Suomi 96 vuotta ja 2 päivää maratonille. Siinä mulle päivän
tärkeimpiä lukuja. Kovasti en pääse tässä Suomen itsenäisyyttä juhlimaan, mutta
ajatuksissa Suomi tänään on. Ihan Suomen itsenäisyyspäivää
kunnioittaen täälläkin on tänään pyhäpäivä, koulut ja kaupat suljettu. Sehän sopii mulle, ettei tarvii espanjan tunneille raahautua, vaan ehtii hoitaan kaikki loput matkaan liittyvät asiat ja kerätä voimia (=syödä).
Ihan ei oo kaikki putkeen tällä viikolla menny ja nyt onkin 5 päivän antibioottikuuri päällä. Onneks syynä oli ’’vaan’’
hammassärky ja viisaudenhampaat, jotka sieltä kovasti haluis alkaa kasvamaan.
Kävin tosiaan tiistaina hammaslääkärissä, kun jo pari päivää jatkunut hammassärky
ei ottanu helpottaakseen. Olin varma, että siellä on joku megaiso reikä, mutta
röntgenkuvat tosiaan sitten paljasti, että pari uutta hammasta sieltä olis
puskemassa ja pieni tulehdus päällä. Sovittiin kuitenkin, että hoidan jatkotoimenpiteet sitten Suomessa vasta (Go
YTHS!) ja toivon, ettei tilanne kovin pahaks sitä ennen pääse
muodostumaan.
Muuten viikko onkin sujunu ihan suunnitelmien mukaan, enkun koe ja esitelmä klaarattu, lähes 30 sivun referaatti melkein valmis (ja DL vasta viikon päästä, kerrankin oon ajoissa!) lapsenhoitokeikka Puerto Ricossa heitetty (ja mm. viidet salkkarit, kiitos tv-kaista ja kiltisti koko ajan nukkunut vauva), matkajärjestelyt tehty ja laukku pakattu. Nyt vaan toivotaan, että sunnuntaina olis kulkupäivä! Haastavaa mulle tulee olemaan, kuinka osaan alottaa tarpeeks hiljaa. Tässä on nyt sen verran juostu lyhyitä kisoja, että helposti tulee vanhasta muistista alotettua samaa vauhtia. Se vaan on fakta, että alle nelosen vauhtia en voi maratonia juosta, vielä. ;) Jotkut on kyselly multa aikatavotetta ja mun on tosi hankala vastata siihen. Maratonin ennätyshän (ja mun ainoa katumaratonaika) on 3:42 (Tukholma 2013), mutta toisaalta sillon en edes oikeestaan mitään aikaa yrittäny juosta, ekat 10km vetelin siskon kanssa reilusti yli vitosen kilsavauhtia, eli melko hölkkää. Puolen tunnin ennätyksen parantamiseen olisin kyllä tyytyväinen, mutta saa nähdä. Reitistä en oikeen osaa sanoo, kuinka nopee se on, mutta ei nyt ainakaan pahimmalta mahdolliselta profiili näytä.
| Ruualla ei sais leikkiä, mut oli pakko. Aika hieno vaikka itse sanonkin. |

Jostain oon tosin lukenut, että vähän
tuulista saattaa olla. Mutta tää on vaan yks kisa muiden joukossa, eikä sillä oikeestaan oo mitään vaikutusta mun elämään, mikä se aika nyt loppujen
lopuks tulee olemaan. Toivon, että pystyisin tekemään hyvän, nousujohteisen
kisan ja välttyisin pahalta hyytymiseltä. Lisäks toivon, että jalat olis ehjinä
vielä maratonin jälkeenkin. Tänään yölaiva kohti Arrecifea ja aamulla sitten perillä. Ei tässä kai muuta sitten, kun palataan asiaan ens viikolla kisaraportin
muodossa. Adios, hasta luego!