Mañana, mañana...

Otsikko ei viittaa huomiseen suunnistusliigan päätöstapahtumaan, vaikka kieltämättä aika innoissaan sitä tällä hetkellä odotankin. Mañana, mañana eli huomenna (tai myöhemmin, ens viikolla, ehkä ens vuonna) viittaa tässä tapauksessa tähän espanjalaiseen rentoon asenteeseen, jolla kaikkiin asioihin täällä suhtaudutaan.

Tällä viikolla viikonloppu alko jo torstaina, kun perjantai paljastu yllärivapaaks Pyhäinpäivän (Día de todos los Santos) vuoksi. Päivän suunnitelmat ehtikin muuttua aika moneen kertaan. Ihan alunperin piti olla normipäivä, reeniä ja koulua. Tiistaina tosiaan sitten kuultiin, että perjantaina onkin fiestapäivä, eikä luentoja ollenkaan. Eli tiedossa kunnon reenipäivä. Sitten bongasin, että päivällä olis mahdollista mennä hyppään benjihyppy ja sinne tulikin sitten ilmottauduttua. No torstai-iltana saadaan sitten tietää, että tapahtuma siirtyykin parin viikon päähän, koska on luvattu huonoo säätä!? Vähän suututti, olin jo ehtiny innostuun aika lailla, eikä tää uus päivä sovi aikatauluihin yhtä hyvin. Mutta hyppy on joka tapauksessa maksettu jo, että jossain vaiheessa tässä sen tuun vielä tekeen! No lohdutuksena tästä pettymyksestä mua pyydettiin mukaan saaren kiertoretkelle ja suostuin ilomielin, koska saaren länsiosa onkin vielä kokonaan vallottamatta. Mutta jo parin tunnin päästä tuli viestiä, ettei saaren kierto nyt perjantaina onnistukaan, koska kuskin pitää olla kaupungissa takasin jo klo 16:00. Lopulta päädyttiin sitten tekeen vähän lyhyempi retki muutamissa saaren pohjoispuolen kaupungeissa/kylissä. Täällä ei todellakaan siis kannata kovin pitkälle elämää suunnitella. Muutoksia tapahtuu koko ajan ja siitä ei paljon stressata. Myös ihan itsestään selviin asioihin vastaaminen ja asioiden hoitaminen saattaa joskus kestää aivan uskomattoman kauan. Olis kertoo parikin esimerkkiä, mutta annetaan olla tällä kertaa. Lisäksi lähes aina ollaan myöhässä joka paikasta. Suomalaiselta täsmällisyyden rakastajalta tällaseen kaikkeen tottuminen vaatii vähän aikaa, kun ei vielä kolmen kuukauden jälkeenkään oo täysin sopeutunu. Mutta tekee ihan hyvää mulle, viimeisimmät vuodet oon kuitenkin aika tukka putkella painanu kodin, koulun ja työpaikan väliä ja siinä samalla yrittäny aika paljon reenatakin, joten ihanan stressitöntä elämää sitä tällä hetkellä saa viettää. Ja aion kyllä todella nauttia tästä!

Muutama sananen eilisestä retkestä sitten. Vaikka se lopulta supistukin kokopäiväretkestä puolipäiväretkeks, niin paljon ehdittiin silti nähdä ja kivaa oli. Osassa paikoista olinkin jo vaellusten lähtö- tai päätepisteiden ansioista nopeesti vieraillu, mutta nyt pääsin vähän paremmalla ajalla tutustuun kohteisiin ja sain tietoo vähän pintaa syvemmältä. Arucasissa nähtiin kaupungin mahtava kirkko sekä sisältä, että ulkoa sekä vierailtiin kukkulan huipulla, Montaña de Arucasilla. Galdarissa pyörähdettiin Pintada Cueva museolla, jonka jälkeen mentiin ihmetteleen aaltoja ja majakkaa Faro de Sardinaan. Reissun viimeset kohteet oli Puerto de las Nievesin satama sekä Agaete, jossa käytiin muun muassa tsekkaamassa  El Dedo de Dios (Jumalan sormi) -luonnonmonumentti ja lopuks syötiin vielä rantaravintolassa vähän erilaisia tapaksia, lähinnä mustekalaa, juustoo ja perunoita kanarialaisittain. Opetin myös reissun aikana koko porukalle vähän geokätköilyn alkeita, ja pari matkan varrelle osunutta kätköö etsittiin ja löydettiinkin.

Arucasin kirkkoo vähän joka suunnasta, on se mahtava!

Ja sisällä oli Pyhäinpäivän seremoniat käynnissä (ei jääty kuunteleen)

Varmaan ihan ilman selitystäkin selvää, mikä se karkkipurkki siinä kädessä on

Matkaseurue

El Dedo de Dios oli vielä vuonna 2005 vähän hienompikin nähtävyys, mutta Delta-myrsky tuli ja vei huipun mennessään

Tässä elokuun vaelluksella nappaamassani kuvassa El Dedo de Dios ylhäältä päin kuvattuna

Huomenna sitten tosiaan vähän toisenlaista seikkailua tiedossa, siitä sitten raporttia myöhemmin. Nyt koulutehtävien kimppuun, ens viikolla oliskin pari välikoetta, joten parempi olis vähän jaksaa tsempata!