävyys ei vaan riitä. Ehkä se on totta mitä Hailekin sano, liian nuorien ei kannata juosta maratoneja. Kuulemma vasta 24-25 vuoden iässä se on järkevää. Toisaalta kyllähän mun ikä siis riittää nippanappa! Mutta kestävyys ei. Toisaalta ei se vaadi kun vaan lisää vuosia ja reeniä. Tulokset.

Seniorisarjan voitto

Se, onko maratonharjottelu sitten tässä iässä vielä niin järkevää, on kysymys erikseen. Täytyy sanoo, että pieni juoksukilpailukärpänen on Kanarian reissun aikana purassu ja oon miettiny, jos tulevaisuudessa kävisin Suomessakin vähän enemmän juoksukisoissa ja hankkisen oikein lisenssinkin. Nuorempana juoksin radalla enemmänkin, mutta sitten se jäi moneks vuodeks, kun suunnistuspanostus vei kaiken ajan. Toisaalta jos oikeesti haluisin alkaa panostamaan juoksuun ja Suomen tasolla pärjätä siinä, vaatis se enemmän keskittymistä pelkästään urheiluun. Tarvisin valmennustukea, oma harjottelu kun välillä saattaa olla vähän tyhmää, jos kukaan ei oo vahtimassa. Pitäs elää enemmän kuin urheilija, aina ruuasta, levosta ja kehonhuollosta lähtien. Suunnistuksen asemaa pitäs miettiä. En sano, että suunnistus pitäisi kokonaan lopettaa, mutta eipä siihen täysilläkään vois panostaa, ainakaan joka matkalle. Yks vaihtoehto olis tietenkin panostaa sprinttisuunnistukseen, johon mulla ehkä vois parhaimmat edellytykset ollakin. Metsäjuoksu (varsinkaan vaikeekulkusissa maastoissa) kun ei koskaan oo ollu se mun vahvin osa-alue.  Toisaalta suunnistus on mulle kyllä sellanen elämäntapa, että eipä niistä tutuista kisa- ja leirikuvioista pois hyppääminen helpolla tulis onnistumaan. Täytyy miettiä ja katsella, mihin suuntaan tää tästä lähtee kääntymään. 

Maratoonarit Finisher-paidat päällä

Suomeen paluu alkaa oleen kohta totisinta totta. Puoli vuotta sitten alotin uuden elämän Kanarialla ja nää 6 kuukautta oli kyllä varmaan parhainta aikaa mun elämässäni. En kadu sekuntiakaan, että päätin vielä opintojen loppupuolella lähtee vaihtoon ja nimenomaan Las Palmasiin. Uusi sivu elämässä käänty perjantaina, kun itkua vääntäen Las Palmasin lentokentällä hyvästelin saaren ja aloitin matkan kohti pohjoista. Jotta lämpötilan muutos ei kuitenkaan tulis liian isona shokkina, päätin ottaan pehmeen laskun kylmyyteen ja viettää 4 päivää Barcelonassa, jossa en ollukaan koskaan ennen käynyt. Nyt on pari päivää pörrätty ympäri kaupunkia ja pikkuhiljaa metrokarttakin on tullu tutuks. On tää vaan iso city Palmasiin verrattuna... :) Jossain välissä pitäs vähän blogin ulkoasuakin fiksata, varmaan jossain määrin bloggailua jatkan kuitenkin nyt vaihdon jälkeenkin. Mutta säästetään se säätäminen Suomeen sit. Oon ollu kaks vuorokautta pois Granilta ja kauhee ikävä jo nyt, haluun takasin… Pala mun sydäntä jäi sille saarelle <3

Etelän reissuja

Viikonloppuna tuli reissattua kaks kertaa  etelään ja takasin. Lauantain matka Puerto Ricoon oli yhdistetty työ- ja huvireissu. Pääsin lastenhoitokeikalle suomalaiseen perheeseen lauauntai-illaks ja koska matkoihin menee linjasta ja vuorokauden ajasta riippuen 1:15-2:00 suuntaansa, halusin yhdistää reissuun  samalla vähän muutakin. Vaellus oli tietenkin ihan luonnollinen valinta. Alunperin olin ajatellu, että pari-kolme tuntia olis riittävä. Mutta kuinkas sitten kävikään. Garmin näytti reissun päätteeks lukemat 27.8km ja 5:30h reeniaikaa, eli todellisuudessa yli 6 tunnin reissu tauot mukaan luettuna. Hupsista. Mutta nautin kyllä joka sekunnista, tosi hieno reitti, varsinkin alun rotko-osuus ylöspäin Motor Grandesta norjalaisten palmuaukiolle. Yhdessä kohtaa joutu köyden avulla kiipeemään pystysuoraa kallioo ylöspäin ja taiteileen kapeella 50 metriä pitkällä kielekepolulla, jonka alapuolella oli 20 metrin pudotus. Reitin kääntöpisteessä sain puolestaan ihailla mahtavaa Argeineguinin rotkoa ja maisemat oli kyllä aika mielettömät. Loppumatka, eli viimeset reilu 10km tultiin harjannetta pitkin takasin päin, joka sekin oli aika upeeta. Ainakin siihen saakka, kunnes vähän harhauduin reitiltä ja lähdin seuraamaan väärää harjannetta. Suunta oli suunnilleen sama, mutta se oikee harjanne meni sivummalla. Välissä oli rotko. Tai parikin. Sen huomasin siinä vaiheessa, kun tulin kallion reunalle ja tajusin, että eipä tästä muuten alas mennäkään. Ei kun vaelluskartta esiin repusta ja tutkaileen, missä sitä ollaan. Onneks olin varannu reissuun hyvin aikaan, joten pienet harhautumiset ei haitannu. Reissun päätteeks ehdin vielä ettii yhden kätkön Amadores rannan läheltä ja käymään iltauinnilla ja suihkussa ennen hoitopaikkaan siirtymistä.

Kuumako? Mullako? Ehkä vähän.

Missä mä oon?

Ei tarvinnu koko rotkoo kiertää, kun löysin ''sillan''

Auringonlaskua Amadoreksessa

Yöllä palasin vielä takasin kotiin kahden aikaan ja herätys oli aamulla klo 7:00. Tai oikeesti se olis ollu kaks tuntia myöhemmin, mutta jostain syystä nykyään herään aina seiskalta, riippumatta siitä, monelta oon menny nukkuun. Kympin aikaan sitten kaveri tuli hakeen autolla ja lähdettiin noin 40 kilometrin päähän etelään San Agustiniin juoksukisoihin. Carrera Popular San Agustin oli tän päivän tapahtuma nimeltään, ja oli kyllä aikamoinen meininki. Kaikkiaan tapahtumassa oli 2 286 osallistujaa, suurin osa lapsia tai höntsäilijöitä. Kyseessä oli hyväntekeväisyysjuoksu, jossa osanotto oli täysin ilmasta ja jokainen juoksija kerrytti hyväntekeväisyyspottia viidellä eurolla eli yhteensä 11 430 euroa saatiin juoksemalla kerättyä sairaalalle, hyvä me! Tapahtumassa oli myös meille totisille juoksijoille oma kilpasarja, Runner’s. Yhteensä tässä sarjassa meitä oli 120 ja mun sijotus oli kaikista 10. ja nopein nainen. Tiukkaa vääntöö oli Corriendo por Veguetan 5 kilometrin sarjan voittajanaisen kanssa, mutta 4sek onnistuin lopulta repiin eroo. Kuten arvata saattaa, lauantain vaelluksen jälkeen jalat ei todellakaan ollu mitenkään tuoreimmat ja itse asiassa verkassakin tuntu vielä aika pahalle. Mutta muutamat avasuvedot aukas paikkoja sen verran, että kisassa kulki olosuhteet huomioon ottaen yllättävän hyvin. Matka oli onneks vaan 2,7km ja aikaa meni 9:36min eli keskivauhti 3:33min/km. Ihan mukava rykäisy ja loistava tapahtuma taas kerran. Kisan järjestelyissä oli mukana muun muassa Sveriges Konsulat, joten kuulutukset tuli espanjan lisäks myös ruotsiks. Tuli oikein kotoinen olo. Juoksun jälkeen vaihdettiin yhteystietoja sveitsiläisen triathlonistitytön kanssa. Toivotaan, että saadaan tässä jossain vaiheessa jonkinnäköstä yhteisreeniä kehiteltyä. Kuvat lähdöstä ja palkintojenjaosta tapahtuman nettisivuilta.

Kisan ja palkintojenjaon jälkeen syötiin taas paellaa (tästähän tulee ihan joka sunnuntainen tapa!), kuunneltiin ikuisuudelta tuntuva arvontapalkintojen arvonta, käytiin kahvilla ja loppupäivä menikin kätköjen perässä kirmaillessa. Tää viikko onkin sitten jalat kattoon -viikko, vaan kevyttä reenii ja huoltoo. Lauantai-iltana vuoron saa kauan odotettu LPA Nightrun ja puolimaraton, vihdoinkin!

Päivän nopeimmat

Palkintopaita (XL) päällä on helppo hymyillä

 Menossa mukana myös Angry Bird

2 x vaellus + juoksukisa

Hui, kauheeta vauhtia menee aika täällä. Oon ollu täällä nyt jo tasan 2.5 kuukautta, enää 3.5kk jäljellä. Toisaalta onhan se kolme ja puoli kuukautta aika paljon aikaa ja sisältää pitkän joululoman, jollon ehtii tehdä ja nähdä kaikkee kivaa. Lisäks varasin just eilen tammikuun loppuun viimesen lennon pois Las Palmasista suuntana Barcelona, josta alkaa näillä näkymin kahden viikon reppureissuseikkailu Euroopassa päättyen helmikuun puolen välin tienoilla kotiin (jota mulla ei oo, tai kyllä se Kangasalan koti on aina koti!). Sitten vaan reittiä suunnitteleen, vinkkejä saa laittaa! Seuraavassa kuitenkin viime viikon urheilullisia kohokohtia.

Viikko sitten tiistaina päätin skipata aamun tunnit, kun piti hoitaa yhteen juoksutapahtumaan (Night Run) ilmottautuminen toimistolla klo 9.00, koska jostain syystä online-ilmottautuminen ei hyväksyny mun luottokorttia. Saatto kyllä vika olla järjestäjienkin päässä, koska en ollut tosiaankaan ainut, jolla oli ongelmia. Mutta aamulla siis heti paikan päälle toimistolle varmistamaan, että pääsin mukaan tähän 3000 juoksijan loppuunmyytyyn tapahtumaan. Oli kuulemma enää 21 paikkaa jäljellä aamulla, joten vähän täpärälle meni. Tosin en oo varma, oliko mun ilmottautuminen kuitenkin jo loppujen lopuks sisällä ja vaan maksu puuttu, koska kyllä ne sai koneeltaan mun online-ilmottautumisessa täyttämäni tiedot kaivettua. Mutta ainakin pääsin mukaan, se on pääasia. Lauantaina 16.11. klo 20.00 siis puolimaraton tiedossa pitkin Las Palmasin katuja, can’t wait.

Koska joka tapauksessa jäi väliin jo yks luento, niin ajattelin, ettei varmaan haittaa, jos skippaan ne kaks muutakin aamun tuntia ja teen jotain hauskempaa. Niinpä lähdin vaeltaan taas kerran. Jo kerran aikasemmin olin yrittäny reittiä Firgasista Teroriin, mutta harhauduin vähän reitiltä ja jouduin tekeen suunnitelma B:n ja taivaltaan Moyan kylään, josta pääsin bussilla kotiin. Nyt annoin reitille kuitenkin uuden mahdollisuuden ja vaelluskartan ja kompassin avulla ongelmakohdastakin selvittiin. Tosin pakko sanoo, että oppaassa oli tässä kohtaa vähän epäselvä kuvailu ja taas meinasin aluks lähtee väärää polkua. Ihan hieno reitti oli. Varsinkin puolivälin noin kolmen kilometrin pätkä harjun päällä oli upee, kun oli isot rotkot sekä vasemmalla, että oikeella.

Perjantaille bongasin netistä taas juoksukisan, tällä kertaa tie vei Aguimesin kylään noin 35 kilometriä Las Palmasista etelään päin. XXIX Milla Urbana Nocturna oli tapahtuman nimi ja matkana kolme kilometriä 500 metrin ympyrää kiertäen Aguimesin kaduilla, yhteensä siis 6 kierrosta. Sunnuntaihin verrattuna juoksu tuntu ihan lennolta. Tosin lämpötilakin oli vähän miellyttävämpi, kun lähtö oli vasta puoli kymmenen aikaan illalla. Lisäks sain paljon kannustusta ja siten hurjasti lisätsemppiä suomalaiselta pariskunnalta, johon törmäsin ennen lähtöö ja ehdittiin siinä muutama sana vaihtaan. Oli niin kiva, kun sai joka kierroksen pahimmassa ylämäessä kunnon kannustusta, kiitos vielä Tuija ja Esko! Aika oli 10.46 ja tuloksena taas toinen sija, voittaja oli jälleen sama kun sunnuntain kisassa. Mutta nyt en hävinny enää kovin paljoo (6sek), tosin matkakin oli lyhyempi. Ehkä vielä joku päivä saan kunnolla haastettua! Tulokset tästä. Juoksujen aikataulujen venymisen vuoksi mulla olikin maaliintulon jälkeen enää reilun vartin verran aikaa viimesen Las Palmasiin menevän bussin lähtöön, joten menin varovasti tiedusteleen, jos voisin saada palkinnon vähän niinku etukäteen. Se ei onnistunu, koska kaikkien olis hyvä olla kuvattavana lehteen palkintojenjaossa. Sen sijaan mulle luvattiin, että pääsen Las Palmasissa asuvan toimittajan kyydissä kotiin. Vähän aikaa palkintojenjaon jälkeenkin saatiin vielä odotella, että Fernando sai juttunsa kirjotettua. Tuolikin vietiin jo alta, vaikka juttu ei ollu vielä valmis. Kiitos paljon mun kannustajille myös odotteluseurasta! J Kuvat kisoista nappastu järjestäjien sivuilta.

Lähtökiihdytys

Mitalikolmikko

Miesten ja naisten yleisen sarjan 3 parasta

Edellinen pysti sai kaverin

Kovaa juoksu noin myöhään illalla takas sen, että uni tuli silmään vasta puoli kolmen jälkeen yöllä. Jostain syystä heräsin kuitenkin lauantaiaamuna virkeenä kun peipponen jo ennen seittemää ja siitä aamulenkin ja aamupalan kautta 25mannan kisastudio pystyyn. Tosin kisastudio jäi vähän latteeks, kun ruottalaisilla ei taas vaihteeks oikeen tulospalvelu pelittäny, mutta ainakin kuulutus toimi, joten kärjen tilanteessa pysy joten kuten kärryillä. Kyllä vähän (paljon) olis tehny mieli olla itekin juoksemassa, on se Manna vaan sellanen syksyn ehdoton kohokohtareissu! Ens vuonna sitten, niinku kaikki muutkin kisat, jotka tänä kesänä jäi väliin. Yritän olla rikkomatta täällä itteeni.

Lauantaina iltapäivästä lähdettiin sitten Ilzen kanssa vallottaan taas etelää ja suuntana oli tällä kertaa Puerto Rico. Aikamoinen lomakylä, jossa tyyliin joka toisen kuuli puhuvan suomee tai vähintään ruotsia. Ihmeteltiin vähän aikaa kaupungilla ja käytiin satamassa, jonka jälkeen lähdettiin kiipeemään vuorille. Satamasta ja matkan varrelta ylöspäin yritettiin löytää kahta kätköö (Ilze on kokenut kätköilijä ja pääsyypää tähän munkin hurahtamiseen), huonoin tuloksin.  Satamassa oli liikaa ihmisiä ja tää toinen kätkö oli niin vaikee, että voi olla, että oltais tarvittu muutama ekstratunti sen löytämiseen. Vasta kolmas kätkö löyty ongelmitta  norjalaisten palmuaukiolta. Loppumatkasta tie vei ristille, josta tarkotus oli tarkkaan lasketun aikataulun ansioista päästä ihaileen auringonlaskua. Pilvet kuitenkin pilas tän suunnitelman, joten koko reissun odottamamme auringonlasku jäi sitten näkemättä. Pimeyskin tuli hetkessä ja täytyy sanoo, että jos nyt olisin yksin ollu, niin olis ollu aika aavemainen olo ja ehkä vähän pelottanu. Lopputaivallus alas ristiltä oli sitten hyvin mielenkiintonen kännykän valojen avulla. Lisäks ristiltä ei todellaan ihan suoraan alas päässy, vaan jouduttiin aikamoinen matka palaan takasinpäin samaa reittiä, jotta vihdoin löydettiin polku, joka vei alaspäin ja hetken päästä yhty soratiehen. Laskeskeltiin, että varmaan sellanen 4km pitäs vielä kävellä Arguineguinesiin, josta lähin bussipysäkki löytyy. Yht’äkkiä nähtiin takaa tulevan auton valot. Yllätys oli aika suuri, koska oltiin niin in the middle of nowhere pienellä vuoriston soratiellä, eikä tullu mieleenkään, että sitä tietä auto pystyis ees kulkeen. Haha, pistettiin peukut pystyyn ja saatiin autokyyti alas.

Taustalla Puerto Rico

Nyt on kätkö lähellä

Ainut löydetty kätkö

Kotipuolessa sitten bussipysäkiltä kotiin päin kävellessä saatiin loistoidea ja napattiin läheisestä kuppilasta take away mojitot mukaan ja mentiin fiilisteleen reissua omalle kattoterassille. Oltiin kyllä niin ansaittu ne! Varsinkin oon tosi ylpee Ilzestä, ei ollu helpoin reitti ensimmäiseks polvileikkauksen jälkeiseks vaellukseks, mutta hienosti selvittiin!

Semana de bienvenida

Eli yliopiston tervetuliaisviikkoa tuli vietettyä viime viikolla. Alkuviikosta hoideltiin asioita ja yritettiin sisäistää kaikki se informaatio, jota tippu joka puolelta. Maanantaina oli virallinen avajaistapahtuma ja coctail-kutsut. Tiistaina puolestaan oli oman tiedekunnan koordinaattorin tapaaminen sekä kiertelyä ja paikkojen esittelyä kampusalueella. Kurssitkin sain valittua ja näillä näkyminen näyttää siltä, ettei tarvi käydä kun yks telekommunikaation kurssi (Historia de las Telecomunicaciones), joka on aika hyvä juttu, koska mulla ei oo hajuakaan, mitä se oikeesti on. Muuten aionkin opiskella pari enkun kurssia, espanjan kurssin sekä työoikeuden ja kilpailuoikeuden kurssit. Vähän oon vielä hukassa koulun kanssa, kun esim. tunnukset Virtual Campukselle puuttuu, joten ei tietookaan, missä mun pitäs olla ja monelta. Myöskään mun learning agreement ei oo vielä palautunu takasin, joten en ees tiiä, saanko loppujen lopuks ottaa kaikki kurssit, jotka valitsin. Mutta en stressaa! Mañana, mañana…

Kuva: Juan Carlos Alonso

Viikko sitten keskiviikkona olikin retkipäivä. Matkustettiin Cruz de Tejedaan, josta vaellettiin noin 25 henkilön ryhmissä oppaan opastamana Artenaraan. Reitti oli hieno ja maisemat upeet, mutta henkilökohtasesti olisin ehkä toivonu edes vähän nopeempaa etenemistahtia. Voihan siihen 7 kilometrin reittiin tosiaan kolme tuntiakin kuluttaa, jos on mukana tyttöjä varvassandaaleissa ja farkkuhameissa... Välillä piti vähän odotella. Mutta opas oli kyllä tosi hyvä, saatiin paljon mielenkiintosta tietoo vuorista, maisemista, nähtävyyksistä reitin varrelta ja saaren luonnosta. 

Torstai olikin sitten kunnon aktiviteettipäivä. Aamupäivällä oltiin melomassa kahden istuttavilla kajakeilla Las Alcavanerasissa. Melonta olikin jo ennestään tuttua puuhaa, kun kotookin Kangasalta pari kajakkia löytyy. Aallot oli vaan vähän isommat, mitä Roineella on tottunu näkemään, mutta hienosti saatiin yläkerran kämppiksen kanssa melat heiluun samaan tahtiin. Melonnan jälkeen siirryttiin Las Canterasiin, jossa parin tunnin tauko vierähtikin mukavasti rannalla jutellen ja evästäen. Iltapäivällä oli sitten vuorossa mulle aivan uus lajikokeilu, surffaus. Aluks saatiin lyhyt teoria aiheeseen sisätiloissa, mutta aika pian siirryttiin  jo rannalle kuivaharjotteleen ja lopulta päästiin itse asiaan. Kuinka hauskaa voi olla! Merivettä tuli tosin juotua desitolkulla ja silmiä kirvelsi, mutta kyllä se palkitsi, kun pääsi laudan päälle ja sai aaltojen antaa viedä. Pari kertaa pääsiin jopa ihan seisomaan saakka! Sitä, kuinka kauan siellä pysyin, ei tosin voi sekunneissa laskee. Pitäsköhän ottaa ihan surffikurssi, siitä kun sais täällä opintopisteitäkin! Se on sitten toinen asia, saisko niitä mihinkään hyväksiluettua, tuskinpa... :) Torstaina oli myös kanarialainen illallinen ja vaihtaribileet. Illalliselta odotin vähän enemmän. Ruoka oli kyllä tosi hyvää sisältäen kanarialaisia ja espanjalaisia perinteisiä ruokia, mutta paikka ei ollu kummonen ja ruoka syötiin baarijakkaroilla istuen tai seisten. Kun saatiin mahat täyteen, siirryttiin viereiseen klubiin ja myöhemmin sitten itse partyihin. Kuvia mm. tästäkin illasta löytyy facebookin puolelta. 

Tervetuliaisviikko huipentui lauantain boat partyihin. Oli aika upeeta! Bussilla Puerto Ricoon ja 6 tuntia hengailua huvijahdilla auringonpaisteessa ja lopulta nähtiin myös auringonlasku. Ehdottomasti koko muutenkin hauskan viikon kohokohta. Joskus on ollu fressimpikin olo sunnuntaiaamuna herätessä, mutta siitä huolimatta lähettiin latvialaisten kämppisten Ilzen ja Ditan kanssa Maspalomakseen retkelle. Jäätiin pois bussista San Agustinissa, josta päivän aikana käveltiin osittain rantaa pitkin ja dyynien kautta Faro de Maspalomakseen eli reilu 15 kilometrin matka. Matkalla etsittiin muutamaa geokätköö, joista tosin yksi lopulta vaan löydettiin. Illalla kotona oltiin aika väsyneitä tyttöjä. 

Tällä viikolla sitten tosiaan alkaa luennot, tosin itellä taitaa olla eka vasta perjantaina, kun muutenkin maanantai ja torstai on jotain fiestapäiviä tms. Koulu joka tapauksessa suljettu. Eipä haittaa mua, kun muutenkin iski joku ihme syysflunssa ja olo on aika voimaton. Kävin kyllä eilen heti jo lääkärissä ja sain kunnot dropit, että eiköhän täältä sängyn pohjalta pian taas nousta!