perjantai 22. marraskuuta 2013

LPA NightRun ja palkintoreissuja

Lauantaina kisattiin kauan odottamani LPA NightRun, jossa matkoina oli kymppi ja puolimaraton. Kun Lanzaroten maratonille oli aikaa aika tarkalleen 3 viikkoa, sopi puolimaraton omaan ohjelmaan paremmin kun hyvin viimesenä pidempänä kovana reeninä. Yhteensä juoksijoita oli tässä loppuunmyydyssä tapahtumassa 3000, joista noin 2100 kympillä ja loput puolimaratonilla. Startti oli vasta klo 20.30 illalla, joten lauantaipäivä menikin lähinnä syödessä ja aikaa tappaessa, pienen lenkin heitin myös aamupäivällä. Kisapaikalle siirryttiin hyvissä ajoin seittemän jälkeen mun torstaina Suomesta saapuneen huoltaja-kannustaja-manageri-valmentaja-Tiinan kanssa. Vähän aikaa kisatunnelman haistelua, hyvät verkat ja sitten olinkin jo valmis tähän elämäni kolmanteen puolimaratonkilpailuun. Miten niitä ei ookkaan tullu sen enempää juostua?

Vihreä ranneke ranteessa takasi sen, että pääsin lähteen ensimmäisestä lähtöryhmästä (tavotevauhti <4.30min/km). Siirryinkin hyvissä ajoin lähtökarsinaan, jossa oli vielä mahdollisuus pitää lämpöö yllä juoksemalla pientä ympyrää. 5min ennen pamausta sitten ryhmittäydyttiin lähtövaatteen alle. Ihan eturiviin en tunkeutunu, mutta kohtuullisen eteen silti päädyin. Tsekkasin vieruskaverinaisten numeroita (keltasia vai valkosia, puolimaraton vai kymppi?) ja totesin, että kaks kovannäköistä keltanumeroista kilpakumppinia ainakin löytyy.
Puolimaratonin reitti, 13.5 kilometrin kohdilla oltiin aika lähellä kotia
Tavotteena mulla oli alottaa 4.00-4.10min/km vauhdilla. Tiesin kyllä jo valmiiksi, että se ei tulis ikinä onnistuun. Varsinkin, kun kympin juoksijat oli joukossa mukana, oli riski enemmän kun suuri, että vauhti karkais käsistä heti alussa. Yritin muistuttaa itelleni, että pidä oma juoksu. Älä välitä muista juoksijoista, älä ainakaan säntää kympin juoksijoiden vauhtiin. Ensimmäisten neljän kilometrin keskinopeudet oli 3.50-3.58. Mutta juoksu tuntu kyllä älyttömän helpolta, vähän joutu jopa hiljentään, jottei ihan hurjasteluks olis menny. Neljän kilometrin jälkeen vauhti tasottu neljän minuutin tuntumaan, keskivauhdit nelosen molemmin puolin. Vajaaseen yheksään kilometriin saakka oli tosi upeeta juosta, yleisöö oli paljon, kannustus kovaa ja juoksu tuntu helpolta. Vähän ennen yheksää kilometriä kympin ja puolimaratonin reitit eros ja tapahtuman luonne muuttu. Yleisö katos moneks kilometriks kokonaan ja juoksijatkin harveni aika tavalla. Onneks nyt koko ajan oli sentään joku, ettei ihan yksin tarvinnu juosta. Puolivälin tienoilla yli yks hitaampi kilometri (4.26), mutta siihen osukin pitkähkö ylämäki. Kolmeentoista kilometriin saakka juoksin nopeimpana naisena ja sain kiritystä järjestäjien pyöräilijältä, jonka tehtävänä oli seurata nopeinta naista. Sitten Patricia pyyhälsi ohi, eikä ollu kyllä mitään toivoo seurata. Toisaalta en edes yrittäny, jatkoin omaa tasasta vauhtiani, mutta kirittäjäpyöräilijän seuran menettäminen vähän harmitti. Aina 15 kilometriin saakka vauhdit pysy vähän reilussa nelosessa, eli ihan hyvin pystyin vauhtia pitämään yllä. 15 kilometrin väliaika näytti 1:00:02, ja olo tuntu hyvältä ja jaksavalta. Mutta siitä ne ongelmat sitten alko. Reitti teki käännöksen takasin pohjoseen päin ja viimeset kuus kilometriä juostiin suoraa rantabaanaa pitkin. Mereltä tuuli aika kovaa, vastatuuli tottakai. Yritin suojautua miehen taakse juokseen, mutta ei se paljon helpottanu. Vauhdit tippu aika radikaalisti, viimesten kokonaisten kilsojen keskivauhdit oli 4:35, 4:26, 4:26, 4:17, 4:21 ja 4:20. Lopulta kellot pysähty aikaan 1:27:39, joka on kuitenkin noin 3min vanhaa ennästystä kovempi aika, joten ei kai sitä kovin pettyny voi olla, vaikka väliajat antokin odottaa vielä parempaa. Olosuhteille ei kuitenkaan mitään voi ja voihan olla, että vauhdit nyt muutenkin olis loppua kohden vähän tippunu. Juoksu ja tuntemukset sen aikana antavat kuitenkin uskoa, että suunta on oikea ja tästä on hyvä jatkaa kohti Lanzaroten maratonia.  Tulokset täältä.


Fotos: Carlos Diaz - Recio
Maalissa oli taas aikamoinen hulabaloo. Saatiin lämpimät (sade)viitat zipin palautuksen yhteydessä ja maalialueella oli juoksijoille tarjolla hurjasti ruokaa ja juomaa: banaania, appelsiinia, pähkinöitä, kuivattuja aprikooseja ja taateleita, karkkia, lakuja, patukoita, limpparii, urheilujuomaa... Paljon sain onnitteluja ja juttelin niitä näitä muiden juoksijoiden kanssa. Lisäksi kävin vaatteiden vaihdon jälkeen hieronta/fysioterapiassa, ja fysioterapeutti löysikin muutaman jumitilan mun jaloista. Sain vähän hierontaa ja jumppa- ja venyttelyohjeita. Lupaan itelleni näin julkisesti huoltaa, jumpata ja venytellä jalkoja vähän ahkerammin, ennen kun taas mitään vammoja ehtii syntymään. Loppuillasta järjestettiin sitten vielä näyttävä palkintojenjako, konsertti ja ilotulitus. Tiinan kanssa lähdettiin puolenyön aikoihin kotia kohti, mutta ite kävin kyllä niin ylikierroksilla vielä pari tuntia, että unta pystyin edes alkaa ajatteleen vasta kahden jälkeen. Koko yön nukuinkin tosi huonosti, heräilin koko ajan ja oli kauhee nälkä. Ei oo ihan tervettä niin kovaa ja pitkään juokseminen noin myöhään illalla.


Fotos: Carlos Diaz - Recio
Mitäpä sitä muutakaan nainen voi palkinnoks kaivata kuin viiniä ja kilokaupalla suklaata
Aamulla herätys oli kuitenkin jo seittemän jälkeen, kun oltiin sovittu saaren kiertoautoretki. Matkaseurue koostu tällä kertaa neljästä Suomen tytöstä + kuski. Reitti kulki ensin Arucasiin (kirkko ja kukkulan vallotus), Teroriin (sunnuntaimarkkinat ja aamupalakahvitauko), Pico de las Nieves (korkeimman huipun vallotus), Roque Nublo (kävely paasille ja kolme kätköö), Puerto de Mogan (iltapäiväauringosta nauttimista, ruokailu italialaisessa ja auringonlasku) ja Maspalomas (dyynit pimeellä). Alkuretken kaupungeissa oli pilvistä ja vähän sateista, vuorilla oli jäätävää (minkä  voi ehkä kuvistakin aistia) ja Moganissa lämmintä ja aurinkoo. Ihan mukava reissu oli. Hyvä läpileikkaus saatiin saaresta, paljon ehdittiin yhden päivän aikana nähdä. Ite olin kyllä vähän haamu koko päivän, pikkasen yritin autossa nukkua, mutta mutkasilla serpentiiniteillä se ei ollu niin helppoa.
Päivän reitti suurinpiirtein
Tytöt ja Arucasin kirkko
Tytöt ja Pico de las Nievesin huippu
Kätköilyä Roque Nublolla

Puerto de Mogan <3
Maanantaina otettiin Tiinan kanssa suunta kohti etelää ja Playa del Inglesiä. Vaikka matka kotoo on vaan reilu 40km, on se elämänmeno siellä vaan niin erilaista. Tuntu ihan kun olisin ollu lomalla, ja niinhän mä olinkin! Hotellimajotus järjesty edulliseen hintaan ja kun aurinkokin paisto ihan täysiä molemmat päivät, ei kunnon lomafiilistä voinu pilata mikään. Kahden päivän aikana ehdittiin nauttia auringosta rannalla ja kiertää dyynit, tehdä pitkä kävelylenkki Inglesistä San Agustiniin ja takasin rantabulevardia pitkin, vähän geokätköillä, juoksulenkkeillä, syödä hyvin, pulikoida uima-altaassa (aamulla, päivällä, yöllä...) ja vähän pyörähtää yöelämässäkin. Teki kyllä niin hyvää tällainen pieni miniloma tähän väliin. Tiistai-iltana palattiin takasin Las Palmasiin ja sato vettä... Onneks sentään keskiviikko ja torstai oli taas kotonakin kuuma ja aurinkoista, joten ei tarvii ihan vielä suunnitella pysyvää muuttoo etelään.

Kätköilyä dyynien keskellä
Yhdeltä kätköltä yllätetty uusi kätköily-ystäväni från Sverige
Lomaan vaan kuuluu sangria



Tuli syötyä puolikas kana ja kokonainen kala. Nyt voikin taas palata mussuttaan sitä jauhelihaa ja tonnikalaa...
Tiina lähti eilen takasin Suomeen ja samalla munkin lomailu loppu. Viikonlopun aikana pitäiskin vähän opiskella, kun tuli jonkin verran laiminlyötyä koulua tän viikon aikana. Lisäksi sunnuntaina on taas pieni kilpajuoksupyrähdys, kun Las Palmasin keskustassa järjestetään XXVIII Carrera Popular El Corte Ingles 2013 -juoksutapahtuma. Matka on tällä kertaa naisilla vaan 2610m, joten vähän kovempaa saa juosta kun viime lauantaina. Eipä oo maratoniinkaan aikaa enää kun reilu kaks viikkoa. Odotan kyllä innolla koko Lanzaroten reissua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti