Corte Inglésin juoksukisan jälkitunnelmia

Sunnuntai-iltaa täältä peiton alta. Referaatin kirjottaminen on työn alla, mutta välissä voin vähän raapustella kuulumisia tänne bloginkin puolelle. Aamupäivällä juostiin XXVIII Carrera Popular El Corte Inglés. Tällä kertaa en tuu hehkuttaan, kuinka hieno tapahtuma oli. Oli aika ahdistavaa oikeesti. Porukkaa oli aivan liikaa kisa-alueen kokoon nähden, aikataulut oli 40min myöhässä, kisan jälkeen palkintojenjakoo sai odotella yli 1.5 tuntia, enkä ollu ees varma, saanko palkintoo ollenkaan. Kaiken lisäks vettä sato kaatamalla ja reppu ja vaatteet kastu ja vähän jäädyinkin. En ollu varautunu sateeseen, kun aamulla kotoo lähdettäessä oli ihan aurinkoista.

Yhteensä eri lähtöjä tässä tapahtumassa oli toista kymmentä. Pienimmät lapset juoksi ensin, ja se oli kauheeta katteltavaa, kun monet kaatu ja jäi takaa juoksevien ylijuoksemaks. Vähän liian ahdas juoksureitti ja aivan liikaa ihmisiä yhtä aikaa juoksemassa. Omassa lähdössäni oli mukana pääsarjan naisten lisäksi junioritytöt sekä nuoret- ja veteraaninaiset. Eli ihan kunnolla oli populaa meidänkin lähdössä. Matka oli tosiaan vaan 2610m ja aikaa mulla meni noin 9min 15sek. Kovin hyvältä ei oma juoksu tuntunut, eilen tuli vähän valvottua kun juhlittiin kämppiksen synttäreitä. Vaikka alkoholilla läträämisen jätinkin kokonaan synttärisankarin ja muiden juhlavieraiden tehtäväks, tuli kuitenkin valvottua ja syöpöteltyä sen verran, ettei ihan tuorein ja kevyin olo ollu kisaan lähdettäessä.

Kisassa oli mukana saaren kaikki parhaat, joihin oon tähän mennessä täällä törmänny, joten kovaa taistelua käytiin kärkisijoista. Voittaja ja kakkonen (=NightRunin 10km:n ja puolimaratonin voittajat) oli selkeesti parempia, mutta kolmannen kanssa kävin kovaa kamppailua. Tällä kertaa ei vaan loppukiri irronnu ja jouduin tyytymään neljänteen sijaan. 150 euron lahjakortti Corte Inglésiin (=paikallinen Stockmann) lämmitti mieltä sen verran, että loppujen lopuksi tapahtuma jäi kuitenkin plussan puolelle. Kyllä tuolla reilun 9min rutistuksella ihan tuntipalkoille pääsin minäkin, voittajan 400 euron kortista puhumattakaan.

Nyt aletaan pikkuhiljaa keventään ja viikon päästä sunnuntaina olis tarkotus juosta vielä 10.5km:n viimeistelyreenikisa, jos vaan saan ilmoittautumisen hoidettua. Se ei oo täällä aina niin helppoo! Ens viikonlopun jälkeen jalat sitten lopullisesti kattoon. Kahden viikon päästä on muuten maraton jo juostu. Toivottavasti olo on väsynyt, mutta onnellinen. 

LPA NightRun ja palkintoreissuja

Lauantaina kisattiin kauan odottamani LPA NightRun, jossa matkoina oli kymppi ja puolimaraton. Kun Lanzaroten maratonille oli aikaa aika tarkalleen 3 viikkoa, sopi puolimaraton omaan ohjelmaan paremmin kun hyvin viimesenä pidempänä kovana reeninä. Yhteensä juoksijoita oli tässä loppuunmyydyssä tapahtumassa 3000, joista noin 2100 kympillä ja loput puolimaratonilla. Startti oli vasta klo 20.30 illalla, joten lauantaipäivä menikin lähinnä syödessä ja aikaa tappaessa, pienen lenkin heitin myös aamupäivällä. Kisapaikalle siirryttiin hyvissä ajoin seittemän jälkeen mun torstaina Suomesta saapuneen huoltaja-kannustaja-manageri-valmentaja-Tiinan kanssa. Vähän aikaa kisatunnelman haistelua, hyvät verkat ja sitten olinkin jo valmis tähän elämäni kolmanteen puolimaratonkilpailuun. Miten niitä ei ookkaan tullu sen enempää juostua?

Vihreä ranneke ranteessa takasi sen, että pääsin lähteen ensimmäisestä lähtöryhmästä (tavotevauhti <4.30min/km). Siirryinkin hyvissä ajoin lähtökarsinaan, jossa oli vielä mahdollisuus pitää lämpöö yllä juoksemalla pientä ympyrää. 5min ennen pamausta sitten ryhmittäydyttiin lähtövaatteen alle. Ihan eturiviin en tunkeutunu, mutta kohtuullisen eteen silti päädyin. Tsekkasin vieruskaverinaisten numeroita (keltasia vai valkosia, puolimaraton vai kymppi?) ja totesin, että kaks kovannäköistä keltanumeroista kilpakumppinia ainakin löytyy.

Puolimaratonin reitti, 13.5 kilometrin kohdilla oltiin aika lähellä kotia

Tavotteena mulla oli alottaa 4.00-4.10min/km vauhdilla. Tiesin kyllä jo valmiiksi, että se ei tulis ikinä onnistuun. Varsinkin, kun kympin juoksijat oli joukossa mukana, oli riski enemmän kun suuri, että vauhti karkais käsistä heti alussa. Yritin muistuttaa itelleni, että pidä oma juoksu. Älä välitä muista juoksijoista, älä ainakaan säntää kympin juoksijoiden vauhtiin. Ensimmäisten neljän kilometrin keskinopeudet oli 3.50-3.58. Mutta juoksu tuntu kyllä älyttömän helpolta, vähän joutu jopa hiljentään, jottei ihan hurjasteluks olis menny. Neljän kilometrin jälkeen vauhti tasottu neljän minuutin tuntumaan, keskivauhdit nelosen molemmin puolin. Vajaaseen yheksään kilometriin saakka oli tosi upeeta juosta, yleisöö oli paljon, kannustus kovaa ja juoksu tuntu helpolta. Vähän ennen yheksää kilometriä kympin ja puolimaratonin reitit eros ja tapahtuman luonne muuttu. Yleisö katos moneks kilometriks kokonaan ja juoksijatkin harveni aika tavalla. Onneks nyt koko ajan oli sentään joku, ettei ihan yksin tarvinnu juosta. Puolivälin tienoilla yli yks hitaampi kilometri (4.26), mutta siihen osukin pitkähkö ylämäki. Kolmeentoista kilometriin saakka juoksin nopeimpana naisena ja sain kiritystä järjestäjien pyöräilijältä, jonka tehtävänä oli seurata nopeinta naista. Sitten Patricia pyyhälsi ohi, eikä ollu kyllä mitään toivoo seurata. Toisaalta en edes yrittäny, jatkoin omaa tasasta vauhtiani, mutta kirittäjäpyöräilijän seuran menettäminen vähän harmitti. Aina 15 kilometriin saakka vauhdit pysy vähän reilussa nelosessa, eli ihan hyvin pystyin vauhtia pitämään yllä. 15 kilometrin väliaika näytti 1:00:02, ja olo tuntu hyvältä ja jaksavalta. Mutta siitä ne ongelmat sitten alko. Reitti teki käännöksen takasin pohjoseen päin ja viimeset kuus kilometriä juostiin suoraa rantabaanaa pitkin. Mereltä tuuli aika kovaa, vastatuuli tottakai. Yritin suojautua miehen taakse juokseen, mutta ei se paljon helpottanu. Vauhdit tippu aika radikaalisti, viimesten kokonaisten kilsojen keskivauhdit oli 4:35, 4:26, 4:26, 4:17, 4:21 ja 4:20. Lopulta kellot pysähty aikaan 1:27:39, joka on kuitenkin noin 3min vanhaa ennästystä kovempi aika, joten ei kai sitä kovin pettyny voi olla, vaikka väliajat antokin odottaa vielä parempaa. Olosuhteille ei kuitenkaan mitään voi ja voihan olla, että vauhdit nyt muutenkin olis loppua kohden vähän tippunu. Juoksu ja tuntemukset sen aikana antavat kuitenkin uskoa, että suunta on oikea ja tästä on hyvä jatkaa kohti Lanzaroten maratonia.  Tulokset täältä.

Fotos: Carlos Diaz - Recio

Maalissa oli taas aikamoinen hulabaloo. Saatiin lämpimät (sade)viitat zipin palautuksen yhteydessä ja maalialueella oli juoksijoille tarjolla hurjasti ruokaa ja juomaa: banaania, appelsiinia, pähkinöitä, kuivattuja aprikooseja ja taateleita, karkkia, lakuja, patukoita, limpparii, urheilujuomaa... Paljon sain onnitteluja ja juttelin niitä näitä muiden juoksijoiden kanssa. Lisäksi kävin vaatteiden vaihdon jälkeen hieronta/fysioterapiassa, ja fysioterapeutti löysikin muutaman jumitilan mun jaloista. Sain vähän hierontaa ja jumppa- ja venyttelyohjeita. Lupaan itelleni näin julkisesti huoltaa, jumpata ja venytellä jalkoja vähän ahkerammin, ennen kun taas mitään vammoja ehtii syntymään. Loppuillasta järjestettiin sitten vielä näyttävä palkintojenjako, konsertti ja ilotulitus. Tiinan kanssa lähdettiin puolenyön aikoihin kotia kohti, mutta ite kävin kyllä niin ylikierroksilla vielä pari tuntia, että unta pystyin edes alkaa ajatteleen vasta kahden jälkeen. Koko yön nukuinkin tosi huonosti, heräilin koko ajan ja oli kauhee nälkä. Ei oo ihan tervettä niin kovaa ja pitkään juokseminen noin myöhään illalla.

Fotos: Carlos Diaz - Recio

Mitäpä sitä muutakaan nainen voi palkinnoks kaivata kuin viiniä ja kilokaupalla suklaata

Aamulla herätys oli kuitenkin jo seittemän jälkeen, kun oltiin sovittu saaren kiertoautoretki. Matkaseurue koostu tällä kertaa neljästä Suomen tytöstä + kuski. Reitti kulki ensin Arucasiin (kirkko ja kukkulan vallotus), Teroriin (sunnuntaimarkkinat ja aamupalakahvitauko), Pico de las Nieves (korkeimman huipun vallotus), Roque Nublo (kävely paasille ja kolme kätköö), Puerto de Mogan (iltapäiväauringosta nauttimista, ruokailu italialaisessa ja auringonlasku) ja Maspalomas (dyynit pimeellä). Alkuretken kaupungeissa oli pilvistä ja vähän sateista, vuorilla oli jäätävää (minkä  voi ehkä kuvistakin aistia) ja Moganissa lämmintä ja aurinkoo. Ihan mukava reissu oli. Hyvä läpileikkaus saatiin saaresta, paljon ehdittiin yhden päivän aikana nähdä. Ite olin kyllä vähän haamu koko päivän, pikkasen yritin autossa nukkua, mutta mutkasilla serpentiiniteillä se ei ollu niin helppoa.

Päivän reitti suurinpiirtein

Tytöt ja Arucasin kirkko

Tytöt ja Pico de las Nievesin huippu

Kätköilyä Roque Nublolla

Puerto de Mogan <3

Maanantaina otettiin Tiinan kanssa suunta kohti etelää ja Playa del Inglesiä. Vaikka matka kotoo on vaan reilu 40km, on se elämänmeno siellä vaan niin erilaista. Tuntu ihan kun olisin ollu lomalla, ja niinhän mä olinkin! Hotellimajotus järjesty edulliseen hintaan ja kun aurinkokin paisto ihan täysiä molemmat päivät, ei kunnon lomafiilistä voinu pilata mikään. Kahden päivän aikana ehdittiin nauttia auringosta rannalla ja kiertää dyynit, tehdä pitkä kävelylenkki Inglesistä San Agustiniin ja takasin rantabulevardia pitkin, vähän geokätköillä, juoksulenkkeillä, syödä hyvin, pulikoida uima-altaassa (aamulla, päivällä, yöllä...) ja vähän pyörähtää yöelämässäkin. Teki kyllä niin hyvää tällainen pieni miniloma tähän väliin. Tiistai-iltana palattiin takasin Las Palmasiin ja sato vettä... Onneks sentään keskiviikko ja torstai oli taas kotonakin kuuma ja aurinkoista, joten ei tarvii ihan vielä suunnitella pysyvää muuttoo etelään.

Kätköilyä dyynien keskellä

Yhdeltä kätköltä yllätetty uusi kätköily-ystäväni från Sverige

Lomaan vaan kuuluu sangria

Tuli syötyä puolikas kana ja kokonainen kala. Nyt voikin taas palata mussuttaan sitä jauhelihaa ja tonnikalaa...

Tiina lähti eilen takasin Suomeen ja samalla munkin lomailu loppu. Viikonlopun aikana pitäiskin vähän opiskella, kun tuli jonkin verran laiminlyötyä koulua tän viikon aikana. Lisäksi sunnuntaina on taas pieni kilpajuoksupyrähdys, kun Las Palmasin keskustassa järjestetään XXVIII Carrera Popular El Corte Ingles 2013 -juoksutapahtuma. Matka on tällä kertaa naisilla vaan 2610m, joten vähän kovempaa saa juosta kun viime lauantaina. Eipä oo maratoniinkaan aikaa enää kun reilu kaks viikkoa. Odotan kyllä innolla koko Lanzaroten reissua!

Haaste

Sain blogihaasteen Venlalta, joka pyysi meitä muita bloggaavia suunnistajia vastaamaan tähän hauskaan haasteeseen. Ja mähän vastasin!

Säännöt:

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 faktaa itsestään.
2. Hänen tulee myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun täytyy keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille.
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 300 lukijaa.
5. Haasteessa tulee lukea kenet on haastanut ja kertoa se haastetuille.
6. Itseään haastanutta ei saa haastaa uudelleen.

11 faktaa minusta:

1. Oon syntynyt Tampereella, kasvanut Kangasalla, opiskellut Espoossa, työskennellyt Helsingissä ja tällä hetkellä asustelen, opiskelen ja reenailen Las Palmasissa Gran Canarialla. Kevään kuvioista ei vielä mitään hajua, ties vaikka löytäisin itteni Rovaniemeltä.

2. Opiskelen kiinteistötaloutta Aalto-yliopistossa, tällä hetkellä oon vaihdossa siis kohteessa Universidad de Las Palmas de Gran Canaria. Viides vuosi meneillään ja opinnot alkaa oleen siinä pisteessä, että tän syksyn jälkeen on enää dippatyö jäljellä. Uus tutkinto on vähän alkanu houkuttaan, mutta pitää tässä vielä pohtia ja miettiä ja kattella...
3. Perhe on mulle tärkeä, nyt sen viimeistään tajuaa, kun koti-ikävä hiipii mieleen aina sillon tällön, vaikka muuten tosi hyvin täällä viihdynkin. 

4. Ystävät on myös tärkeitä! Mulla on paljon kavereita ja muutamia oikein hyviä ystäviä. Välillä oikeen harmittaa, että yhteydenpito jää liian vähälle, kun elämä on muka (ollu) niin kiireistä. Lupaan tehdä parannuksen ja järjestää aikaa enemmän ystäville!
5. Oon 159cm pätkä ja ostan kenkiä sekä lasten- että aikustenosastolta (koko 35-36).
6. En oo keliaakikko, mutta syön nykyään vaan gluteenitonta ruokaa. Tää mun ihmiskoe on jatkunut nyt aika tarkkaan 3kk ja toimii mulla!
7. Rakastan salmiakkia, mutta en välitä juurikaan suklaasta. Nuorempana vihasin sitä, nykyään pystyn syömään, mutta en erityisemmin nauti siitä.

8. Tykkään kutoa ja virkata telkkaria katsellessa ja matkoilla. Yhdessä vaiheessa tehtailin tonttuja, mutta nyt en oo pariin  vuoteen tehny yhtään. Vois taas alottaa, vieläköhän muistan ohjeen...

9. En tykkää istua täysissä busseissa ja mieluisin väline liikkua onkin pyörä. 
10. En osaa oikein levätä, mutta se on taito, jonka haluaisin oppia. Vois auttaa urheilu-uralla kehittymisessäkin.
11. Mun horoskooppimerkki on oinas.

Vastaukset Venlan kysymyksiin:

1.  Mikä suunnistuksessa koukuttaa?

Se, että saa käyttää aivojakin eikä vaan juosta minkä jaloistaan pääsee (vaikka siitäkin tykkään). Suunnistus on lajina tosi haasteellinen, eikä suunnistaja oo koskaan valmis, vaan aina on varaa kehittyä paremmaks ottamalla opiksi omista virheistään. Lisäksi rakastan liikkua metsässä, joten harjottelu on paljon monipuolisempaa, kun osan lenkeistä saa juosta metsässä kartta kädessä tai ilman.

2. Mitä muita lajeja harrastat/olet harrastanut?
Suunnituksen alotin 7-vuotiaana ja junnuikäsenä kilpailin paljon myös hiihtosuunnistuksessa ja jonkin verran yleisurheilussa kestävyysmatkoilla. Eikä pidä unohtaa pyöräsuunnistusta, tulihan sieltäkin muutama SM-kulta napattua. Hisu (ja pysu) on panostuksellisena kilpailumuotona saanu jäädä, mutta paluu juoksukisoihin houkuttaa. Hiihtoo ja pyöräilyä tulee harrastettua oheisharjotteluna jonkin verran, koska jalat ei kestä pelkkää juoksua.

3. Onko sinulla suunnistukseen liittyviä tavoitteita ensi kaudelle? Mitä?
Jos vammattomana onnistuis talven ja kevään pysymään, niin se olis jo hienoo. Tottakai tavotteena on nostaa omaa tasoo ja hivuttautua lähemmäs kansallista kärkeä.

4. Missä maissa olet suunnistanut?
Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Venäjä, Viro, Latvia, Liettua, Italia, Sveitsi, Espanja, Portugali, Australia. Lisäksi hiihtosuunnistanu Bulgariassa ja Itävallassa. Unohtukohan joku?

5. Peukalo- vai levykompassi?
Peukku.

6. Mikä on lempparitreenisi?
Kovat testijuoksut, joissa pääsee yrittään rikkoon aiempia omia ennätyksiä. Pyynikin testijuoksu ehkä kaikista mieluisin. Se fiilis sen jälkeen!

7. Mikä on lempimaastosi? Maastotyyppi, paikkakunta tai jopa lempikartta?
Kyllä se on kangasalaisena Ponsa sanottava. Siellä on jo naperosta saakka eksytty, itketty, naurettu, puristettu, rutistettu, iloittu ja ennen kaikkea nautittu.

8. Onko sinulla joku erityistaito tai -kyky?
Ööö, onko mulla? Ei tuu kyllä mitään kovin erityistä taitoo tai kykyä heti mieleen.

9. Mikä on lempikirjasi? Miksi?
Miika Nousiaisen Maaninkavaara. Se on vaan niin hauskasti kirjotettu ja varsinkin jokaselle kestävyysurheilijalle ja -kuntoilijalle varmasti lukemisen arvonen lukukokemus. Oon lukenu kolme kertaa ja voisin lukee neljännenkin.

10. Jos voisit lahjoittaa miljoonan jollekin taholle, mikä se olisi?
Lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen. Jos pitää yks taho valita, niin tietenkin oma suunnistusseura Kangasala SK.

11. Jos voisit asua missä tahansa, missä asuisit?
Tätä oonkin täällä ulkomailla asuessani pohtinu. Niin paljon kun tällä hetkellä nautinkin tästä lämmöstä ja elämästäni täällä, niin kyllä se vastaus vaan on Suomi. Ja vaikka Espoossa oonkin viimeset neljä vuotta asunu, niin kyllä veri vetäis takasin Tampereen suunnalle.

Omat kysymykseni haastamilleni bloggaajille eri puolilla maailmaa:

1. Miten olet viihtynyt vieraassa maassa?

2. Kuinka kauan olet ollut reissussa ja kuinka kauan tulet vielä olemaan?

3. Mitä kaipaat Suomesta eniten?

4. Mikä on suurin kulttuuriero Suomen ja oleskelumaasi välillä?

5. Ärsyttääkö jokin asia tai tapa oleskelumaassasi?

6. Millainen on hintatasoero Suomen ja oleskelumaasi välillä? Voit antaa muutaman esimerkin.

7. Syötkö samoja ruokia kuin Suomessa söit, vai onko ruokavaliosi muuttunut jotenkin?

8. Oletko saanut paljon uusia kavereita, joiden kanssa tulee pidettyä yhteyttä myöhemminkin?

9. Pidätkö kohteesi ilmastosta vai onko ikävä Suomen syksyä ja talvea?

10. Voisitko kuvitella jääväsi asumaan maahan pysyvästi?

11. Lopuksi anna kohdekaupungistasi yksi  nähtävyysvinkki, joka matkailijan tulisi nähdä.

Mä päätin haastaa mukaan muita maailmalla vaihto-opiskelevia tai työskenteleviä ihmisiä, jotka kirjoittelee blogia seikkailuistaan. Osan tunnen oikeesti, osan vaan blogimaailmasta. Tiedän, että reissun päällä haluaa nähdä ja kokee mahdollisimman paljon, eikä välttämättä aikaa riitä vastata haasteeseen, mutta kiva jos joku edes innostuu ja ehtii. :)

Iiris (Malesia): http://allyouneediskl.blogspot.com

Iina (Australia): http://wakemeupinaustralia.blogspot.com

Lauri (Portugali): http://mohikaaninmatka.blogspot.com

Santtu (USA): http://santunmatkassa.blogspot.com

Eija (Uusi-Seelanti): http://longforking.blogspot.co.nz

Sonja (Kenia): http://nimekuota.wordpress.com

Julia (USA): http://juoksutarinoita.blogspot.com

Taru (Itävalta): http://levotonhaaveilija.blogspot.com

Nina (Alankomaat): http://groningenina.blogspot.fi

Henna (Irlanti): http://hennairlannissa.wordpress.com

Anni (Kiina): http://annikiinassa.blogspot.fi

Etelän reissuja

Viikonloppuna tuli reissattua kaks kertaa  etelään ja takasin. Lauantain matka Puerto Ricoon oli yhdistetty työ- ja huvireissu. Pääsin lastenhoitokeikalle suomalaiseen perheeseen lauauntai-illaks ja koska matkoihin menee linjasta ja vuorokauden ajasta riippuen 1:15-2:00 suuntaansa, halusin yhdistää reissuun  samalla vähän muutakin. Vaellus oli tietenkin ihan luonnollinen valinta. Alunperin olin ajatellu, että pari-kolme tuntia olis riittävä. Mutta kuinkas sitten kävikään. Garmin näytti reissun päätteeks lukemat 27.8km ja 5:30h reeniaikaa, eli todellisuudessa yli 6 tunnin reissu tauot mukaan luettuna. Hupsista. Mutta nautin kyllä joka sekunnista, tosi hieno reitti, varsinkin alun rotko-osuus ylöspäin Motor Grandesta norjalaisten palmuaukiolle. Yhdessä kohtaa joutu köyden avulla kiipeemään pystysuoraa kallioo ylöspäin ja taiteileen kapeella 50 metriä pitkällä kielekepolulla, jonka alapuolella oli 20 metrin pudotus. Reitin kääntöpisteessä sain puolestaan ihailla mahtavaa Argeineguinin rotkoa ja maisemat oli kyllä aika mielettömät. Loppumatka, eli viimeset reilu 10km tultiin harjannetta pitkin takasin päin, joka sekin oli aika upeeta. Ainakin siihen saakka, kunnes vähän harhauduin reitiltä ja lähdin seuraamaan väärää harjannetta. Suunta oli suunnilleen sama, mutta se oikee harjanne meni sivummalla. Välissä oli rotko. Tai parikin. Sen huomasin siinä vaiheessa, kun tulin kallion reunalle ja tajusin, että eipä tästä muuten alas mennäkään. Ei kun vaelluskartta esiin repusta ja tutkaileen, missä sitä ollaan. Onneks olin varannu reissuun hyvin aikaan, joten pienet harhautumiset ei haitannu. Reissun päätteeks ehdin vielä ettii yhden kätkön Amadores rannan läheltä ja käymään iltauinnilla ja suihkussa ennen hoitopaikkaan siirtymistä.

Kuumako? Mullako? Ehkä vähän.

Missä mä oon?

Ei tarvinnu koko rotkoo kiertää, kun löysin ''sillan''

Auringonlaskua Amadoreksessa

Yöllä palasin vielä takasin kotiin kahden aikaan ja herätys oli aamulla klo 7:00. Tai oikeesti se olis ollu kaks tuntia myöhemmin, mutta jostain syystä nykyään herään aina seiskalta, riippumatta siitä, monelta oon menny nukkuun. Kympin aikaan sitten kaveri tuli hakeen autolla ja lähdettiin noin 40 kilometrin päähän etelään San Agustiniin juoksukisoihin. Carrera Popular San Agustin oli tän päivän tapahtuma nimeltään, ja oli kyllä aikamoinen meininki. Kaikkiaan tapahtumassa oli 2 286 osallistujaa, suurin osa lapsia tai höntsäilijöitä. Kyseessä oli hyväntekeväisyysjuoksu, jossa osanotto oli täysin ilmasta ja jokainen juoksija kerrytti hyväntekeväisyyspottia viidellä eurolla eli yhteensä 11 430 euroa saatiin juoksemalla kerättyä sairaalalle, hyvä me! Tapahtumassa oli myös meille totisille juoksijoille oma kilpasarja, Runner’s. Yhteensä tässä sarjassa meitä oli 120 ja mun sijotus oli kaikista 10. ja nopein nainen. Tiukkaa vääntöö oli Corriendo por Veguetan 5 kilometrin sarjan voittajanaisen kanssa, mutta 4sek onnistuin lopulta repiin eroo. Kuten arvata saattaa, lauantain vaelluksen jälkeen jalat ei todellakaan ollu mitenkään tuoreimmat ja itse asiassa verkassakin tuntu vielä aika pahalle. Mutta muutamat avasuvedot aukas paikkoja sen verran, että kisassa kulki olosuhteet huomioon ottaen yllättävän hyvin. Matka oli onneks vaan 2,7km ja aikaa meni 9:36min eli keskivauhti 3:33min/km. Ihan mukava rykäisy ja loistava tapahtuma taas kerran. Kisan järjestelyissä oli mukana muun muassa Sveriges Konsulat, joten kuulutukset tuli espanjan lisäks myös ruotsiks. Tuli oikein kotoinen olo. Juoksun jälkeen vaihdettiin yhteystietoja sveitsiläisen triathlonistitytön kanssa. Toivotaan, että saadaan tässä jossain vaiheessa jonkinnäköstä yhteisreeniä kehiteltyä. Kuvat lähdöstä ja palkintojenjaosta tapahtuman nettisivuilta.

Kisan ja palkintojenjaon jälkeen syötiin taas paellaa (tästähän tulee ihan joka sunnuntainen tapa!), kuunneltiin ikuisuudelta tuntuva arvontapalkintojen arvonta, käytiin kahvilla ja loppupäivä menikin kätköjen perässä kirmaillessa. Tää viikko onkin sitten jalat kattoon -viikko, vaan kevyttä reenii ja huoltoo. Lauantai-iltana vuoron saa kauan odotettu LPA Nightrun ja puolimaraton, vihdoinkin!

Päivän nopeimmat

Palkintopaita (XL) päällä on helppo hymyillä

 Menossa mukana myös Angry Bird

Asioiden hoitelua ja kuulumisia

Kävin eilen kaupungintalolla... ...neljättä kertaa. Suomessa olisin saanu asiani varmasti hoidettua jos en ekalla, niin viimestään tokalla kerralla. Mutta tosiaan, nyt ei ollakaan Suomessa. Kirjottelin tossa viime kuussa tekstin residenssikortista ja siitä, kuinka sen avulla saan laiva- ja lentomatkat Espanjan sisällä puoleen hintaan. Kun kävin sitten yrittämässä ostaa laivalippuja Lanzarotelle, selviskin, että tarviin vielä toisenkin todistuksen, joka vaatii käyntiä kaupungintalolla. Sinnepä siis. Siellä iskettiin hakemus kouraan ja toivotettiin tulemaan uudestaan, kunhan oon saanu metsästettyy vuokranantajan nimmarin ja kopion henkilöllisyystodistuksesta sekä tietysti kopiot taas omasta passista, vuokrasopimuksesta  ja tästä residenssikortista. Kun tarvittavat lippuset, lappuset ja nimmarit oli kasassa, menin viime viikon lauantaina kaupungintalolle, jossa otettiin hakemus vastaan ja pyydettiin tulemaan seuraavalla viikolla hakemaan todistus. No menin sitten tiistaina ja sain kuulla, että todistuksen saamiseen menee kolme päivää. Tätä ei voitu kertoo sillon lauauntaina!? No eilen sitten vierailin siellä neljättä kertaa ja vihdoinkin onnisti. Vielä kun muistais todistuksen ottaa sitten niille matkoillekin mukaan.

Kaupungintalolta pyöräilin suoraan Naviera Armasin  toimistolle ja sain vihdoin ostettua laivaliput Lanzaroten maratonreissua varten. Eihän niillä niin kiire muuten olis ollu, mutta halusin varmistaa, ettei hyttipaikat lopu menomatkalta, kun se on tosiaan yölaiva. Tasan kuukausi muuten enää, sunnuntaina 8.12. olis tarkotus pistää maratonenkkaa uusiks ja sen verran kehno aika se onkin, että jos ei ennätys murskaannu, niin aika pettynyt saa kyllä olla.

Pari hakemusta, todistus ja matkaliput, finally!

Koulua oli tällä viikolla taas aika sopivan vähän. Mun toinen enkun kurssi on ollu tässä pari viikkoo jäissä, kun meijän opettaja jäi äitiyslomalle ja espanjalaiseen tyyliin uuden opettajan hankkimisesta ei paljon stressattu. 2.5 viikkoo se otti ja ens maanantaina meillä kuuleman mukaan pitäs olla taas tunti. Haha, eipä haittaa, kyllä mulle ylimääränen vapaapäivä kelpas, kun toisenkin kurssin luennon korvasin itseopiskelulla. Tällä viikolla kävin tekemässä myös yhden välikokeen, joka oli aika helppo, monivalintakysymyksiä vaan. Suomessa on tottunu kaikissa tenteissä aina niin paljon kirjottaan, joten tää tuntu ihan kivalta yllätykseltä. Reenien puolesta viikko on ollu aika kevyt, alkuviikosta tuntu tosi väsyneeltä, joten päätin kerrankin kuunnella kroppaa ja levätä. Lisäks jalkapohjassa oli maanantaiaamusta alkaen joku omituinen tunne, vähän niinku pientä kipua kun käveli, joten välttelin juoksua. Eilen kävin ekaa kertaa pikkulenkin juoksemassa ja tuntu olevan ihan ok, ei sattunu juostessa. Mutta pitää vielä kuulostella tilannetta, mitään uusia vammoja en nyt tähän väliin haluu ottaa. Ja venytellä pitäs muistaa ahkerasti! Tänään vielä espanjan tunti illalla ja sen jälkeen viikonloppu saa alkaa!

Trofeo Orienta Isleta: suunnistusta maanalaisissa tunneleissa

Mä oon vieläkin ihan täpinöissä tän päivän suunnistuksesta! Kouluhommat odottais, mutta antaa odottaa, pakko päästä heti vähän hehkuttaan. Eli suunnistusliigan päätösosakilpailua tänään tarjoiltiin, Trofeo Orienta Isleta oli tapahtuman nimi. Kisapaikkana oli armeijan alue Las Palmasin pohjoispuolella, La Isletan niemimaalla. Kisapaikalle oli kotoo matkaa kymmenisen kilometriä, joten tuli ihan hyvät alkuverkat pyöräillen tehtyä. Kilsa ennen kisakeskusta piti vilauttaa passia armeijamiehille, että pääsi portista alueen sisäpuolelle.

Kisa oli aivan uskomaton! Uus kartta ja hieno maasto. Matkaakin oli naisilla ihan mukavat 6,5 km ja rasteja yhteensä 27. Alku ja loppu oli ihan normisuunnistusta, mutta esim. ykkösen ja kakkosen rastipisteet oli aika mielenkiintosissa paikoissa, sellasten ihme labyrinttihökkeleiden sisällä. Kasi ja ysi rastit oli pienissä tunneleissa ja ensimmäistä kertaa heitin lampun päälle. Olin ysirastin jälkeen vähän pettyny, että tässäkö tää tunneliosuus nyt oli. Mutta ei, se koko radan kohokohta oli onneks vasta edessä. Kympiltä paineltiin siis ylös mäen päälle, josta alko vähän erilainen suunnistusosio. Luulin aluks, että kartassa on vaan suurennos tosta alueesta, jossa sijaitsee siis rastit 11-15. Mäen päällä sitten pyörittelin karttaa ja ihmettelin, että mitäs tää nyt on, mitä mun pitää tehdä, mihin mun pitää mennä. Kesti vähän aikaa tajuta, että kyllä, mun pitää varmaankin mennä tonne tunneliin. Olis tätä ehkä jossain kisaohjeissa jotenkin selitetty, mutta en ollu jaksanu niin hirveesti niihin syventyy. Mutta ei kun tikka sitten vaan päälle uudestaan ja maan alle! Mutta eihän sillä tikalla mitään nähny. Sen verran näki, että kartasta sai selvää, mutta eteenpäin näkemiseen olis tarvinnu vähän tehokkaampaa lamppua. Pero no pasa nada, eteenpäin sitä oli vaan mentävä. Siellä sitä sitten paineltiin maan alla laskien vasen oikee vasen vasen ja poimittiin välissä rasteja. Hauskinta oli, että tunneleita oli kolmessa tasossa, jotka on merkitty kartalla eri väreillä. Tuli siellä mieleen, että mitä jos eksyn kartalta ulos ja jään ikuisiks ajoiks seikkaileen noihin tunneleihin. En tosin tiiä, jatkuks ne sit niin kauheesti, ehkä ei. Mutta se oli niin jännää! Ja varsinkin siks, koska sain olla siellä ihan yksin, kun mulla oli niin aikainen lähtöaika, ettei kukaan muu ollu vielä ehtiny sinne saakka. Kun kisan jälkeen verkkasin tunneleille takasin ottaa vähän kuvia, niin siellä oli porukkaa kun pipoo. Ei siis yhtään niin jännittävää. 

Loppumatka tunneliosuuden jälkeen oli taas ihan beisikkii suunnistusta, mutta tein aikamoisen pummin 19. rastille. Alue tosin oli vähän epämääränen ja mun mielestä rasti oli liian pitkällä, mutta en lyö päätäni pantiks. Loppuverkkaillessa juoksin tänkin rastin kautta ja porukka kyllä kartotti sitä ihan huolella. Mut olin ihan suu kiinni, porukka sai kaivaa sen rastin ihan ite, kun kerran mäkin jouduin. Haha. Mutta edes toi pikku pummi, joka johtu sitten järjestäjien virheestä tai omasta osaamattomuudestani, ei pystyny pilaamaan sitä mahtavaa fiilistä, mikä jäi tästä päivästä! Kolme liigan kisaa ehdin täällä ollessani käydä ja taso nousi kyllä silmissä. Finca de Osorion reissun jälkeen Maspalomaksen rogaining oli jo luksusta, mutta tää ylitti kyllä kaikki odotukset. Vaikka oon monessa maassa suunnistanu ja kaikennäköstä nähny, niin en kyllä ennen mitään tällasta. Ennen tätä ehkä pitkänmatkan kilpailu Venetsian kapeilla kujilla oli erikoisinta suunnistusta, mitä olin kokenu. Onko joku muu joskus suunnistanu maanalaisissa tunneleissa, missäpäin maailmaa? Haluun lisää!

1. rasti

8. rasti oli tuon tunnelin päässä

9. rasti

Tunneliosuuden k-pisteellä

Kisan jälkeen oli tarjolla paellaa niin paljon kun napa vetää. Ja sehän veti, kaks isoo lautasellista. Kunnon hiilarimätöt. Mutta oli kyllä parasta paellaa mitä oon koskaan syöny. Tarjolla oli myös kaljaa, niin kun kunnon espanjalaisen kisan jälkeen kuuluukin olla, sekä limppareita ja paljon erilaisia hedelmiä. Tulikin tankattua sen verran, että ei ihan heti pystyny lähteen kotiinpäin pyöräileen. Mutta mikäs siellä oli iltapäivää vietellessä, aurinko paisto, oli hyvää musiikkia ja samanhenkistä seuraa. Pokaalitkin jo aseteltiin pöydälle, mutta ne pakattiin sitten takasin laatikoihin. Tais olla tulosten kanssa vähän jotain hämminkiä, mañana, mañana. Saa nähdä, riittääkö mun ilmeisesti kolme osakilpailuvoittooni kuinka korkeelle tässä kahdeksan osakilpailun sarjassa. Voittoon ei riitä, mutta podiumpaikasta en oo varma. Sen näkee sitten myöhemmin, kun tulokset valmistuu.

p.s. Sain taas ranteet auki, vaikka yritinkin ottaa vähän iisimmin pahimmat kivikot, enkä painanu ihan sata lasissa. Mut tähän olikin syynä piikkilanka, johon kompastuin. Sain kisapaikalla ihan tarpeeks kuittia Maspalomaksen tapahtumienkin johdosta. Ei tainnu olla kenellekään yllätys, että taas se Suomen tyttö tuli verisenä maaliin. Onneks armeijahoitsupoitsut hoisi mun kädet kuntoon!

Kun vanhat haavat arpeutuu, tulee tilalle uusia. Se on tärkeetä, että katu-uskottavuus säilyy!