Hyvää, kaunista ja vähän huonookin

Heippahei blogin lukijat, onks ollu ikävä? Tiiän, olisin voinu päivitellä vähän kuulumisia, mutta eipä mun elämään mitään niin erikoisen järisyttävän ihmeellistä oo kuulunu. Oon reenannu, leireilly, lukenu, kirjottanu, nähny kavereita, geokätköilly, syöny, juonu, nukkunu, mitä näitä nyt on. Vähän on valittamistakin, mutta yritän ettii jotain positiivisiakin asioita tähän tekstiin. Pari todistetta, lenkillä on käyty, sekä talvella, että nyt jo lähes kesän kynnyksellä (ainakin poseerattu lenkkivaatteet päällä):

Ei tarvii enää nastalenkkareita

Tää se vasta siistii oli, ei oo vaan enää jäille menemistä :(

Saan pikkuhiljaa koko suvun geokätköileen. Täti ja sisko on jo koukussa ja nyt on äitikin perehdytetty kätköilyn saloihin!

Jatketaan uutisella, että oon juossu maratonin 2:58:29! Ainakin paperilla. Tai siis vaan paperilla. Oikeesti mulla tais mennä se 20min kauemmin. No mut joskus vielä!

Reeni maittaa ja urheilu on kivaa. Jalat on kunnossa ja juoksu kulkee. MUTTA. Oon silti telakalla. Urheilija ei tervettä päivää nää. Olkapää meni ja plomsahti pois paikaltaan muuten ihan onnistuneen suunnistusreenikisan toiseks vikalla rastivälillä viime viikolla. Kaaduin ja tietty jotenkin sen käden päälle. Kyl se heti takas meni ja maaliinkin juoksin, mutta seuraavana päivänä oli aika kipee. Kyllä se joka päivä on nyt menny parempaan suuntaan, eikä onneks juoksua paljoo haittaa. Vaatteitten pukeminen on tosin vielä vähän vaikeeta ja olkapää muljahtelee välillä ikävästi. Eli ei se ihan kunnossa oo, mutta ei pitäs mitään rikki kuitenkaan isommin olla. Suunnistusmettään en kyllä ihan vielä uskalla mennä. En tiiä, mitä tapahtuis, jos kaatuisin taas. Jos jotain positiivista pitää hakee, niin ainakaan vamma ei oo jaloissa ja tiellä pystyn juokseen (lähes) normaalisti, vaikka suunnistukseen tulikin nyt ikävä pieni tauko.

Hyvää on myös se, että dippa on saatu käyntiin, mutta huonoo se, että en saanu niin paljon sitä maaliskuun aikana tehtyä, kun oli tarkotus. Nyt kuitenkin hetkeks dippa sivuun ja päätyönä oikiksen pääsykokeisiin lukua. Lukumotivaatioo kyllä löytyy, joten yritys on kova päästä sisään! Välillä oon tosin miettinyt, jaksaisinko taas opiskella vähintään 4 vuotta, mutta jos intoo riittää ja ne asiat kiinnostaa, niin miksei. Kyllä niitä töitä ehtii sitten tekeen koko loppuelämän tai opintojen välissäkin, jos siltä tuntuu. Kiitos korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen nyt on vaan viimenen kevät, kun mihinkään kantsii enää hakee, sen jälkeen onkin aika vaikeeta sisään päästä tällasen jo yhden korkeakoulupaikan vastaanottaneen. Kesällä pääsykoeprojektin jälkeen dippa jatkuu taas ja samalla paluu pääkaupunkiseudulle, ainakin hetkeks.

Mihin on viidessä vuodessa päästy? Asun kotona äitin ja iskän kanssa, reenailen, luen pääsykokeisiin samat abiverkkarit päällä ja leikin sillon tällön luokanopee. Kaikki on melkein niinku keväällä 2009. Sillon oli sentään poikaystävä, nyt ei oo sitäkään. Dammit. :)

Mitäs vielä, ehdottomasti kaunein, söpöin ja sulosin asia saapu maailmaan puolitoista viikkoa sitten, kun rakas ystäväni jo vuodesta 1997 synnytti ensimmäisen pienen söpöläisen. Ja puolentoista viikon päästä musta tulee ensimmäistä kertaa kummitäti, oon niin ilonen!

Eilen olis ollu lähtö suunnistusleirille Ruotsiin. Pitkään arvoin lähenkö vai en, mutta lopulta järki voitti ja päätin jäädä kotiin. Jos vaatteiden pukeminenkin on vaikeeta, tuskin musta olis ollu mettään vielä. Ja leirillä ei oo kiva olla vammasena, parempi vaan suosiolla jäädä kotiin juokseen ja lukeen. Vaikka into olis kyllä ollu kova ja viimeseen saakka ajattelin, että kyllä mä voin lähtee. Joskus on vaan pakko olla järkevä ja tunnustaa tosiasiat. Reissussa ei olis kiva lähtee lääkäriin, jos huonosti kävis. Nyt on vaan annettava olkapäälle hetki aikaa, tuleehan noita leirejä. Kisakausi on jo ovella, nyt ei oo aikaa telakoitua enää yhtään lisää!

Barcelonan kautta Suomeen sopeutumaan

Rakkaaseen koti-Suomeen palattu  jo tovi sitten, mutta yleisön pyynnöstä palaan vielä kerran Espanjaan ja tarkemmin Barcelonaan. Jospa tästä tekstistä olis jollekin jotain hyötyäkin, jos joku suunnittelee Barcelonan vierailua (voin suositella!). Päädyin tosiaan tulemaan Barcelonan kautta Helsinkiin, kun ensinnäkin lentoyhdistelmä Las Palmas-Barcelona + Barcelona-Helsinki oli puolet halvempi kun suora lento Palmasista Suomeen ja toiseks koska en ollu koskaan ennen käynyt Barcelonassa, oli kiva vierailla kaupungissa muutaman päivän ajan. Maratonin jälkeen pukkas pientä maratonflunssaa taas ja tällä kertaa iski vähän pahemminkin päälle. Kurkku oli pari päivää kipee ja nenä aika tukossa vähän kauemminkin. Loppureissusta pääsin sentään jo vähän aamulenkkeilemään (vaikka ei olis kannattanu, tauti vaan pitkitty), mutta muuten reissu meni aikalailla kartta ja kamera kädessä pyörimiseks kaupungilla.

Kolme päivää on aika lyhyt aika noinkin suuressa kaupungissa. Nähtävää olis ollu vaikka kuinka paljon ja piti tehdä vähän valintoja, mitkä on itelle ne kaikken tärkeimmät nähtävyydet. Jos aikaa olis ollu vähän enemmän ja olisin ollu kokonaan terve, olis ollu kiva tehdä joku pieni vaelluskin siellä. Vaeltamiseen sopivia metsikkömäkiä kun löyty ihan metroreittien ulottuvilta.

Metrokartta

Lento saapui Barcelonaan perjantaina myöhään. Vaatimattomaan, mutta siistiin ja sijainniltiin loistavaan hostelliin saavuttuani meninkin lähes suoraan nukkumaan. Lauantai valkeni harmaana, mutta aamupalan jälkeen päätin lähtee tutkimaan paikkoja. Olin jo kentältä ostanu T10 sarjakortin (10,30 eur) julkiseen liikenteeseen, joka on kyllä aika kätevä kortti turistille. Otin metron Estacion de Santsille eli Barcelonan päärautatieasemalle ja hommasin sieltä kaupunki- ja metrokartan. Päätin kävellä läpi kaupunkia määränpäänä Camp Nou eli FC Barcelonan jalkapallostadion. Paikan päällä huomasin, että illalla olis ollu FC Barcelona vastaan Valencia CF. Hetken jo mietin, pitäskö ostaa lippu ja mennä kattoon elämäni toinen jalkapallomatsi (eka oli Madridissa viime keväänä). Vesisade ja lippujen kalliit hinnat sekä se, etten mä oikeesti jalkapallosta mitään tajua kuitenkin ratkas sen, että päätin jättää väliin. Stadionvierailun jälkeen otin metron Placa Catalunyaan, jossa kävin ensin vähän Corte Inglesissä shoppailemassa ja sitten lisää shoppailua ja kahvittelua Ciutat Vellan kaupunginosassa sekä kävelyä pitkin kuuluisaa La Ramblaa takaisin majapaikkaan. Olin lukenu pari kuukautta sitten Carlos Ruiz Zafonin Taivasten vanki nimisen kirjan ja oli kyllä hauska vierailla samoissa paikoissa, joista kirjassa kerrottiin. Myös muut sarjaan kuuluvat kirjat, Enkelipeli ja Tuulen varjo  kuuluu tulevaisuuden lukulistalle.

Camp Nou

Vanhan kaupungin kujia

La Rambla

 

Sunnuntaina sää oli onneks parempi. Aurinko paisto, mutta pakko myöntää, että Gran Canarian lämpöön tottuneen mielestä aika kylmälle tuntu ja muutama villapaita piti takin alle laittaa. Ei ollu biitsikelit Barcelonassa, vielä. Kävin lyhyellä aamulenkillä satamassa ja aamupalan jälkeen lähdin kiertämään lisää nähtävyyksiä. Ekaks otin metron Gloriekseen, jossa tsekkasin Torre Agbarin, hassun kurkun mallisen ilmeisesti toimistorakennuksen. Sieltä kävelin pitkin Avenida Diagonalia Sagrada Familiaan, joka on varmaan yks Barcelonan päänähtävyyksistä. Ulkoopäin se ei vaan tällä hetkellä näyttäny niin upeelta kuin olis mahdollista, koska oli ilmeisesti ties kuinka monetta vuotta remontissa. Sisällekin olis päässy jos oli kiinnostanu, tosin liput tais maksaa yli parikymppiä ja jono oli varmaan 200m. Jätin väliin, vaikka varmaan ihan hieno kokemus olis ollu sisälläkin käydä. Päivän lopuks kävin vielä kurkkaamassa Placa Catalunyan lähellä olevan Universitatin, yhden niistä monista monista kymmenistä Barcelonan yliopistojen rakennuksista. Upee oli ulkoopäin. Myös muutamia kätköjä päivän aikana etsin ja löysinkin.

Torre Agbar

Sagrada Familia

Universitat



Maanantaina kävin aamulenkillä kirpeessä ilmassa, mutta hienossa auringonpaisteessa Barcelonan biitsillä. Hieno ranta ja varmasti mukavaa viettää aikaa siellä kun kelit alkaa sen sallimaan. Aamupäivästä sain sitten seuraa, kun Madridin matkaajat oli kotiutuneet reissusta ja lähes paikallistuneet Annina ja Sonja esitteli mulle vähän lisää vielä kaupunkia. Otettiin metro+juna+bussi yhdistelmä Tibidabo-vuorelle tarkotuksena päästä käymään huipulla, jossa sijaitsi hieno linna ja jonkinnäkönen huvipuisto. Epäonneksemme huipulle vievä juna ei kuitenkaan kulkenut kun viikonloppuisin, joten jouduttiin tyytymään vuoren puolivälissä sijaitsevaan näköalakahvilaan ja juotiin kupposet kahvia ja katseltiin edessä aukenevaa Barcelonaa. Kahvittelun jälkeen päätettiin lähtee valloittamaan toinen kukkula. Matka vei kohti seuraavaa mäennyppylää, Parc de Montjuicia, joka saavutettiin yhdistelmällä bussi+juna+metro+bussi+bussi. Huipulle olis päässy myös vaijerihissillä, joka oli kuitenkin remontissa. Onneks kuitenkin bussi kulki, ettei menny vaeltamiseks. Huipulla oli sitten hieno linna, jossa kierreltiin vähän aikaa. Matkalla bussilla alas ajettiin olympiakylän läpi ja nähtiin stadion. Piti oikein tarkistaa millon täällä oli olympialaiset, vuonna 1992. Päädyttiin Placa Espanyalle, jossa nähtiin hieno Palau National -palatsi, jonka edessä olevien suihkulähteiden voi tiettyinä iltoina nähdä "tanssivan" musiikin tahdissa. Illalla käytiin vielä syömässä kreikkalaisessa ravintolassa muutamien tyttöjen kavereiden kanssa ja sen jälkeen uni maistu.



Biitsi

Hotelli W Barcelona

Monument a Colom

Kahvittelua näköalakahvilassa, taustalla Barcelona

Castillo de Montjuïc

Paikallinen turisti Annina

 

Palau National

Tiistaina aamulla kahdeksan aikaan metro+juna lentokentälle ja lento Suomeen. Muutamaa päivää yli puolen vuoden reissu oli ohi. Nyt on jo reilu viikko totuteltu Suomeen ja sen ilmastoon. Toisaalta ihanaa olla Suomessa, toisaalta ikävä GC:tä. Aluks oli ihan outoo olla taas täällä, mutta pikkuhiljaa oon kyllä taas sopeutunu ja ainakaan vielä ei oo iskeny epätoivo. Edes loskakelit ei oo saanu mun hymyä hyytymään, kaikki on aikas hyvin täälläkin, vaikkei lämpötila ookkaan 25 ja ihonväri on jatkossa vaan vaalenemaan päin. Dipan järjestelytkin on lähteny ihan vauhdilla käyntiin ja kun samalla oon alottelemassa toistakin koulutukseen liittyvää projektia, on puuhaa varmasti keväälle ja kesälle ihan riittämiin. Toisaalta opiskelumotivaatio on kyllä syksyn pienen löysäilyn jälkeen kova ja innolla jo odotan, että pääsen tosissani kohta hommiin!

Vaikka kouluun panostaminen syksyyn verrattuna vähän nyt lisääntyykin, en mä urheiluakaan laiminlyö. Pieni peruskuntokausi on syksyn ja alkutalven ”kisakauden” jälkeen paikallaan. Sitä peruskuntoo lähdetään vahvistaan huomenna seuran hiihto(suunnistus?)leirille Jämille, jee! Kiva nähdä pitkästä aikaa kaikkia seurakavereita ja saada reeniseuraa. Lumi on kai Jämilläkin vähän tiukassa, mutta täällä Kangasalla sitä riittää! Pari hiihtolenkkiä oon jo Kyötikkälä-Vatiala välillä heittäny ja ihan hyvässä kunnossa on ladut. Mukavaa vaihtelua reeneihin! 2.5 viikon päästä Pirkan Hiihto 90km, vai onko? Se jää nähtäväks, mä oon valmis ;)

Gran Canaria maraton ja vaihdon loppu

Blogi laahaa vähän jäljessä, pahoittelut siitä niille, jotka innokkaana on odottanu mun maratonraporttia. Viimeset Kanaria-päiväni käytin kuitenkin tietokoneen sijaan mieluummin lomailuun perheen ja sukulaisten kanssa ja vasta lentokoneessa oli aikaa kirjotella tekstiä. Alkuviikko meni maratonista palautteluun: kierreltiin autolla saarta, käytiin shoppailemassa, siivottiin mun kämppä Las Palmasissa ja siirryttiin Puerto Ricoon hotelliin. Keskiviikkona ja torstaina tehtiin pari vaellusta geokätköilyineen ja käytiin vuorillakin, mutta oli kyllä niin kylmä ja sato vettä, ettei paljon tehnyt mieli siellä sen enempää hengailla. Myös uima-altaalla tuli aikaa vietettyä ja syötyä joka päivä hyvin, kun kerran pappa betalade. 

Tädin eka kätkö!

Lisää kätköilyä

Mutta sitten siihen maratoniin. Edellisen maratonin ja samalla ennätykseni juoksin siis Lanzarotella 8.12.2013. Joulu-tammikuussa olin reenannut  hyvin ja tehnyt pidempiäkin lenkkejä, joten lähdin matkaan ennätys mielessä. Reitti oli paljon tasasempi kun Lanzarotella, oikeestaan mitään suurempia mäkiä ei kaksi kertaa juostava 21.1km:n mittainen reitti sisältäny. Lauantaipäiväks mut kutsuttiin pressitilaisuuteen, jossa esiteltiin meitä juoksijoita, poseerattiin Haile Gebrselassien kanssa ja sen jälkeen Haile piti pienen luennon elämästään, taustastaan, harjottelustaan ja filosofiastaan. Tosi mielenkiintosta ja oon niin ilonen, että sain kutsun tähän tilaisuuteen ja pääsin tapaamaan tän paitsi mahtavan juoksijan, mutta myös todella sydämellisen ihmisen. Sain nimmarinkin maratonin rintanumerooni, joten sunnuntaina juoksin sitten Hailen nimmari mukanani. 

Aamulla oli vähän epätietoisuutta kisakeskuksen sijainnista: kukaan ei ollut pahemmin stressanut sijainnin tarkistamisesta. Onneks kaduilla maratonin pussit selässä kisapaikkaa kohti kävelevät juoksijat paljasti oikeen suunnan ja ei tullut edes kiire. Maratonin ja puolikkaan lähtö oli klo 9.00 aamulla, kymppi lähti jo 20min ennen. Pienet verkat ja siirtyminen kohti ykköskarsinaa 10min ennen starttia. Kuulin kuuluttajan luettelevan ennakkosuosikkeja ja jotain omaa nimeeni muistuttavaakin kuulu. Mun nimen lausuminen ei oo täällä kaikille ihan helppoo, ehkä siks oonkin saanut lempinimen Papi. 

Olin ajatellut lähteväni noin 4:15 kilometrivauhtia. Eka kilometri nyt tietysti oli vähän nopeempi, mutta nopeesti vauhti tasottu siihen 4:05-4:15 väliin. Vähän liian kovaa siis ehkä, mutta hyvälle tuntu. Kaduilla oli aika paljon yleisöö, mutta ei sellasta hulabaloo-meininkiä kun Tukholmassa olin kokenut. Selvästi suurempi tapahtuma kuitenkin kun Lanzaroten maraton, jossa juoksijat jäi selvästi alle tuhanteen. Täällä sentään oli jotain 6 000 ilmottutunutta kaikille matkoille yhteensä. Eka puolimaraton meni helposti ja oli paljon juoksuseuraa. Myös yleisö kannusti paljon ja yllättävän paljon ihan omaa nimeekin kuuli, josta sai paljon lisätsemppiä. Puolimaratonin väliaika oli 1:30:45, eli 15 sekuntia kauemmin kun Lanzarotella. Aikalailla samaa vauhtia olin siis tullu, erona vaan se, että Lanzarotella oli alkupuoliskolla aika paljon alamäkee, mutta toisaalta myös muutamia aika tiukkoja nyppylöitä kavuttavana. Seura väheni puolivälin jälkeen, suurinosa kun jatko 21km:n kohdalla maalia kohti menevään karsinaan. Kuitenkin vielä noin 10km puolivälin jälkeen juoksu tuntu hyvälle ja vahvalle. Vauhti oli vähän hiipunu, mutta ei radikaalisti vauhdin ollessa noin 4:45. Kuumuus alko painaan ja kolmenkympin jälkeen tapahtu jotain. Jalat meni vaan lukkoon, muuttu tosi väsyneiks. Matkaa maaliin reilu 10km. Ja voin kertoo, oli pitkät ja HITAAT 10km. Jos matkan varrella vielä kolmenkympin kohdalla olin laskeskellut 3:10 alittamisen olevan mahdollista, niin pikkuhiljaa piti todeta, että hyvä jos ennätykseni tänään teen. Tai kumpa pääsisin edes maaliin. Energiat alko oleen aika loppu, vaikka kyllä mä matkan varrella riittävästi join ja pari geeliä söin. Olis varmaan pitänyt syödä se kolmaskin, mut jotenkin se vaan unohtu. 

Loppu oli kyllä aika taistelua. Joku järkevämpi olis voinu jättää leikin kesken, mutta mua ei oo tehty luovuttamaan. Sitä paitsi palkintorahat oli taas opiskelijalle sen verran mukavat, että pelkästään jo niittenkin takia tiesin, että maaliin sitä tänään on juostava, muuten en kyllä itelleni anteeks anna. Ja kyllä mä juoksinkin, yhtään kävelyaskelta en ottanu. En olis varmaan pystyny enää jatkaan juoksua, jos kävelyks olisin välissä heittäny. Loppumatkan keskikilsavauhdit huiteli 5:30 ja 5:50 välillä, joten aika radikaalia vauhdin hiipumista sitä kyllä tapahtu. Tasasesti hiipuva maraton, well done Heini! Sehän meni just taas niinku oli suunniteltu. Masennus oli vielä kovin suuri, kun Garmin näytti 42.2km (aika 3:15 jotain) ja maalia ei näy. Siinä vaiheessa mä kyl mietin et mie romahan. Jotenkin sitä sitten vaan taisteltiin tajunnan rajamailla maalivaatteen alle ja pysäytettiin kellot aikaan 3:18:25, joka on kuin onkin noin minuutin kovempi aika kun Lanzarotella, vaikka tää reitti nyt ilmeisesti olikin sitten sen puoli kilsaa ylipitkä, kun iskän, äitin ja Niinan Garminit näytti samaa lukemaa. Maalissa lysähdin aitaan vasten makaamaan ja mut kiikutettiin pyörätuolilla ensiapuun. Vähän aikaa lepoo, vettä ja banaania ja kyllä se elämä alko siitä sitten voittamaan. Tervettä tämä urheilu! :) 10 minuutin ensiavun jälkeen järjestäjät tuli hakeen mua vippitelttaan, jonne onnistuin ihan ite jo käveleen. Teltassa sitten odoteltiin puolisen tuntia kukitusta ja nautittiin täydestä palvelusta. 

Taistelu palkittiin naisten sarjan toisella sijalla. Brittivoittaja (yli 45-vuotias!) oli ylivoimanen ajalla 2:54, mutta mun jälkeen alko oleen vähän tiukempaa, kolmas hävis mulle vaan noin pari minuuttia. Jos olis matka ollu vähän pidempi, voi olla, että olis saanu kiinni. Voi olla myös, että olisin lysähtäny sitä aitaan vasten jo ennen maaliviivan ylitystä. Kisan jälkeen olo oli ristiriitanen. Tottakai olin onnellinen sijasta ja niistä kaikista onnitteluista ja hehkutuksesta, joita sain siellä osakseni ja ilonen siitä, että ylipäätään pääsin maaliin. Toisaalta olin kyllä ja oon vähän pettyny aikaan. Selvästi mulla olis rahkeita juosta maratonia 3:10, jopa 3:05 aikaan, mutta kestävyys ei vaan riitä. Ehkä se on totta mitä Hailekin sano, liian nuorien ei kannata juosta maratoneja. Kuulemma vasta 24-25 vuoden iässä se on järkevää. Toisaalta kyllähän mun ikä siis riittää nippanappa! Mutta kestävyys ei. Toisaalta ei se vaadi kun vaan lisää vuosia ja reeniä. Tulokset.

Seniorisarjan voitto

Se, onko maratonharjottelu sitten tässä iässä vielä niin järkevää, on kysymys erikseen. Täytyy sanoo, että pieni juoksukilpailukärpänen on Kanarian reissun aikana purassu ja oon miettiny, jos tulevaisuudessa kävisin Suomessakin vähän enemmän juoksukisoissa ja hankkisen oikein lisenssinkin. Nuorempana juoksin radalla enemmänkin, mutta sitten se jäi moneks vuodeks, kun suunnistuspanostus vei kaiken ajan. Toisaalta jos oikeesti haluisin alkaa panostamaan juoksuun ja Suomen tasolla pärjätä siinä, vaatis se enemmän keskittymistä pelkästään urheiluun. Tarvisin valmennustukea, oma harjottelu kun välillä saattaa olla vähän tyhmää, jos kukaan ei oo vahtimassa. Pitäs elää enemmän kuin urheilija, aina ruuasta, levosta ja kehonhuollosta lähtien. Suunnistuksen asemaa pitäs miettiä. En sano, että suunnistus pitäisi kokonaan lopettaa, mutta eipä siihen täysilläkään vois panostaa, ainakaan joka matkalle. Yks vaihtoehto olis tietenkin panostaa sprinttisuunnistukseen, johon mulla ehkä vois parhaimmat edellytykset ollakin. Metsäjuoksu (varsinkaan vaikeekulkusissa maastoissa) kun ei koskaan oo ollu se mun vahvin osa-alue.  Toisaalta suunnistus on mulle kyllä sellanen elämäntapa, että eipä niistä tutuista kisa- ja leirikuvioista pois hyppääminen helpolla tulis onnistumaan. Täytyy miettiä ja katsella, mihin suuntaan tää tästä lähtee kääntymään. 

Maratoonarit Finisher-paidat päällä

Suomeen paluu alkaa oleen kohta totisinta totta. Puoli vuotta sitten alotin uuden elämän Kanarialla ja nää 6 kuukautta oli kyllä varmaan parhainta aikaa mun elämässäni. En kadu sekuntiakaan, että päätin vielä opintojen loppupuolella lähtee vaihtoon ja nimenomaan Las Palmasiin. Uusi sivu elämässä käänty perjantaina, kun itkua vääntäen Las Palmasin lentokentällä hyvästelin saaren ja aloitin matkan kohti pohjoista. Jotta lämpötilan muutos ei kuitenkaan tulis liian isona shokkina, päätin ottaan pehmeen laskun kylmyyteen ja viettää 4 päivää Barcelonassa, jossa en ollukaan koskaan ennen käynyt. Nyt on pari päivää pörrätty ympäri kaupunkia ja pikkuhiljaa metrokarttakin on tullu tutuks. On tää vaan iso city Palmasiin verrattuna... :) Jossain välissä pitäs vähän blogin ulkoasuakin fiksata, varmaan jossain määrin bloggailua jatkan kuitenkin nyt vaihdon jälkeenkin. Mutta säästetään se säätäminen Suomeen sit. Oon ollu kaks vuorokautta pois Granilta ja kauhee ikävä jo nyt, haluun takasin… Pala mun sydäntä jäi sille saarelle <3

Tenerife Golden Mile ja Teide

Viimestä kokonaista Kanaria-viikkoa viedään… Toisaalta surullista ja haikeeta, toisaalta jännityksellä myös odotan, mitä uutta ja mukavaa Suomessa odottaa. Vielä en kaikkee tiiä, mutta eiköhän se tässä kevään mittaan selviä mihin tie vie. 

Viime viikonloppuna tuli tehtyä pieni reissu Teneriffalle. Olin aikasemminkin käyny saarella perhelomalla ehkä 4 kertaa jos oikein muistan, mutta kiva oli päästä nytkin uudemman kerran taas ja nähdä saarta vähän eri näkökulmasta, paljasjalkaisen teneriffalaisen opastuksella. Matka oli tosiaan vähän extempore reissu. Kisoja ei viikonlopulle löytyny omalta saarelta yhtä vuorijuoksukisaa lukuunottamatta, joten puoliläpällä ryhdyin tarkistamaan naapurisaarten kisatarjontaa. Runners.es -sivusto auki ja bingo! 10km kisa Teneriffalla, täydellinen viimeistelyharjoitus 8 päivää myöhemmin juostavalle maratonille. Kauaa ei tarvinnut mun juoksukisoja harrastavaa kaveriakaan reissuun houkutella, joten hetkessä oli jo lauttapaikat varattu ja kisoihin ilmottauduttu. Ihan pelkästään yhden kisan takia ei olis viittiny useempaa tuntia suuntaansa matkustaa, joten päätettiin samalla jäädä saarelle maanantaihin saakka, jotta ehdittiin sitten kisaa seuraavina päivinä vähän kierteleen saarella ja näkeen mm. Teide. Majotuskin järjesty kaverin isän luota, eikä pelkkä majotus, oli kyllä kunnon täyshoitopaketti. Ruoka aina valmiina pöydässä odottamassa kun takasin tultiin, kunnon kanarialaisia ja espanjalaisia herkkuja tarjoiltiin joka aterialla. Ja selvennettäköön sen verran, jos se joillekin on epäselvää, en ollu vierailulla miniäkokelaan roolissa, en todellakaan. Ihan kavereita ollaan vaan. 

Teide

Lauantaina tosiaan aamulautta Las Palmasista Santa Cruziin, majoittuminen ja ruokailu. Iltapäivällä sitten lähdettiin ajeleen kohti Playa de las las Americasia, jossa kisa käytiin klo 19.00 alkaen. Kyseessä ei ollu mikään kauheen iso kisa, noin 200 osallistujaa ja kaks matkaa: 5km ja 10km. Yks lenkki oli 2.5km, jonka juoksin sitten neljä kertaa. Tai oikeesti se oli vaan 2 460m, jonka sain myöhemmin harmikseni todeta. Ei mahdollisuuksia siis ennätyksen kohentamiseen, kun reitti oli sen 160m alimittanen. Mutta ei se mitään, hyvä reeni tuli tehtyä. Juoksin kovaa, mutta en ihan täysiä. Juoksu tuntu mukavalta, vaikka joka kierroksella rantaraitilla juostessa tuulikin aika kovaa mereltä. Aikaa tähän 9 840 metrin reittiin meni 38:07, joten ihan tyytyväinen voi juoksuun olla. Juoksulla irtos naisten sarjan toinen sija norjalaisen oikeen juoksijatytön jälkeen, joka tais pistellä reitin n. 3min kovempaa. Siinä mulle tavotetta! 

Palkinnot

Sunnuntaina oli sitten kokopäiväretki saaren läpi, pääasiallisena tarkotuksena nähdä Teide ja nousta sen päälle, jos mahdollista. Alhaalla sato vettä kaatamalla aamulla, mutta onneks päivän mittaan noustiin pilvien yläpuolelle ja Teidellä olikin ihan mieletön auringonpaiste. Valitettavasti päälle ei päästy, kun hissi oli koko päivän suljettu kovan tuulen takia ja vaelluspolkukin poikki jään vuoksi, tosin ei nyt muutenkaan tähän väliin olis neljän-viiden tunnin vaellus oikeen sopinut. Mutta kivaa oli muutenkin, löydettiin muutamia kätköjä ja otettiin paljon kuvia. Maanantain retki suuntautu sitten saaren koillisnurkkaan, jossa vierailtiin muun muassa Pico del Inglesin huipulla ja Playa de las Teresittasin hiekkarannalla, jonka hiekka on tuotu Saharasta. Illalla sitten lautta kotiin. Oli kiva pieni minivierailu saarelle.

Löysin metsästä ihan oikeen aarrearkun!

Voiko olla tyttö näin onnellinen lumen näkemisestä?

Pico del Ingles

Playa del Teresitas

Muutenkin tällä viikolla on ollu kivaa tekemistä, mutta myös vähän velvollisuuksien hoitoa. Viimesiin tentteihin on pitäny vähän kertailla ja hoitaa loppupaperisotaa. Muun muassa kaupungintalolla sai taas tovin vierähtämään, mutta onpahan nyt uloskirjautuminenkin hoidettu. Tentitkin on onnellisesti ohi ja toivotaan, että menee läpi! Eiköhän ne mee. Tänään iltapäivästä meenkin lentokentälle vastaanottamaan porukat. Meijän Gran Canarian maratonprojektista tehtiin oikein lehtijuttukin La Provinciaan. Numerot haettu, kaikki hyvin! Vielä kun ne loput juoksijatkin saadaan paikalle. Huomenna sit mennään!

Elämää maratonin jälkeen

Vajaa pari viikkoo maratonista takana. Palautuminen on sujunut hyvin ja tällä viikolla oon jo alkanut juostakin taas vähän enemmän, mutta ihan vähän vaan. Mikään pakko ei oo ollu, vaan oon antanu itelleni luvan olla myös reenaamatta, jos siltä tuntuu. Maratonin jälkeen meinas tosiaan pieni flunssa iskee, mutta parin päivän levolla ja keventelyllä alkava nuha ja kurkkukipu lähti kokonaan, joten helpolla päästiin tällä(kin) kertaa. Just tässä mietin, että kipeenä en oo tän syksyn aikana ollu kunnolla kertaakaan. Varmaan ilmasto on suurin syy tähän terveenä pysymiseen, mutta saattaapa myös uudistuneella ruokavaliolla olla jotain vaikutusta. Oli miten oli, en valita.

Viikko sitten keskiviikkona Niina-sisko otti äkkilähdön lämpimään ja tuli mun luo kyläileen viikoks. Tuli tehtyä yhdessä kaikennäköstä kivaa. Viikon aikana vähän lenkkeiltiin, paljon shoppailtiin, käytiin lillumassa Spassa (jonne sain sisäänpääsyt palkinnoks yhdestä kisasta) ja pääsin saunaan ekaa kertaa koko syksynä. Lisäks juhlistettiin Ninnun 22-vuotissynttäreitä ja lahjaks annoin benjihypyn, jotka käytiin sunnuntaina hyppäämässä yhdessä muutamien muiden vaihtareitten kanssa. Oli ekat kerrat meille, mutta ei varmasti vikat. Pelottavaa, mutta niin siistii kyllä! :)

Perjantain juoksuvaellus

Vähän jänskättää

Mä lennän!

Synttärisankari ja Ikean Tårta mörk choklad

Viikon aikana tuli myös vähän reissailtua ympäri saarta. Lauantaina otettiin bussi alle ja suunnattiin Maspalomakseen. Päivän mittaan käveltiin dyynien ja rannan kautta Playa del Inglesiin. Matkalla etsittiin vähän Niinan ensimmäisiä kätköjäkin ja taas oon saanu yhden ihmisen koukutettua harrastuksen pariin. :) Etelässä aurinko paisto ja oli lämmintä, mutta tuuli oli aika kova. Dyyneillä kävellessä puhaltava hiekka välillä oikein sattu ja joka paikka oli ihan hiekassa. Illemmalla tavattiin vielä toisia lomalaisia Katsua ja Saulia Inglesissä ja käytiin yhdessä syömässä ja jätskillä vielä ennen kun palattiin Niinan kanssa takaisin pohjoiseen.

Samalla köörillä lähdettiin tiistaina tekeen kunnon retkee saareen ympäri. Auto starttas Palmasista klo 7:45 ja puoli yheksän jälkeen poimittiin Katsu ja Sauli messiin ja suunnattiin kohti Puerto de Mogania. En ollukaan ennen käyny Moganissa aamulla, ihanan rauhallista ja tosi kiva paikka. Kierrettiin satamassa ja kiivettiin näköalapaikalla (siellä oli kätkö). Moganista matka jatku saaren länsipuolta pitkin mielettömissä maisemissa kivaa serpentiinitietä pitkin. Reitti oli mullekin ihan uus, koskaan en ollu saaren länsipuolella vieraillu. La Aldea de San Nicolasissa pidetiin kahvitauko ja jatkettiin siitä saaren luoteisnurkkaan Agaeten kylään, jossa pidettiin vähän pidempi tauko. Agaeten jälkeen lähdettiin kiipeemään vuorille, jossa pidettiin ensimmäinen stoppi Pico de las Nievesillä, eli saaren korkeimmalla kohdalla. Tää oli mulle kolmas kerta siellä, mutta ensimmäinen kerta, kun näin jotain. Aina ennen on ollu kauhee sumu, kun siellä oon vieraillu. Pico de las Nievesiltä suunnattiin Roque Nublolle, jossa käveltiin paasille ja takasin eli noin reilu 3km ja Niina sai matkalla ettii pari uutta kätköö. Ilma vuorilla oli ihan mieletön, parempaa ilmaa ei olis voinu toivoo. Aurinko paisto pilvettömältä taivaalta ja ilma oli ihanan kirpeetä. Vaikka vähän tuuli, niin aurinko silti lämmitti. Roque Nublon jälkeen suunnattiin lähes suorinta tietä takaisin Inglesiin. Kotona Palmasissa oltiin kahdeksan jälkeen, joten yli 12h reissu oli. Illalla oltiin aika väsyneitä... Mutta oli meillä kyllä tosi hauska reissu ja hyvä läpileikkaus saatiin koko saaresta, mullekin osin ihan uusia reittejä.

Puerto de Mogan

Pico de las Nieves

Mitä täällä on?!

Roque Nublo

Koulun sain tän vuoden osalta pakettiin eilen ja tammikuussa on jäljellä enää pari tenttiä. Eli paljon vapaa-aikaa luvassa. J Huomenna illemmalla onkin tiedossa ensimmäinen kisa ja samalla kova reeni maratonin jälkeen, kun meen juokseen Maspalomakseen 10km:n kisan. Vuoden viimesen kilpailun juoksen uudenvuodenaattona Las Palmasissa. Ei uskois, että neljän päivän päästä on jouluaatto. Sitä joulufiilistä saa täällä kyllä aika hakemalla hakee. Kyllä siihen mun jouluun vaan kuuluu läheiset ja lumi (ja lahjat!). Mutta onneks sentään ihan kaikki kaverit ei lähde koteihinsa joulun viettoon, joten eiköhän me ihan hauska joulu saada aikaseks täälläkin. Ainakin tosi erilainen. Ens vuonna se oikee toivottavasti luminen joulu perheen luona maistuu varmasti vielä kaksinverroin paremmalta.