 |
| Juoksentelua Aittakurussa |
 |
| Aittakurun amfiteatteri |
 |
| Isokurua |
Lauantai valkeni melko viileessä,
mutta poutasessa säässä. (Mikä tuuri kävi kyllä säitten kanssa, perjantaina oli
vielä hellettä ja sunnuntaina sato vettä!) Kisapaikalle puoli tuntia ennen
starttia ja lyhyet alkuverkat. Vähän jännitti, vaikka suotta: olihan tää jo mun
kuudes maraton, tosin vasta toinen maastossa ja ensimmäinen tuntureilla!
 |
| Tunti starttiin |
 |
| Reittikartta |
Lähtöpamaus klo 9.00
ja reilut 100 maratoonaria säntäs matkaan. Lähdin reippaasti liikkeelle miesten
peesiin tietä juoksemaan. Heti alkuun pitikin kivuta vähän matkaa
laskettelurinnettä ylös ja takasin alas tielle. Hetken päästä lähdettiin
laskeutuun kohti Aittakurua. Alkumatkasta oli paljon rappusia, mutta onneks
jalat oli vielä tikissä, niin portaat ei tuottanu mitään ongelmia. Jos Pyhällä
kesällä vierailee, niin Aittakuru on kyllä ihan must see! Parin kilometrin
jälkeen päästiin leveelle latupohjalle, jossa oli hyvä lisätä vähän vauhtia.
Aattelin, että tällasta jos tää on, niin sopii mulle! Tiesin meinaan
heikkouteni: tekniset, kivikkoiset ja juurakkoiset polut varsinkin alamäkeen ei
oikeen sovi mulle. Onneks en vielä siinä vaiheessa tienny, mitä oli luvassa.
Siinä neljän kilometrin jälkeen
siirryttiin pienelle polulle ja maastojuoksu alko. Onneks tässä vaiheessa jalat
oli vielä voimissaan, joten kivikoissa hyppely ei tuottanut ongelmia. Viiden
kilometrin paikkeilla polku vähän leveni ja lähdettiin nousemaan kohti
Karhunjuomalampee, jossa oli ensimmäinen juomapiste. Tässä vaiheessa ei vielä
suuremmin tarvinnu juomavarastoja täyttää, joten matka jatku hetken hyvää
ulkoilureittiä pitkin, kunnes siirryttiin taas pienemmälle polulle. Vastaan
tuli rakkaa ja oli otettava kisan ensimmäiset kävelyaskeleet. Rakan jälkeen matka
jatku pitkin suhteellisen hyväpohjasta metsäpolkua. Sitä ralleteltiin letkassa
puolimaratonin kääntöpisteelle (noin 11,5km) saakka, jossa sijaitsi matkan
toinen juomapiste, jonka tosin siinä innostuksissani yleisön näkemisestä ja
kannustuksesta onnistuin kokonaan skippaamaan. Eipä se tosin haitannut, juomaa
oli ihan riittävästi reppu täynnä, joten tuskin olisin kuitenkaan mitään lähtenyt
siinä vaiheessa täyttelemään.
Matka jatku teknistä polkua
pitkin Huttutunturin rinnettä ylöspäin. Tässä vaiheessa meidän 8 hengen letkasta 5 lähti
irti, mutta ite en kyllä millään päässy sitä polkua niin kovaa. En olis
uskaltanutkaan lähtee repimään, kisaa oli kuitenkin vielä hurja matka jäljellä.
Matka jatku Petterin kanssa kaksin taivaltaen. Oltiin ennen kisaa sovittu,
että jos matkalla nähdään ja vauhti on molemmille hyvä, niin voidaan mennä
yhdessä, mutta toista ei odoteta... Kisa kisana, sunnuntaivaellukset on sit
erikseen. :)
Kun Huttutunturilta oli hengissä
selvitty, alko vähän helpompi polku, joka hetken päästä yhdisty leveemmälle
latu-uralle, jota paineltiinkin varmaan seuraavat 6 kilometriä ohittaen
Kapustan autiotupa ja puolivälin juoma- ja tarkistuspiste, jossa oli aika
täyttää pikkupullot. Noin vajaa 23 kilometrin kohdalta alkoi sitten kipuaminen
kohti Latvavaaraa erittäin teknistä polkua pitkin ja paikka paikoin oli rakkaa taas. Kunnioitus
sille joka koko tän pätkän pysty juoksemaan, ite en pystynyt. Jalatkin alko
ilmotteleen jo ensimmäisiä väsymyksen merkkejä, ei tosin mitään hälyyttävää
vielä. Petterillä alko tässä
vaiheessa jalat krampata kunnolla, joten Latvavaaran huipulta matka jatku yksin. Onneks 25 kilometrin jälkeen mentiin pari kilometriä
samaa uraa kun mistä reitti oli jo kerran menny, joten sai vähän ajanvietettä
kun pääsi morjesteleen vastaantulevia juoksijoita. Seuraavat kilometrit aina
neljännelle juomapisteelle (noin 32,5km) saakka oli hyväpohjasta latupohjaa
pitkin, jota oli mukavan helppo juosta. Kerran tosin onnistuin lentään naamalleni alamäessä, mutta onneks ei
käyny pahemmin ja selvisin parilla naarmulla käsivarressa. Tällä etapilla
ohitin pari hyytynyttä miestä, oma juoksu tuntu aika vahvalta. Kunnes sitten juuri
ennen juomapistettä reilun 32 kilometrin kohdalla reidet rupes kramppaamaan.
Aattelin jo että tässäkö tää nyt oli, pitääkö alkaa kävellä. Sinnittelin
juomapisteelle ne pari sataa metriä. Juomapisteellä sain tsemppikannustukset: "enää" 10 kilometriä jäljellä! Sain myös suolatabletin kramppeja helpottamaan,
ja se tuntukin purevan aika nopeesti. Heti juomapisteen jälkeen edessä oli aika raaka nousu teknistä
polkua pitkin, jossa oli kyllä pakko kävellä jyrkimmät kohdat. Jaloissa
alko painaa kunnolla ja geelit ei enää oikein uponnu. Varsinaista kunnon
väsähtämistä ei tullu, mutta huomasin kyllä, että alko energiat aika vähissä jo
olemaan. Asiaa ei auttanu kun mietti, minkälainen loppunousu oli vielä edessä.
Sitä ennen oli kuitenkin vielä
taivallettavaa. Jossain vaiheessa palattiin samalle reitille, josta oltiin jo
kerran juostu. 38km:n kohdalla oli viimeinen juomapiste. Vähän vettä ja
urheilujuomaa ja matka jatku hyvää ulkoilureittä pitkin. Olipa ihanaa juosta
ilman, että tarvi koko ajan kattoo jalkoihin. Tosin juoksu itessään ei enää
tässä vaiheessa ollu niin ihanaa. Vähän ennen 40 kilometrin rajapyykkiä
käännyttiin viimeseen loppunousuun Kultakeron huipulle. Huh mikä mäki. Mutta
toisaalta oli lupa kävellä. Huipulle päästyäni oli kyllä mahtava fiilis! Ehkä pahin
oli kuitenkin vielä edessä. Alamäki jyrkkää laskettelurinnettä pitkin teki
reisille tosi hyvää! Mutta ne selvis. Mä selvisin! Aikaa reissuun meni 4:44 ja Garmin näytti matkaks 43.6 km. Tulokset löytyy täältä. Palkinnoks sain
viikonlopun laskettelureissun Pyhälle. Onneks Rovaniemeltä ei oo pitkä matka. Ei
voi kun suositella tapahtumaa, aika hieno elämys varmasti kaikille
juoksijoille!
 |
| Voittajafiilis! |
 |
| Maalissa! |
Sunnuntai menikin matkustellessa
ja tää viikko on ollu kovaa dipan viimeistelyä. Kiire on, että saan vanhat
opinnot pois uusien alta. Vaikka blogiin saattaakin tulla vähän harvemmin juttua kun vuosi sitten, niin Instagrammissa (heinipapinsaari) ja Twitterissä (heinipa) voi myös
seurata, päivitystahti saattaa ainakin välillä olla himpun verran tiheempi. :)
