Alkuvuoden reenielämää

Heippahei, täällä ollaan taas! En oo kadonnu, vaikken hetkeen oo blogia päivitelly. Ei oo vaan millään ehtiny kuulumisia kirjotella, kun on pitäny maksimoida rusketusta ja imee itteensä kaikki tää aurinkoenergia, mitä vaan on saatavilla. Vuoden alkupäivät on ollu täällä ihan mielettömät kelit, lähes joka päivä aurinko paistanu ihan pilvettömältä taivaalta ja ollu ihanan lämmintä. Päivät onkin sujunu mukavasti peruskaavalla herätys - aamupala - reeni - ruoka - auringonotto kattoterassilla - välipala - reeni - ruoka - nukkumaan meno. No ehkä välissä on pitäny ihan vähän facebookatakin... Mukavaa elämää, tähän vois melkein jopa tottua. Tosin torstai oli ainut poikkeus. Aamulla odottelin sopivaa rakoa, että sade ja ukkonen lakkais ja pääsisin reenin heittämään. Melkein onnistuinkin, 12km pysyin kuivana, mutta 2km ennen kotia sade alko taas ja kastuin ihan litimäräks. Mutta ei mua onneks sokerista oo tehty. Tällä viikolla piti kyllä alottaa vähän yhtä koulujuttua kirjottamaan, mutta ehtiihän sitä ens viikollakin, odottelen sitä ensimmäistä toista sadepäivää ja sit alan sykkimään.

Voisko pitkälle lenkille lähteminen olla aina näin hauskaa?

32,3 kilometriä myöhemmin...

Reenien välissä pitää välillä vähän levätäkin

Kisoja täällä on nyt tammikuussa vähän heikommin, mutta ei oikeestaan haittaa. Kyllähän mä niissä tykkään käydä, mutta toisaalta on myös kiva nyt kun saa pelkästään keskittyä reenaamiseen. Tosin ei tässä oo enää kun huomenna tasan kaks viikkoa maratonille, joten pikkuhiljaa aletaan taas keventään. Viimeset pari viikkoo on ollu ihan hyviä reeniviikkoja, oon juossu pari vähän pidempääkin juoksua (~30km) ja muutamia normaalia pidempiä reippaampia reenejä. Tänään tosiaan oli viimenen pitkä nousujohteinen 30km + verkat päälle ja täytyy kyllä sanoo, että hyvin meni. Jospa vaikka näiden ansioista en hyytyis tällä maratonilla niin aikasessa vaiheessa kun Lanzarotella, mieluummin en ollenkaan!

Yhden kolmen kilometrin pyrähdyksen kävin juoksemassa tossa 4. päivä lauantaina Arucasissa. Hauska tapahtuma, tosin koko ilta siellä meni kun lähtöjä oli useempi ja oma (seniorinaiset) oli vasta toiseks viimesenä. Kisan jälkeen oli tarjolla churroja ja suklaasulaa. Tulihan sieltä taas vähän palkintokaapin täytettäkin, mutta voitosta en tällä kertaa pystyny taisteleen. Ekan kierroksen (kilsan kierroksia yht. 3) pysyin Marian peesissä, mutta sitten se karkas alamäessä. No, ens kerralla sitten yritän tarjota vastusta! Jos sellasta ens kertaa nyt koskaan tulee. 

Gran Canaria Maraton juostaankin sitten koko porukka (-Oh, your family is as crazy as you!? -Yep!) sunnuntaina 26.1., jonka jälkeen on vielä muutamia päiviä aikaa nauttia saaresta ja lomailla yhdessä. Vaikka voisin vielä toisenkin puoli vuotta täällä helposti viettää, niin toisaalta on myös kiva päästä sitten taas Suomeen, vaikka vähän jännittääkin, miten se sopeutuminen sinne taas sujuu. Toivotaan, että hyvin! Ainakin on tosi ihanaa päästä näkeen kaikkia kivoja ihmisiä. Odotan myös, että pääsisin hiihtämään, jospa se talvi ei nyt sittenkään olis ihan kokonaan peruttu.

LPA NightRun ja palkintoreissuja

Lauantaina kisattiin kauan odottamani LPA NightRun, jossa matkoina oli kymppi ja puolimaraton. Kun Lanzaroten maratonille oli aikaa aika tarkalleen 3 viikkoa, sopi puolimaraton omaan ohjelmaan paremmin kun hyvin viimesenä pidempänä kovana reeninä. Yhteensä juoksijoita oli tässä loppuunmyydyssä tapahtumassa 3000, joista noin 2100 kympillä ja loput puolimaratonilla. Startti oli vasta klo 20.30 illalla, joten lauantaipäivä menikin lähinnä syödessä ja aikaa tappaessa, pienen lenkin heitin myös aamupäivällä. Kisapaikalle siirryttiin hyvissä ajoin seittemän jälkeen mun torstaina Suomesta saapuneen huoltaja-kannustaja-manageri-valmentaja-Tiinan kanssa. Vähän aikaa kisatunnelman haistelua, hyvät verkat ja sitten olinkin jo valmis tähän elämäni kolmanteen puolimaratonkilpailuun. Miten niitä ei ookkaan tullu sen enempää juostua?

Vihreä ranneke ranteessa takasi sen, että pääsin lähteen ensimmäisestä lähtöryhmästä (tavotevauhti <4.30min/km). Siirryinkin hyvissä ajoin lähtökarsinaan, jossa oli vielä mahdollisuus pitää lämpöö yllä juoksemalla pientä ympyrää. 5min ennen pamausta sitten ryhmittäydyttiin lähtövaatteen alle. Ihan eturiviin en tunkeutunu, mutta kohtuullisen eteen silti päädyin. Tsekkasin vieruskaverinaisten numeroita (keltasia vai valkosia, puolimaraton vai kymppi?) ja totesin, että kaks kovannäköistä keltanumeroista kilpakumppinia ainakin löytyy.

Puolimaratonin reitti, 13.5 kilometrin kohdilla oltiin aika lähellä kotia

Tavotteena mulla oli alottaa 4.00-4.10min/km vauhdilla. Tiesin kyllä jo valmiiksi, että se ei tulis ikinä onnistuun. Varsinkin, kun kympin juoksijat oli joukossa mukana, oli riski enemmän kun suuri, että vauhti karkais käsistä heti alussa. Yritin muistuttaa itelleni, että pidä oma juoksu. Älä välitä muista juoksijoista, älä ainakaan säntää kympin juoksijoiden vauhtiin. Ensimmäisten neljän kilometrin keskinopeudet oli 3.50-3.58. Mutta juoksu tuntu kyllä älyttömän helpolta, vähän joutu jopa hiljentään, jottei ihan hurjasteluks olis menny. Neljän kilometrin jälkeen vauhti tasottu neljän minuutin tuntumaan, keskivauhdit nelosen molemmin puolin. Vajaaseen yheksään kilometriin saakka oli tosi upeeta juosta, yleisöö oli paljon, kannustus kovaa ja juoksu tuntu helpolta. Vähän ennen yheksää kilometriä kympin ja puolimaratonin reitit eros ja tapahtuman luonne muuttu. Yleisö katos moneks kilometriks kokonaan ja juoksijatkin harveni aika tavalla. Onneks nyt koko ajan oli sentään joku, ettei ihan yksin tarvinnu juosta. Puolivälin tienoilla yli yks hitaampi kilometri (4.26), mutta siihen osukin pitkähkö ylämäki. Kolmeentoista kilometriin saakka juoksin nopeimpana naisena ja sain kiritystä järjestäjien pyöräilijältä, jonka tehtävänä oli seurata nopeinta naista. Sitten Patricia pyyhälsi ohi, eikä ollu kyllä mitään toivoo seurata. Toisaalta en edes yrittäny, jatkoin omaa tasasta vauhtiani, mutta kirittäjäpyöräilijän seuran menettäminen vähän harmitti. Aina 15 kilometriin saakka vauhdit pysy vähän reilussa nelosessa, eli ihan hyvin pystyin vauhtia pitämään yllä. 15 kilometrin väliaika näytti 1:00:02, ja olo tuntu hyvältä ja jaksavalta. Mutta siitä ne ongelmat sitten alko. Reitti teki käännöksen takasin pohjoseen päin ja viimeset kuus kilometriä juostiin suoraa rantabaanaa pitkin. Mereltä tuuli aika kovaa, vastatuuli tottakai. Yritin suojautua miehen taakse juokseen, mutta ei se paljon helpottanu. Vauhdit tippu aika radikaalisti, viimesten kokonaisten kilsojen keskivauhdit oli 4:35, 4:26, 4:26, 4:17, 4:21 ja 4:20. Lopulta kellot pysähty aikaan 1:27:39, joka on kuitenkin noin 3min vanhaa ennästystä kovempi aika, joten ei kai sitä kovin pettyny voi olla, vaikka väliajat antokin odottaa vielä parempaa. Olosuhteille ei kuitenkaan mitään voi ja voihan olla, että vauhdit nyt muutenkin olis loppua kohden vähän tippunu. Juoksu ja tuntemukset sen aikana antavat kuitenkin uskoa, että suunta on oikea ja tästä on hyvä jatkaa kohti Lanzaroten maratonia.  Tulokset täältä.

Fotos: Carlos Diaz - Recio

Maalissa oli taas aikamoinen hulabaloo. Saatiin lämpimät (sade)viitat zipin palautuksen yhteydessä ja maalialueella oli juoksijoille tarjolla hurjasti ruokaa ja juomaa: banaania, appelsiinia, pähkinöitä, kuivattuja aprikooseja ja taateleita, karkkia, lakuja, patukoita, limpparii, urheilujuomaa... Paljon sain onnitteluja ja juttelin niitä näitä muiden juoksijoiden kanssa. Lisäksi kävin vaatteiden vaihdon jälkeen hieronta/fysioterapiassa, ja fysioterapeutti löysikin muutaman jumitilan mun jaloista. Sain vähän hierontaa ja jumppa- ja venyttelyohjeita. Lupaan itelleni näin julkisesti huoltaa, jumpata ja venytellä jalkoja vähän ahkerammin, ennen kun taas mitään vammoja ehtii syntymään. Loppuillasta järjestettiin sitten vielä näyttävä palkintojenjako, konsertti ja ilotulitus. Tiinan kanssa lähdettiin puolenyön aikoihin kotia kohti, mutta ite kävin kyllä niin ylikierroksilla vielä pari tuntia, että unta pystyin edes alkaa ajatteleen vasta kahden jälkeen. Koko yön nukuinkin tosi huonosti, heräilin koko ajan ja oli kauhee nälkä. Ei oo ihan tervettä niin kovaa ja pitkään juokseminen noin myöhään illalla.

Fotos: Carlos Diaz - Recio

Mitäpä sitä muutakaan nainen voi palkinnoks kaivata kuin viiniä ja kilokaupalla suklaata

Aamulla herätys oli kuitenkin jo seittemän jälkeen, kun oltiin sovittu saaren kiertoautoretki. Matkaseurue koostu tällä kertaa neljästä Suomen tytöstä + kuski. Reitti kulki ensin Arucasiin (kirkko ja kukkulan vallotus), Teroriin (sunnuntaimarkkinat ja aamupalakahvitauko), Pico de las Nieves (korkeimman huipun vallotus), Roque Nublo (kävely paasille ja kolme kätköö), Puerto de Mogan (iltapäiväauringosta nauttimista, ruokailu italialaisessa ja auringonlasku) ja Maspalomas (dyynit pimeellä). Alkuretken kaupungeissa oli pilvistä ja vähän sateista, vuorilla oli jäätävää (minkä  voi ehkä kuvistakin aistia) ja Moganissa lämmintä ja aurinkoo. Ihan mukava reissu oli. Hyvä läpileikkaus saatiin saaresta, paljon ehdittiin yhden päivän aikana nähdä. Ite olin kyllä vähän haamu koko päivän, pikkasen yritin autossa nukkua, mutta mutkasilla serpentiiniteillä se ei ollu niin helppoa.

Päivän reitti suurinpiirtein

Tytöt ja Arucasin kirkko

Tytöt ja Pico de las Nievesin huippu

Kätköilyä Roque Nublolla

Puerto de Mogan <3

Maanantaina otettiin Tiinan kanssa suunta kohti etelää ja Playa del Inglesiä. Vaikka matka kotoo on vaan reilu 40km, on se elämänmeno siellä vaan niin erilaista. Tuntu ihan kun olisin ollu lomalla, ja niinhän mä olinkin! Hotellimajotus järjesty edulliseen hintaan ja kun aurinkokin paisto ihan täysiä molemmat päivät, ei kunnon lomafiilistä voinu pilata mikään. Kahden päivän aikana ehdittiin nauttia auringosta rannalla ja kiertää dyynit, tehdä pitkä kävelylenkki Inglesistä San Agustiniin ja takasin rantabulevardia pitkin, vähän geokätköillä, juoksulenkkeillä, syödä hyvin, pulikoida uima-altaassa (aamulla, päivällä, yöllä...) ja vähän pyörähtää yöelämässäkin. Teki kyllä niin hyvää tällainen pieni miniloma tähän väliin. Tiistai-iltana palattiin takasin Las Palmasiin ja sato vettä... Onneks sentään keskiviikko ja torstai oli taas kotonakin kuuma ja aurinkoista, joten ei tarvii ihan vielä suunnitella pysyvää muuttoo etelään.

Kätköilyä dyynien keskellä

Yhdeltä kätköltä yllätetty uusi kätköily-ystäväni från Sverige

Lomaan vaan kuuluu sangria

Tuli syötyä puolikas kana ja kokonainen kala. Nyt voikin taas palata mussuttaan sitä jauhelihaa ja tonnikalaa...

Tiina lähti eilen takasin Suomeen ja samalla munkin lomailu loppu. Viikonlopun aikana pitäiskin vähän opiskella, kun tuli jonkin verran laiminlyötyä koulua tän viikon aikana. Lisäksi sunnuntaina on taas pieni kilpajuoksupyrähdys, kun Las Palmasin keskustassa järjestetään XXVIII Carrera Popular El Corte Ingles 2013 -juoksutapahtuma. Matka on tällä kertaa naisilla vaan 2610m, joten vähän kovempaa saa juosta kun viime lauantaina. Eipä oo maratoniinkaan aikaa enää kun reilu kaks viikkoa. Odotan kyllä innolla koko Lanzaroten reissua!

Mañana, mañana...

Otsikko ei viittaa huomiseen suunnistusliigan päätöstapahtumaan, vaikka kieltämättä aika innoissaan sitä tällä hetkellä odotankin. Mañana, mañana eli huomenna (tai myöhemmin, ens viikolla, ehkä ens vuonna) viittaa tässä tapauksessa tähän espanjalaiseen rentoon asenteeseen, jolla kaikkiin asioihin täällä suhtaudutaan.

Tällä viikolla viikonloppu alko jo torstaina, kun perjantai paljastu yllärivapaaks Pyhäinpäivän (Día de todos los Santos) vuoksi. Päivän suunnitelmat ehtikin muuttua aika moneen kertaan. Ihan alunperin piti olla normipäivä, reeniä ja koulua. Tiistaina tosiaan sitten kuultiin, että perjantaina onkin fiestapäivä, eikä luentoja ollenkaan. Eli tiedossa kunnon reenipäivä. Sitten bongasin, että päivällä olis mahdollista mennä hyppään benjihyppy ja sinne tulikin sitten ilmottauduttua. No torstai-iltana saadaan sitten tietää, että tapahtuma siirtyykin parin viikon päähän, koska on luvattu huonoo säätä!? Vähän suututti, olin jo ehtiny innostuun aika lailla, eikä tää uus päivä sovi aikatauluihin yhtä hyvin. Mutta hyppy on joka tapauksessa maksettu jo, että jossain vaiheessa tässä sen tuun vielä tekeen! No lohdutuksena tästä pettymyksestä mua pyydettiin mukaan saaren kiertoretkelle ja suostuin ilomielin, koska saaren länsiosa onkin vielä kokonaan vallottamatta. Mutta jo parin tunnin päästä tuli viestiä, ettei saaren kierto nyt perjantaina onnistukaan, koska kuskin pitää olla kaupungissa takasin jo klo 16:00. Lopulta päädyttiin sitten tekeen vähän lyhyempi retki muutamissa saaren pohjoispuolen kaupungeissa/kylissä. Täällä ei todellakaan siis kannata kovin pitkälle elämää suunnitella. Muutoksia tapahtuu koko ajan ja siitä ei paljon stressata. Myös ihan itsestään selviin asioihin vastaaminen ja asioiden hoitaminen saattaa joskus kestää aivan uskomattoman kauan. Olis kertoo parikin esimerkkiä, mutta annetaan olla tällä kertaa. Lisäksi lähes aina ollaan myöhässä joka paikasta. Suomalaiselta täsmällisyyden rakastajalta tällaseen kaikkeen tottuminen vaatii vähän aikaa, kun ei vielä kolmen kuukauden jälkeenkään oo täysin sopeutunu. Mutta tekee ihan hyvää mulle, viimeisimmät vuodet oon kuitenkin aika tukka putkella painanu kodin, koulun ja työpaikan väliä ja siinä samalla yrittäny aika paljon reenatakin, joten ihanan stressitöntä elämää sitä tällä hetkellä saa viettää. Ja aion kyllä todella nauttia tästä!

Muutama sananen eilisestä retkestä sitten. Vaikka se lopulta supistukin kokopäiväretkestä puolipäiväretkeks, niin paljon ehdittiin silti nähdä ja kivaa oli. Osassa paikoista olinkin jo vaellusten lähtö- tai päätepisteiden ansioista nopeesti vieraillu, mutta nyt pääsin vähän paremmalla ajalla tutustuun kohteisiin ja sain tietoo vähän pintaa syvemmältä. Arucasissa nähtiin kaupungin mahtava kirkko sekä sisältä, että ulkoa sekä vierailtiin kukkulan huipulla, Montaña de Arucasilla. Galdarissa pyörähdettiin Pintada Cueva museolla, jonka jälkeen mentiin ihmetteleen aaltoja ja majakkaa Faro de Sardinaan. Reissun viimeset kohteet oli Puerto de las Nievesin satama sekä Agaete, jossa käytiin muun muassa tsekkaamassa  El Dedo de Dios (Jumalan sormi) -luonnonmonumentti ja lopuks syötiin vielä rantaravintolassa vähän erilaisia tapaksia, lähinnä mustekalaa, juustoo ja perunoita kanarialaisittain. Opetin myös reissun aikana koko porukalle vähän geokätköilyn alkeita, ja pari matkan varrelle osunutta kätköö etsittiin ja löydettiinkin.

Arucasin kirkkoo vähän joka suunnasta, on se mahtava!

Ja sisällä oli Pyhäinpäivän seremoniat käynnissä (ei jääty kuunteleen)

Varmaan ihan ilman selitystäkin selvää, mikä se karkkipurkki siinä kädessä on

Matkaseurue

El Dedo de Dios oli vielä vuonna 2005 vähän hienompikin nähtävyys, mutta Delta-myrsky tuli ja vei huipun mennessään

Tässä elokuun vaelluksella nappaamassani kuvassa El Dedo de Dios ylhäältä päin kuvattuna

Huomenna sitten tosiaan vähän toisenlaista seikkailua tiedossa, siitä sitten raporttia myöhemmin. Nyt koulutehtävien kimppuun, ens viikolla oliskin pari välikoetta, joten parempi olis vähän jaksaa tsempata!