Tukholman maraton

Blogin puolella vierähtäny taas hurjasti aikaa viime kirjotuksesta. On ollu sen verran kiirettä, että ei oo oikeen ehtiny kirjotteleen, eikä mulla kyllä ihan kauheesti olis ollu mitään kirjotettavaakaan. Justhan mä vasta palasin Suomeen helmikuussa ja nyt on jo kesäkuu! Mutta kiva, että tuli kesä!

Tukholman maraton juostiin lauantaina ja se innosti herätteleen taas blogiakin henkiin. Kevät on menny reenien osalta vähän vaihtelevasti. Välillä tuntu, että kulkee, mutta liian usein että ei. Vuorotellen seinään on lentäny kirjat ja lenkkarit. Helsinki City Runin kävin juokseen kolme viikkoo sitten aikaan 1.40.08. Se jäi mun puolimaratonin ennätyksestä 13 minuuttia ja fiilis oli sen mukanen. Ei vaan kulkenu, enkä tiiä miks. Tai ehkä tiiän, voi olla että kokonaisrasitus elämässä nousi vähän liian suureks ja se vaikutti noin paljon urheilutuloksiin. Pahinta oli, etten tienny, oliko se ylikuntoo vai alikuntoo. Viikko HCR:n jälkeen Ideapark-juoksussa kymppi kulki vähän reilu 40min, joka ei sekään mikään loistoaika mulle ollu, mutta anto toisaalta uskoo siihen, että ehkä mä en aivan montussa ookkaan, reunalla korkeintaan. Sen ansioista päätin, että kyllä sitä Tukholmaan lähdetään koittamaan, vaikka lähtökohdat oli mitä oli ja viimeviikkojen reenit koostu lähinnä verkkailusta ja muutamista suunnistus- ja polkujuoksukisoista (suosittelen!).

Lähdettiin taas koko perhe juokseen. Tää oli nyt kolmas yhteinen maratonprojekti, ensimmäinen oli vuosi sitten Tukholmassa, toinen tammikuussa Las Palmasissa. Tällä kertaa valittiin Siljan sijaan Viikkari ja Helsingin sijaan Turku. Aikaisin aamulla kunnon tankkaukset laivan buffetissa, eipä tarvinnu enää ennen juoksua muuta syödä. Tukholmassa aamusää oli sateinen ja toivoin, että ilma pysyiskin viileenä. Niitä hellemaratoneja olin juossu jo kaks ja se oli kaks liikaa. En vaan oo kovin hellekestävä tyyppi. Vähän aikaa hengailtiin satamassa, kunnes lähdettiin tunnelbanalla kohti stadionia. Numeroitten haku ja lähtövalmistelut sai alkaa!

Mun numero oli 3881 ja lähtöryhmä C, eli aika edestä pääsin lähteen (brutto- ja nettoaikojen ero 12 sekuntia). Kovin kummosia tavotteita en ollu uskaltanu asettaa, kun kunto oli suuri kysymysmerkki. Salaa haaveilin omasta ennätyksestä (alle 3.18), mutta HCR:n perusteella se tuntu melko vaikeelta. Käteen kellon viereen valikoin 3.15 aikataulun, olis hauska seurata, kuinka siinä tavoitteessa pysyy. Lähtöpamaus koitti ja juoksu alkoi. Olo tuntu tankanneelta ja meno ei mitään kauheen irtonaista ollu. Eka kymppi suju aikaan 43.09 eli ei mikään hurja vauhti. Eka kierros (17km) suju hyvin porukassa juostessa ja tokalle kierrokselle lähtiessä tajusin, että alko pikkuhiljaa tulla selkiä vastaan. Juoksufiilis parani ja olo tuntu vahvalta. Saatoin jopa vähän kiihdyttää vauhtia, mutta yritin pitää mielessä, että matka on vielä pitkä. Puoliväli koitti aikaan 1.31.35. Rupes melkein naurattaan, se oli lähes 9 minuuttia kovempaa kun HCR:ssä. Mutta toinen samanmoinen oli vielä jaksettava ja ajassa ei siinänsä vielä hurrattavaa ollu, koska Lanzarotella ja Gran Canarialla puolivälin väliajat oli molemmissa noin 1.30.30 ja hyytyminenhän niissä molemmissa tuli loppuaikojen painuessa aikoihin 3.19 ja 3.18. No matka jatku Djurgårdenissa ja lisää selkiä tuli vastaan. En oikeestaan aatellu ollenkaan jäljellä olevaa matkaa, otin vaan tavoitteeks aina seuraavan selän, jonka otan kiinni ja taas seuraavan ja taas seuraavan. Lisätsemppiä sain kun ohittelin pieninumeroisia eliittilähtöryhmän naisia. Olin päässy jonkinmoiseen flow-tilaan ja jalat tuntu älyttömän vahvoilta. Kannoin mukana kolmee geeliä, mutta matkalla tajusin, etten taida niitä tarvita. Tankkaus oli onnistunu ja lisäenergiat sain järjestäjien urheilujuomista, joita joinkin lähes aina kun mahdollista ja lisäks kulu paljon vettä (kurkkuun ja muutenkin päälle). Kolmenkympin jälkeen kun saavuttiin takasin kaupunkiin, sain vielä lisää energiaa, kiitos yleisön. On toi Tukholma kyllä loistava paikka juosta maraton, siitä yleisöltä saamasta tuesta saa niin älyttömästi lisätsemppiä. Matka jatku ohituskaistalla ja mielessä mietin vaan, kuinka vieläkin tuntuu niin älyttömän helpolta. Garmin näytti vauhdiks suurinpiirtein samaa vauhtia kun alkumatkastakin ja ihmettelin, missä se hyytyminen viipyy, matkaakin oli mittarissa jo yli 35km. 3:15 tavotetta olin hinannu alaspäin jo aikapäivää sitten ja aattelin, että olis hienoo päästä alle 3:10. Jossain vaiheessa siinä 5km ennen maalia rupesin laskeskelemaan, että jopa alle 3:05 on mahkut, jos jaksan vaan loppuun saakka. Loppu tuli kivasti ja 2km ennen maalia tajusin, että tää on oikeesti ensimmäinen maraton, kun en hyydy, mä oikeesti jaksan juosta samaa vauhtia loppuun saakka. Vähän ehkä vielä kiristin vauhtia viimellä kilometrillä ja alko tuntuun pahalta. Mutta ei se mitään, se fiilis oli vaan niin mahtava. Ja kun vihdoin stadionin takasuora aukes, otin vielä kunnon loppukirin. Bruttokello näytti ajaks 3.05.11 ja nettoaika meni kuin menikin alle 3.05 aikaan 3.04.59. Uus ennätys synty 13 minuutilla ja fiilis oli kyllä mahtava. Kaikkien kevään vaikeuksien jälkeen aika tuntu ihan uskomattomalta, kun alunperin pelkäsin matkasta tulevan todella tuskainen. Osaltaan kiitos Tukholman loistavan juoksusään, hyytymistä ei tällä kertaa vaan tapahtunu. Loppupäivänä en voinu muuta kun hymyillä. Seuraava tavote on selvä. Sitä millon se haamuraja alittuu en vielä tiiä, mutta tää päivä anto uskoo siihen, että joskus se vielä tulee tapahtumaan. Ehkä piankin, jos pysyn terveenä ja vammattomana. Ja onhan mulla tässä aikaa, ainakin 20 vuotta.

Aikataulut ranteeseen ja menoks!

Statistiikkaa omasta juoksusta (lähde: http://results.marathon.se/2014)

Kun siskokin pääsi alle neljän tunnin ja äiti ja iskä aikaan noin 4.37, jäi reissu selvästi plussan puolelle. Ennen kisaa vannoin, että tää on mun viimenen Tukholma, ehkä viimenen maratonkin pitkään aikaan. Nyt en enää tiiä... Vähän houkuttelis kyllä ens vuonnakin taas! On tossa maratonjuoksussa jotain, mihin oon nyt jääny koukkuun. Tai kaikki ollaan jääty. Ehkä syksyllä joku maraton vois olla paikallaan, jos reenit sujuu hyvin. Nyt kesä on kuitenkin suunnistuksen aikaa ja Jukola odottaa vajaan kahden viikon päästä. Tänä vuonna laitan lampunkin päähän ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009, kun pääsen alottaan Jukolan! Toki Venlat juoksen siinä päivällä ensin. Innolla odotan pääsyä Kuopion metsiin!

Family selfie